NBA-Davis saa väistyä Lappeenrannassa Gibsonin tieltä

11.10.2009 Korisliigassa lauantaina mestaruutta puolustavan Namika Lahden jatkoajan jälkeen kaatanut Lappeenrannan NMKY tekee muutoksia miehistöönsä. NBA-kokemustakin omaava Mark Davis saa väistyä. Hänen tilalleen seura on kiinnittänyt 195-senttisen Matthew Gibsonin.

LrNMKY irtisanoi Mark Davisin sopimuksen jo torstaina, mutta antoi tämän pelata vielä lauantaina Lahtea vastaan. Ilmeiset näyttöhalut siivittivät Davisin kauden parhaimpaansa, kun peräti viisi kautta NBA:ssa tahkonnut laituri kirjautti komean tilastorivin; 16 pistettä, yhdeksän levypalloa, kuusi koriin johtanutta syöttöä, kuusi riistoa ja kuusi torjuntaa.

- Lauantaina Davis toi meille voiton, mutta pidemmässä juoksussa olemme kokeneet joukkueestamme puuttuneen pelinjärjestelyvoimaa. Markin (Davis) piti olla ns. point-forward, muttei pystynyt kyseistä roolia ottamaan. Olemme olleet vaikeuksissa kovaa puolustavaa joukkueita vastaan, selvitti LrNMKY:n konkariluotsi Jarmo Laitinen vaihdoksen syitä.

- Uusi tulokas, Matt Gibson, on molempia takamiesrooleja pelaava kaveri. Hän on ollut alkusyksyn Belgiassa, jossa hän jäi ilman sopimusta, mutta kunnossa hänen pitäisi olla, Laitinen jatkoi.

Matthew Gibson valmistui Hawaijin yliopistosta vuonna 2008. Viimeisellä kaudellaan hän tuli valituksi mm. WAC-konferenssin puolustusviisikkoon. Niin sanotun seniorikauden keskiarvot kertovat myös hyökkäyspään osaamisesta, sillä Gibson heitti keskimäärin 17,0 pistettä ja jakeli 4,8 koriin johtanutta syöttöä. Ensimmäisen ammattilaiskautensa Gibson vietti Romaniassa, jossa hän edusti Cluj Napocan joukkuetta 16,9 pisteen, 4,3 levypallon, 3,5 syötön ja 2,5 riiston keskiarvoin.

Mark Davisin neljän ottelun keskiarvoiksi LrNMKY-paidassa muodostui 9,0 pistettä, 8,3 levypalloa, 4,0 syöttöä, 3,0 riistoa ja 2,5 torjuntaa, mutta myös 4,3 pallonmenestystä.

Asiat

 
15.4.2024 12:50 Korisliiga

Korisliigan välierien otteluohjelma vahvistettu

Korisliigan välierät käynnistyvät torstaina 18. huhtikuuta Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välisellä ottelusarjalla. BC Nokia ja Kataja Basket aloittava päivää myöhemmin.

14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

10.4.2024 10:25 Korisliiga

Ilmari Toikkanen ja Tampereen Pyrintö jatkosopimukseen

Kesken viime kauden Pyrintöön liittynyt 207-senttinen Ilmari Toikkanen ja Pyrintö ovat solmineet 1+1-mallisen sopimuksen.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

5.4.2024 21:03 Pääjuttu

Korisliigan playoffit käyntiin: Kauhajoki mitätöi Vilppaan kotiedun ja Korihait avasi rytinällä

Miesten Korisliigassa pelattiin ensimmäiset puolivälieräottelut. Seagulls ja Korihait voittivat kotona, Kauhajoki yllätti vieraskentällä.

Näytä lisää vastaavia