20.6.2012 Suomen naisten maajoukkueen juhannuspäivän EM-karsintavastus Latvia oli omaa luokkaansa keskiviikkoillan EM-karsintaottelussaan Kreikkaa vastaan. Zane Tamanen huippupelin kannattelema Latvia haki kolmannen perättäisvoittonsa, tällä kertaa pistein 63–46 (37–22).

Parimetrinen Zane Tamane hallitsi ilmatilaa, kun Latvia läksytti Kreikkaa naisten EM-karsinnassa. Tamane ja kumppanit kohtaavat Suomen juhannuspäivänä Tikkurilassa. Kuva: FIBA Europe.
Kaksimetrinen, 28-vuotias Tamane takoi 18 pistettä kreikkalaispuolustuksen estelyistä huolimatta ja noukki 12 levypalloa. Tamanen lisäksi latvialaisjoukoista erottautui edukseen 21-vuotias takapelaaja Ieva Kastina, joka upotti 12 pistettä (kolmoset 4/5) ja jakeli kahdeksan syöttöä.
Latvia siirtyi jo ottelun alussa 19-9-johtoon, eikä antanut aggressiivisella puolustuksellaan ja tempopelillään Kreikalle mitään anteeksi. Kreikka upotti pelitilanneheittonsa vain 35 prosentin tarkkuudella.
Latvia on voittanut kaikki kolme EM-karsintaotteluaan. Kreikalla on tilillään voitto ja tappio.
Keskiviikon myöhäispelissä puolestaan löylytti lohkojumbo Luxemburgia 86-37 (48-23) Ilaria Zanonin (16/4) ollessa voittajien tehopelaaja. Luxemburg on hävinnyt kaikki kolme otteluaan, Italialla on vyöllään yksi voitto ja yksi tappio.
Suomi kohtaa Latvian lauantaina 23.6. eli juhannuspäivänä Tikkurilan Valtti Areenalla klo 16 alkavassa ottelussa.
Susiladies kaatoi EM-karsintaikkunan toisessa ottelussaan Ruotsin jännittävien vaiheiden jälkeen 86-77 (45-36). Vantaan Energia Areenalle oli saapunut 1 479 katsojaa, joka on korkein yleisömäärä naisten maaottelussa 19 vuoteen.
Susiladies kohtaa EM-karsintojen toisessa ottelussaan Ruotsin Vantaan Energia Areenalla sunnuntaina klo 17:00. Kesällä EM-kisoissa 10. sijalle sijoittuneen Ruotsin pelaamista avaa Susiladiesin valmentaja Jussi Laakso.
Kaksi edellistä Euroopan mestaruutta voittanut Belgia veti selkeästi pidemmän korren Susiladiesista EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa Leuvenissa. Belgian pallonliike poiki peräti 37 syöttöä, minkä myötä kotijoukkue marssi 96-72* voittoon.
Susiladiesin 12 pelaajan kokoonpano Belgiaa vastaan on valittu. Debyyttinsä naisten maajoukkueessa tekevät nelikko Erika Mace, Nicole Ogun, Jessi Nenonen ja Anna Gardziella tänään klo 21:45 Suomen aikaa. Ottelu on katsottavissa Yleltä.
Kaksi peräkkäistä Euroopan mestaruutta voittanut Belgia on Susiladiesin EM-karsintaurakan ensimmäinen vastustaja torstaina. Belgian pelaaminen perustuu pitkälti kokeneeseen viisikkoon, jonka johtotähtenä on Emma Meesseman.
Susiladiesin EM-karsintojen ensimmäinen vastustaja torstaina 13.11. on kaksinkertainen Euroopan mestari Belgia, joka lukeutuu Suomen tapaan vuoden 2027 EM-kisojen alkulohkojen emäntiin. Belgia voitti kultamitalin heinäkuussa nousemalla 12 pisteen takaa voittoon finaalissa Espanjaa vastaan.
Päävalmentaja Ilkka Palviainen on nimennyt 14 pelaajaa, jotka muodostavat Susiladiesin EM-karsintajoukkueen marraskuun ikkunaan. Susiladies aloittaa EM-karsintaottelujen myötä valmistautumisensa vuoden 2027 EM-kotikisoihin.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue nautiskeli kuun taitteessa Pohjoismaiden mestaruuden suvereenisti nimiinsä. Perjantaina alkavissa B-divisioonan EM-kisoissa Romanian Pitestissä haastekerroin jyrkkenee välittömästi, kun päävalmentaja Mikko Larkaksen suojatit aloittavat pelinsä kisojen kovatasoisimmassa alkulohkossa.
Susijengin kapteeni ja helsinkiläisen MaSu-Basketin kasvatti Sasu Salin, 33, jatkaa nousuaan Suomen miesten kaikkien aikojen maaottelutilastoissa. Salin kohosi helmikuun maaotteluikkunan aikana pelatuissa otteluissa jaetulle 13. sijalle ja heitetyissä pisteissä 14. sijalle.
Tavaramerkikseen muodostuneella tavalla Susijengi kampesi vaikeimman kautta voittoon EM-karsintojen maanantaisessa päätöksessä Kööpenhaminan kupeessa. Tanska vei matsia kolme jaksoa ja johti parhaimmillaan 13 pisteellä, mutta Susijengi piti päätösjaksolla tanskalaiset seitsemässä pisteessä ja kirmasi Olivier Nkamhouan ja Elias Valtosen johdattamana 77–83 (47–41) -vierasvoittoon.