Lohkojohtaja Latvia saapuu Naarassusien ”juhannussaunaan”

22.6.2012

Tikkurilan Valtti Areenalla vietetään lauantaina taatusti erilaista juhannusta, kun Suomen naisten maajoukkue saa EM-karsinnoissa vastaansa Latvian. Kaikki kolme karsintaotteluaan selkein numeroin voittanut Latvia lähtee otteluun ennakkosuosikkina, mutta Anton Mirolybovin suojatit palaavat kotiparketille voitto mielessään.

Ennakkosuosikkina EM-karsintalohko E:hen lähtenyt Latvia on kestänyt suosikin paineet horjumatta ja avannut kesän karsintapelit rökittämällä kolmessa ensimmäisessä ottelussaan Italian (71–52), Luxemburgin (95–60) sekä Kreikan (63–46).

 

Viimeisen neljän vuoden aikana muun muassa EM-kisa- ja olympiaparketeilla vakuuttavasti esiintynyt Latvia hakee juhannuspäivänä Tikkurilan Valtti Areenan siirtoparketilta täyttä neljän suoraa.

 

– Latvia on lohkon nimekkäin ja kokenein joukkue, siitä ei ole epäilystäkään. Vaikka Latvia on ajamassa hiljalleen uusia kasvoja konkarien tilalle, heillä on kaikista lohkon joukkueista eniten kokemusta kovista, kansainvälisistä peleistä, myöntää Suomen ”Naarassusien” päävalmentaja Anton Mirolybov.

 

Suomi käynnisti EM-karsintansa runsas viikko sitten Valtti Areenassa hakemalla muhkean 60 pisteen voiton Luxemburgista. Vain kolme päivää Luxemburg-voiton jälkeen Naarassudet saivat puolestaan kokea karsintojen avaustappion, kun Kreikka ratsasti vahvan alkunsa turvin 23 pisteen voittoon.

 

– Kun tarkkaillaan koko tätä prosessia kokonaisuutena ja muistetaan, että meillä on käytössämme täysin uusi pelitapa, on selvää, että välillä edistytään ja välillä otetaan takapakkia. Luxemburg-pelissä otimme pari askelta eteen, Kreikka-matsi oli askel taakse, Mirolybov miettii.

 

– Latvia-ottelua odotamme sikäli luottavaisena, että meillä on takanamme erittäin hyvä harjoitusviikko. Lisäksi Latvia sopii pelitavaltaan meitä vastaan ehkä kaikkein eniten kaikista lohkon joukkueista. He ovat ennakkosuosikkeja, mutta pallo on pyöreä.

 

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

 

Naarassusien apuvalmentaja Jussi Immosen mukaan Latvia on vahvuuksiltaan hyvin samantapainen kuin Suomi: aggressiivisuus, tempopeli ja huolellinen joukkuehyökkäys ovat aseita, jotka ovat johdattaneet Aigars Neripsin valmentaman joukkueen kolmeen perättäisvoittoon.

 

– Vauhtia ja vaarallisia tilanteita luvassa. He puolustavat pallollista koko kentällä ja pitävät puolessa kentässä vastustajan tehokkaasti kaukana korista, Immonen ennakoi.

 

Latvian ykkösase on maailmanluokan eturivi, jonka tähtinä kimmeltävät Liene Jansone (192 cm, 31 v) ja Zane Tamane (200 cm, 28 v). Espanjan ja Italian rahakenttiä sekä WNBA:n harjoitusleirejä kolunneet pelaajat ovat olleet karsinnoissa Latvian tehokkaimmat niin piste- kuin levypallotilastoissakin.

 

Takakentällä latvialaisten tehokaksikon muodostavat rutinoitunut pelinrakentaja Kristine Karklina (175 cm, 28 v) sekä maajoukkueen uutta sukupolvea edustava heittokone Ieva Krastina (172 cm, 21 v), joka on upottanut karsinnoissa kolmosensa uskomattomalla 75,0% tarkkuudella.

 

– Latvialla on kovia yksilöitä, mutta ennen kaikkea erinomaisesti yhteen pelaava joukkue. Heidän vahvuuksiinsa on löydettävä lääke ennen kaikkea joukkueena, summaa Immonen.

 

 

Naisten EM-karsintojen toinen kotiottelu Suomi-Latvia pelataan juhannuspäivänä 23.6. Tikkurilan Valtti Areenalla klo 16:00 alkaen. Kaikki pääsyliput 10 €.

 

Suomi pelaa EM-karsintojen lohko E:ssa yhdessä Luxemburgin, Kreikan, Italian ja Latvian kanssa. Lohkon kaksi parasta selviytyy Ranskassa kesäkuussa 2013 pelattaviin EM-kisoihin.

 

 

Suomen naisten maajoukkue 2012

 

Sukunimi

Etunimi

Pituus

Syntynyt

Seura

Bedretdin

Meral

174

7.3.1993

free agent

Gross

Krista

178

22.8.1990

North Carolina (NCAA, USA)

Holopainen

Annika

186

4.8.1993

Portland (NCAA, USA)

Iiskola

Evita

182

28.3.1993

(NCAA, USA)

Kesänen

Vilma

173

27.9.1988

free agent

Korpivaara

Heta

185

8.8.1984

Voiron (FRA)

Lehtoranta

Linda-Lotta

175

7.10.1991

free agent

Leino

Emmi

182

1.7.1994

Tapiolan Honka

Mäkitalo

Anni

175

8.11.1991

free agent

Pelander

Sofia

188

4.8.1992

Turun Riento

Pounds

Dionne

174

5.11.1984

Zamora (ESP)

Salomaa

Henna

177

5.6.1989

free agent

Sten

Tiina

188

18.6.1985

free agent

Tuukkanen

Taru

190

30.12.1977

Zamora (ESP)

Wilson

Laura

184

10.8.1984

free agent

 

  • Päävalmentaja: Anton Mirolybov
  • Valmentaja: Mirka Dettmann
  • Valmentaja: Jussi Immonen
  • Osteopaatti: Riikka Sario
  • Huoltaja: Anette Juvonen
  • Lääkäri: Lauri Alanko
  • Joukkueenjohtaja: Ulla Karlsson
  • Videokoordinaattori: Henrik Pulkkinen

 


 



Heta Korpivaara ja muut Naarassudet lämmittävät Latvialle lauantaina juhannussaunan Valtti Areenalla.
Emmi Leino ja muut Naarassusien pallonkäsittelijät saavat vastaansa aggressiivisen latvialaispuolustuksen.
Tappiottoman Latvian tehopelaaja EM-karsinnoissa on ollut kaksimetrinen Zane Tamane. Kuvat: Ville Vuorinen, Tytti Nuoramo & FIBA Europe.