Viisikollinen nuoria naispelaajia USA:n yliopistokentille

11.6.2012 Peräti viisikollinen Suomen nuorten maajoukkueista tuttuja naispelaajia suuntaa ensi syksyksi valtameren taakse. Janniina Koivunen, Ellen Nurmi, Annika Holopainen, Sophie Weckström sekä Evita Iiskola debytoivat kaudella 2012-13 USA:n yliopistoliiga NCAA:ssa. Holopainen ja Iiskola kuuluvat EM-karsintoihin valmistautuvaan naisten maajoukkueeseen.

EM-karsintoihin muun naisten maajoukkueen kanssa valmistautuva Annika Holopainen on yksi viidestä NCAA-koreille siirtyvästä pelaajasta.

Niin ikään naisten maajoukkuevahvuuteen kuuluva Evita Iiskola on siirtymässä rapakon taakse, vaikkei voi vielä kouluaan paljastaa.

SM-sarjan vuoden tulokkaana palkittu Sophie Weckström siirtyy Maineen.

Janniina Koivusen valinta kohdistui Virginia Commonwealthiin.

Ellen Nurmi (kuvassa) pelaa ensi kaudella Holopaisen kanssa Portlandissa. Kuvat: Tuomas Venhola & Tytti Nuoramo & Matti Koskinen & Francois Perthuis.

Wartti Basketin kasvatteihin kuuluva 186-senttinen, elokuussa 19 vuotta täyttävä Koivunen on pelannut viimeiset kaksi vuotta high school -koripalloa Yhdysvalloissa. Keväällä high schoolista valmistunut Koivunen ottaa ensi syksynä ensiaskeleensa myös naisten NCAA-liigassa.

Koivusen on kiinnittänyt riveihinsä Virginia Commonwealth University (VCU), joka on pelannut viime vuosina historiallisen hyvin. Keväällä 2010 VCU eteni NCAA:ssa aina 16 parhaan joukkoon asti.

– VCU ei ollut alussa edes viiden parhaan joukossa yliopistovaihtoehdoistani, mutta kun kävin tutustumassa yliopistoon, tykästyin kaikkeen siellä: campukseen, valmentajiin ja varsinkin korisjengin yhteishenkeen, Koivunen kertoo.

– Odotuksia tulevalle kaudelle on paljon. Toivon kehittyväni mahdollisimman paljon yksilönä, mutta tärkeämpää on, että joukkue voittaisi Atlantic 10 -konferenssin mestaruuden ja pääsisi NCAA:n lopputurnaukseen, jatkaa Koivunen.

Koivunen saa VCU:ssa oppia vaikuttavalta taholta, sillä joukkueen päävalmentajana toimii VCU:n naisjoukkueen historian kaikkien aikojen paras korintekijä, WNBA:ssakin pelannut Beth Cunningham.

Koivunen on pelannut urallaan 57 nuorten maaottelua 11,1 pisteen keskiarvolla. Hänet on palkittu naisten I divisioonan parhaan pelaajan palkinnon (2009) lisäksi A-tyttöjen SM-sarjan (2009) ja B-tyttöjen SM-sarjan (2008) parhaana pelaajana. 

Nurmi ja Holopainen Portlandin paitaan 

Suomen 1993 syntyneiden tyttöjen maajoukkueesta tutut Annika Holopainen ja Ellen Nurmi aloittavat puolestaan NCAA-taipaleensa Portlandin yliopistossa syksyllä. Portland Pilots on voittanut historiansa aikana konferenssinsa lopputurnauksen kerran, vuonna 1994.

– Päädyin Portlandiin useasta vaihtoehdosta mukavan valmennustiimin johdosta ja siksi, että heiltä puuttui oman pelipaikkani pelaaja. Koulu vastasi toiveitani myös akateemisesti. Ensimmäisten vuoden opiskelijoiden on taisteltava peliminuuteistaan muita kovemmin nuoresta iästä johtuen, mutta olen tottunut siihen täällä Suomessakin, kertoo Nurmi.

– Lähtö USA:an on ollut unelmani jo pitkään. Minulla oli muutamia varteenotettavia vaihtoehtoja, mutta vierailtuani kahdessa koulussa päädyin Portlandiin. Päätökseen vaikuttivat eniten mieluisat ja kokeneet valmentajat, samanhenkiset pelaajat sekä mahdollisuus päästä pelaamaan ja kehittymään omalla pelipaikalla ensimmäisestä vuodesta lähtien, Holopainen täydentää.

183-senttinen, Turun Riennon kasvatteihin kuuluva laitahyökkääjä Nurmi pelasi viime kaudella naisten SM-sarjaa Torpan Poikien riveissä. Nurmi nakkeli 9,7 pistettä ja 3,4 levypalloa ottelua kohden. Nurmi on pelannut myös 49 nuorten maaottelua 5,1 pisteen keskiarvolla.

186-senttinen, elokuussa 19 vuotta täyttävä Karhun Poikien kasvatti Holopainen on kuulunut viime vuosina 1993 syntyneiden maajoukkueen tehopelaajiin. Hän on pelannut kaikkiaan 84 nuorten maaottelua 11,6 pisteen keskiarvolla. Tänä kesänä Holopainen on tehnyt myös naisten maajoukkuedebyyttinsä, ja PM-kisoissa hän upotti neljässä ottelussa 3,5 pistettä ottelua kohden.

Holopainen pelasi myös naisten SM-sarjaa Espoo Teamissa 9,5 pisteen ja 4,8 levypallon keskiarvoilla. Holopainen palkittiin SM-sarjan vuoden tulokkaana sekä parhaana kuudentena pelaajana keväällä 2011. 

Weckström suuntaa Maineen 

Neljäs syksyn NCAA-suomalaistulokas on Tapiolan Hongan kasvatteihin kuuluva pelinrakentaja Sophie Weckström. 169-senttinen, elokuussa 19 vuotta täyttävä Weckström siirtyy Maine Black Bearsiin, jonka miesten joukkueessa pelaa toinen Hongan kasvatti, laituri Kilian Cato.

– Maine oli alusta asti se joukkue, joka vaikutti olevan minusta kiinnostunein. Heidän päävalmentajansa kävi Suomessa katsomassa peliäni, jolloin sain mahdollisuuden tutustua häneen. Ensivaikutelma oli erittäin positiivinen, ja lisäksi päätöstä helpottivat se, että campus ja pelikaverit olivat mukavia. Lisäksi yliopistolla on hyvä maine, Weckström sanailee.

Mainen joukkueessa on käynnissä nuorennusleikkaus. Weckströmin lisäksi joukkueeseen liittyy kahdeksan muuta ensimmäisen vuoden pelaajaa.

– Mainen koripallo on muutaman vuoden ollut hieman vaikeuksissa, ja nyt päävalmentaja rakentaa ensimmäisen oman joukkueensa. Yhdeksästä tulokkaasta kuusi on kotoisin Euroopasta, ja kaikki eurooppalaiset ovat pelanneet maidensa juniorimaajoukkueissa, jatkaa Weckström.

Weckström palkittiin tänä keväänä naisten SM-sarjan vuoden tulokkaana. Hän urakoi ToPon aloitusviisikon pelinrakentajana 7,1 pistettä, 2,9 levypalloa ja 1,3 syöttöä ottelua kohden.

Weckström on pelannut 58 nuorten maaottelua 2,6 pisteen keskiarvolla. 

Myös Iiskola NCAA:han 

Viides NCAA:han syksyllä siirtyvä suomalaispelaaja on naisten maajoukkuevahvuuteen kuuluva 183-senttinen, 19-vuotias Tapiolan Hongan kasvatti Evita Iiskola. Iiskolan siirtyminen virallistuu NCAA-sääntöjen vuoksi kuitenkin vasta elokuussa.

– Päätökseen vaikuttivat valmentajastaffi, konferenssi sekä projekti, jota joukkue on rakentamassa. Olisi mukava päästä pelaamaan jo ensimmäisenä vuonna mahdollisimman paljon, mutta peliaikaan voin vaikuttaa vain minä itse, Iiskola linjaa.

Iiskola pelasi päättyneellä SM-sarjakaudella Espoo Teamissa 9,0 pisteen, 6,3 levypallon ja 1,3 syötön keskiarvoilla. Iiskola palkittiin keväällä 2011 naisten SM-sarjan kehittyneimpänä pelaajana.

Iiskola on pelannut 94 nuorten maaottelua 9,0 pisteen keskiarvolla sekä yhdeksän naisten maaottelua 5,4 pisteen keskiarvolla. Iiskola kuuluu Holopaisen tavoin Anton Mirolybovin valmentaman ja EM-karsintoihin valmistautuvan naisten maajoukkueen vahvuuteen.

 
8.1.2018 20:45 Suomalaiset ulkomailla

Susiladies-kulmakivi Vilma Kesänen palaa Catziin

Syyskauden Espanjan kivenkovassa kakkosliigassa pelannut Orimattilan Jymyn kasvatti ja Susiladiesin pitkäaikainen pelinrakentaja Vilma Kesänen, 29, on solminut loppukauden kestävän sopimuksen 2010-luvun Naisten Korisliigan kestomenestyjän Lappeenrannan Catzin kanssa. Kesänen edusti Catzia viimeksi vuosina 2007-2012.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

Kuusi uutta legendaa Suomi-koriksen Hall of Fameen

Suomen itsenäisyyden 100-juhlavuonna valintaraati päätti täydentää Hall of Famea kuudella uudella ansioituneella legendalla. Tänä vuonna kunniagalleriaa täydentävät Martti Huhtamäki, Mikko Koskinen, Sakari Pehkonen, Anja Suomalainen, Timo Suviranta ja Veikko Vainio.

Naarassusien Camilla Grönberg siirtyy Saksaan Homburgiin

Suomen naisten maajoukkueen eli Naarassusien Camilla Grönberg, 23, on tehnyt sopimuksen Saksan 2. Bundesliigassa pelaavan Bad Homburgin kanssa. 179-senttinen Grönberg teki kesäkuussa sopimuksen Hyvinkään Pontevan kanssa, mutta päätti käyttää sopimuksessa olleen ulkomaanpykälän.

Lotta-Maj Lahtinen sitoutunut maineikkaaseen Georgia Techin yliopistoon

Suomen naiskoripallon suurlupauksiin kuuluva Helmi Basket HBA:n Lotta-Maj Lahtinen ('99) on tehnyt suullisen sitoumuksen (”verbal commit”) Georgia Techin yliopiston kanssa. Naisten maajoukkueessakin kannuksiaan kerännyt Lahtinen siirtyy syksyllä 2018 NCAA:han ja kivenkovaan ACC-konferenssiin.

Nina Augustin Robert Morrisin yliopistoon

Naisten maajoukkueessakin esiintynyt Helmi Basket HBA:n pelinrakentaja Nina Augustin, 19, siirtyy tulevaksi kaudeksi Robert Morrisin yliopistoon NCAA:han. Kolme ottelua naisten maajoukkueessa pelannut Augustin kirjautti HBA:lle Naisten Korisliigassa kaudella 2016/2017 keskimäärin 8,2 pistettä, 2,7 levypalloa ja 4,1 syöttöä.

Naarassusien Sofia Rajalan yliopisto-osoitteeksi IPFW

Naarassusissa viime marraskuussa debytoinut Sofia Rajala, 18, on valinnut seuraavan kauden yliopistokseen Indiana University – Purdue University Fort Waynen (IPFW), joka pelaa NCAA:ssa ykköstasolla. 182-senttinen Karhun Pojat -kasvatti pelaa tällä hetkellä avainroolissa Naisten Korisliigassa Helmi Basket HBA:ssa.

Tunnelmia ikimuistoisesta koripallovuodesta 2016

Suomi-koripallon nousukiito jatkui tasaisena vuoden 2016 aikana. Basket.fi kokosi koripalloväelle vuoden uutisotsikot yhteen vuodenvaihteessa muisteltavaksi aina kevään mestaruuksista 20-vuotiaiden miesten EM-kisoihin ja suomalaispelaajien kansainvälisillä kentillä niittämään menestykseen.

Anni Mäkitalo siirtyy Ranskaan Orvault Basketiin

Edelliset kaksi kautta Hyvinkään Pontevaa edustanut Anni Mäkitalo, 24, siirtyy Ranskaan, N1-liigaan nousua tavoittelevan Orvault Basketin riveihin. SM-hopeaan päättyneellä viime kaudella Mäkitalo kirjautti tilastoikseen 9,1 pistettä, 4,1 levypalloa ja 3,6 syöttöä ottelua kohden.

Maajoukkuepelintekijä Vilma Kesänen siirtyy Espanjan liigaan

Suomen naisten koripallomaajoukkueen pelintekijä Vilma Kesänen, 26, siirtyy tulevaksi kaudeksi pelaamaan kovatasoiseen Espanjan liigaan, kun Orimattilan Jymyn kasvatti on solminut sopimuksen Universitario de Ferrolin kanssa. Viimeiset kolme kautta 173-senttinen Kesänen on pelannut Naisten Korisliigaa ToPossa.

Näytä lisää vastaavia