Kaksi nuorten maajoukkuepeluria Kouvojen riveihin

1.6.2012 Korisliigassa pelaava Kouvot on solminut sopimukset nuorten maajoukkuepeleistä tuttujen Juuso Kauppisen ja Jere Luoman kanssa. 18-vuotias Kauppinen siirtyy Kouvolaan ToPosta kaksivuotisella ja 19-vuotias Luoma Jyväskylästä yksivuotisella sopimuksella.

Äskettäin 18-vuotiaiden PM-kultaa voittaneessa maajoukkueessa pelannut Juuso Kauppinen siirtyy Kouvolaan.

Myös Jyväskylästä siirtyvä Jere Luoma vahvistaa Kouvoja. Kuvat: Johan Paulin & BC Jyväskylä.

202-senttinen Luoma aloitti viime kauden BC Jyväskylässä, jonka riveissä hän merkkautti tilastoikseen 4,8 pistettä, 4,4 levypalloa 16 minuutissa. Loppukauden Luoma edusti naapuriseura Säynätsalon Rientoa hyvillä 9,4 pisteen ja 6,4 levypallon keskiarvoilla.

- Jere on kovaa pelaava ja monipuolinen iso mies, joka pystyy pelaamaan sekä naama että selkä korille päin. Ensi kaudella hän pystyy ensimmäistä kertaa elämässään keskittymään pelkästään koripalloon ja harjoittelemaan ammattimaisesti. Uskon, että tämän ansiosta hänellä on mahdollisuus lyödä itsensä läpi pääsarjatasolla jo ensi kaudella, luonnehti Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen.

188 –senttinen takamies Kauppinen esiintyi puolestaan viime kaudella miesten I divisioonassa ToPo Akatemiassa keskiarvoinaan 6,7 pistettä, 2,4 levypalloa ja 1,0 syöttöä 20,5 minuutissa.

- Juusolla on nuoresta iästä huolimatta kokonainen kausi miesten I divisioonassa ja hänellä on fyysiset valmiudet astua suoraan pelaavaan kokoonpanoon. A-juniori-ikäisenä hänellä on myös mahdollisuus saada kehityksensä kannalta isoja minuuttimääriä toivon mukaan A-junioreidemme kanssa SM-sarjassa. Molemmat pelaajat sopivat joukkuekemiaan hyvinä persoonina, Lehtonen jatkaa.

Kauppinen on edustanut Suomea tähän mennessä 27 nuorten maaottelussa hienolla 10,4 pistekeskiarvolla. Luomalla nuorten maaotteluita on tilillään 14.

- Tämä on hieno mahdollisuus päästä uuteen ympäristöön kehittymään. Olen kuullut Kouvoista pelkkää positiivista – se on ollut hyvä paikka kehittyä ja seura on hoitanut kuulemani mukaan asiansa aina hienosti. Odotan alkavaa kautta kovin odotuksin, fiilisteli Kauppinen siirtoaan pääsarjatasolle.

- Hieno mahdollisuus päästä treenaamaan kunnolla. Valmentaja on sekä tuttu että pätevä, joten odotan kohdaltani merkittävää kehittymistä hienossa organisaatiossa, hehkutti puolestaan korin läheisyydessä operoiva Luoma.

Kouvoilla on sopimukset lokakuussa alkavalle kaudelle Luoman ja Kauppisen lisäksi miesten maajoukkuerinkiin nimettyjen Antto Nikkarisen ja Samuli Vanttajan, 20–vuotiaiden maajoukkueleireille menevien Ilari Seppälän ja Aleksi Akpason sekä Chris Hesterin, Atte Pertun ja Juuso Mäenpään kanssa.

Lisätiedot: Kouvojen nettisivut

Henkilöt

 
11.12.2023 12:00 Korisliiga

Seagulls ja Lahti Basketball käynnistävät hurjan korisviikon – pääsarjoissa 34 ottelun viikko

Alkanut viikko tarjoaa korisfaneille hienon kattauksen, kun korisliigoissa ja divisioonissa pelataan yhteensä 34 ottelua. Viikon aikana pelataan vähintään yksi ottelu joka päivä Ruudussa tai Koristv:ssä.

20.6.2023 19:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2023–24 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2023–24. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään tulevalla kaudella 64 joukkuetta.

22.6.2022 20:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2022–23 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2022–23. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään ennätykselliset 64 joukkuetta.

19.11.2021 11:00 Koripalloliitto tiedottaa

Toimintaohjeet Koripalloliiton ottelutapahtumiin yleisörajoitusten aikana - suositus koronapassin käyttöön rajoitusten alaisissa tapahtumissa

Aluehallintovirastot ovat tehneet tai ovat tekemässä päätöksiä koskien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä koronapandemian aikana. Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia ei tarvitse noudattaa.

17.6.2021 20:00 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2021–22 myönnetty – mukana ennätysmäärä joukkueita

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2021–22. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Suurin muutos nähdään miesten I divisioona B:ssä sekä naisten I divisioonassa, joiden joukkuemäärät kasvavat.

25.5.2021 10:00 Korisliiga

Aalto, Luukkonen ja Salonen divisioonien parhaat pelaajat, Vilppaan Vihiniemi Vuoden seurajohtaja

Mikael Aalto valittiin I divisioona A:n parhaaksi pelaajaksi, I divisioona B:n paras oli Eemi Luukkonen. Naisten I divisioonan Vuoden pelaajaksi valittiin Sanni Salonen. Mestaruutta juhlineen Salon Vilppaan toiminnanjohtaja Marko Vihiniemi palkittiin Vuoden seurajohtajana. 

15.1.2021 17:00 Korisliiga

Sarjamääräyksiin muutoksia: Koripallon pääsarjoista ei putoa yksikään joukkue kauden 2020–21 päätteeksi

Suomen Koripalloliiton liittohallitus on hyväksynyt aikuisten pääsarjaryhmän esitykset naisten Korisliigan, miesten I divisioona A ja B:n sekä naisten I divisioonan seurakokousten muutosehdotukset liittyen sarjasta putoamiseen.

20.11.2020 19:45 Korisliiga

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän päätösten vaikutukset aikuisten pääsarjoihin sekä eteläisen alueen sarjatoimintaan

Koronakoordinaatioryhmä linjasi kokouksessaan 19.11.2020, että pääkaupunkiseutu on siirtynyt koronaepidemian leviämisvaiheeseen. Korisliiga ja muut pääsarjat jatkuvat pienin muutoksin, Eteläisellä alueella aikuisten harrastetoiminnassa, senioreiden SM-sarjoissa ja Unified-sarjoissa sarjatoiminta keskeytetään loppuvuodeksi.

14.10.2020 14:15 Koripalloliitto tiedottaa

Pääsarjat pyörähtäneet käyntiin – tehdään ottelutapahtumasta yhdessä turvallinen

Suomen Koripalloliitto on yhdessä pääsarjaseurojen sekä asiantuntijoiden kanssa valmistellut yhteisen toimintaohjeen, jonka avulla halutaan tehdä ottelutapahtumasta mahdollisimman turvallinen niin pelissä mukana oleville kuin katsojillekin.

13.10.2020 11:30 Korisliiga

Korisliigassa ja muissa koripallon pääsarjoissa katsojilta edellytetään jatkossa kasvomaskin käyttöä

Suomen Koripalloliitto on päättänyt tarkentaa ohjeistusta kasvomaskin käytöstä ottelutapahtumissa koronapandemian aikana.

Näytä lisää vastaavia