Suomi runnoi Norjan 20-vuotiaiden miesten PM-avauksessa

19.6.2012 Suomen 20-vuotiaat miehet hemmottelivat lähes täyteen ahdetun Tikkurilan Urheilutalon yleisöä jyräämällä ikäluokkansa PM-kisojen avauspelissä Norjan 100–48 (53–21). Pekka Salmisen suojattien kaukoheittopeli ja joukkuepuolustus tiputtivat norjalaiset rattailta jo avausjaksolla.

Ilari Seppälä ja 20-vuotiaat miehet runnoivat Norjan PM-avauksessa. Kuva: Tuomas Venhola.

Norja tarjosi Suomelle ottelun avauspuoliskolla kosolti vapaata heittotilaa, ja ”sudenpennut” kiittivät tyhjistä metreistä säkittämällä tyylipuhtaasti yhdeksän kolmosta. Lisäksi Suomi noukki ennen taukoa 13 hyökkäyslevypalloa – pyöristettynä yhden jokaista ohi mennyttä kolmosyritystä kohti – ja salli Norjalle vain 19 pelitilanteiden heittoyritystä.

 

Kolmannen jakson ensimmäinen puolisko sujui suomalaisittain tahmeasti, mutta kotijoukkue sai pelin juonesta jälleen kiinni sähäkällä joukkuepuolustuksellaan. Suomi onnistui lopulta kasvattamaan johtoaan riistoista käynnistämillään nopeilla hyökkäyksillä ja rikkoi sadan pisteen rajan Mikael Herbertin (8/6) nostolla kuusi sekuntia ennen loppua. Suomi voitti pistein 100–48 (53–21).

 

– Niin kauan kuin keskittyminen oli kohdallaan, olimme todella hyviä molemmissa päissä kenttää. Pallo liikkui, tukimme syöttölinjat ja pakotimme vastustajan ulos mukavuusalueelta. Ote valitettavasti luisui aika ajoin, mutta tällaisessa johtoasemassa se on aika ymmärrettävää, kuittasi maajoukkueen päävalmentaja Pekka Salminen ottelun kulun.

 

Suomen tehomies oli 99. nuorten maaottelunsa pelannut Markus Molenius (15/7), joka kohahdutti päätösjaksolla yleisöä iskemällä peräkkäin näyttävän ylivoimadonkin ja torjumalla vastustajan heiton – kaksikätisesti. Moleniuksen lisäksi Suomen korkeimmat pisteet heittivät takamiehet Alex Vaenerberg (11/2/3 riistoa) ja Ilari Seppälä (12/3).

 

Joukkueessa pelasi lisäksi kolme nuorten maajoukkuedebytanttia. Liukas Aleksi Akpaso (10/3) esitteli nopeuttaan ja kimmoisuuttaan ensimmäisellä puoliajalla, pelinrakentaja Kristofer Clement (7/2) rakensi joukkueen peliä maltilla ja ratkaisi ennakkoluulottomasti. Marcel Liukko (5/2) kunnostautui ottelun edetessä korinaluspuolustuksen lukkona.

 

Norjalta kaksinumeroisille pisteille pääsi Bouna Ndiaye (10/5/4 syöttöä).

 

Suomi jatkaa PM-turnausta kohtaamalla lauantaina Tanskan.

 

Larsenin Tanska jyräsi Ruotsin

 

Turnauksen avausottelussa Tanska järjesti suuryllätyksen kukistamalla nimivahvan Ruotsin 62–60 (22–26).

 

Voittokorin upotti summerin soidessa 208-senttinen, järkälemäinen Kevin Larsen (29/9), joka oli joukkueensa ylivoimainen tukipilari. Larsen siirtyy ensi kaudeksi USA:n yliopistoliiga NCAA:han George Washington Colonialsin paitaan.

 

Ruotsia tahditti 201-senttinen Viktor Gaddefors (17/6/3 riistoa), joka siirtyy tulevaksi sarjakaudeksi Petteri Koposen entiseen seuraan Virtus Bolognaan. Päättyneellä sarjakaudella Gaddefors edusti Italian Serie A:ssa Avellinoa.

 

 

Suomi – Norja 100–48 (34–14, 53–21, 74–37), 20-vuotiaiden miesten maaottelu, PM-kisat, Vantaa 19.6.2012

 

Suomi: Markus Molenius 15/7, Ilari Seppälä 12/3, Alex Vaenerberg 11/2/3 riistoa, Aleksi Akpaso 10/3, Mikael Herbert 8/6, Villematti Kopio 8/1/5 syöttöä, Joonas Cavén 8/1, Kristofer Clement 7/2, Anttoni Tapio 6/1, Osku Heinonen 5/2, Henri Välimaa 5/2, Marcel Liukko 5/2.

Norja:
Bouna Ndiaye 10/5/4 syöttöä.

 

Tanska – Ruotsi 62–60 (11–16, 22–26, 40–39)

Tanska: Kevin Larsen 29/9.

Ruotsi:
Viktor Gaddefors 17/6/3 riistoa.

 

Lisätietoja: PM-kisatilastot


 
28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

20.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaat miehet selkeään voittoon Valko-Venäjästä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Romanian Oradeassa pidettävien B-divisioonan EM-kisojen alkulohkonsa voittoon, kun Sudenpennut tyylitteli ylivoimaisen voiton Valko-Venäjästä 113-68 (45-31). Suomi sijoittui A-alkulohkossa kolmanneksi ja pelaa sijoista 9-16.

16.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille saman päivän aikana kaksi isoa päänahkaa, Suomi selätti Venäjän ja Kreikan

Suomen nuorisomaajoukkueet päihittivät kaksi maata suoraan Euroopan huipulta tänään sunnuntaina. 18-vuotiaat tytöt voittivat toistamiseen Venäjän Kisakallion Susi Training Centerissä, kun taas 18-vuotiaat pojat voittivat tiukasti kahdella pisteellä Kreikan. 20-vuotiaat miehet hävisivät Belgialle B-divisioonan EM-kisoissa.

15.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet taipuivat Puolalle, 18-vuotiaat tytöt päihittivät Venäjän

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kärsi tappion B-divisioonan EM-kisoissa, kun Puola voitti Suomen loppunumeroin 61-68 (30-35). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas selättivät Kisakallion Susi Training Centerissä Venäjän jatkoajan jälkeen 79-74 (30-33, 67-67).

14.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet avausvoittoon EM-kisoissa, Kivimäki pommitti 26 pistettä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue avasi B-divisioonan EM-urakkansa Romanian Oradeassa löylyttämällä Armeniaa loppunumeroin 69-95 (33-52). Sudenpentujen etevimpänä kunnostautui Aatu Kivimäki, joka säkitti 26 pistettä osuen kuudesti kolmen pisteen viivan takaa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat valmistavassa maaottelussa Tanskan.

8.7.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat makeaan revanssivoittoon Saksasta, Heinonen heilutteli kapellimestarin puikkoa

Eilen suurinumeroisen tappion Saksalle kokenut Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue oli lukenut kotiläksynsä ja löi Saksan kanveesiin perjantain uusintaottelussa Lohjalla pistein 84-73 (42-33). Kentän tähtenä loisteli takamies Miika Heinonen, joka keräsi voittajille muhkean 21 pisteen ja yhdeksän syötön saaliin.

2.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaat miehet hävisivät Portugalille jatkoajan viimeisellä sekunnilla

Suomen 20-vuotiaat miehet taipuivat jatkoajan jälkeen Anadiassa isäntämaa Portugalille loppunumeroin 84-83 (31-34, 75-75). Portugalin sankariksi nousi Diogo Araujo, joka heitti voittokorin summerin soidessa.

Näytä lisää vastaavia