Lassi Tuovi jatkaa LrNMKY:n valmentajana

26.6.2012 Lappeenrannan NMKY jatkaa tulevalla kaudella Lassi Tuovin, 25, komennossa. Tuovin debyyttikaudella LrNMKY sijoittui Korisliigassa seitsemänneksi ja selviytyi pudotuspeleissä puolivälieriin.

Lassi Tuovi käskyttää LrNMKY:n liigassa myös kaudella 2012/13. Kuva: Tytti Nuoramo.

Ennen päävalmentajauraansa Tuovi ehti toimia LrNMKY:n apuvalmentajana peräti seitsemän vuoden ajan. Seuran A-juniorit hän valmensi A-poikien SM-sarjassa parhaimmillaan neljänneksi. Tulevalla liigakaudella Tuovi on jälleen uusien haasteiden edessä.

 

– Päätös jatkaa Lappeenrannassa tuntui lopulta oikealta vaihtoehdolta, kun seura sai viimeviikkoisessa kokouksessaan tulevaisuuden tavoitteitaan selkeytettyä. Kyselyitä tuli ihan mukavasti muualtakin, mutta tietyllä tavalla koen eräänlaisen projektin olevan vielä kesken Namikan ”ruorissa”, toteaa tiistaina sopimuksen allekirjoittanut Tuovi.

 

LrNMKY tulee uusiutumaan suuresti tulevalle pelikaudelle. Ensimmäisenä päävalmentajana kasaa yhdessä LrNMKY:n puheenjohtajana jatkavan Pekka Hakkaraisen kanssa kauden 2012/13 valmennusjohdon. Pelaajistoon on luvassa myös paljon muutoksia.

 

– Valmennuksen ja pelaajiston suhteen olemme hieman myöhässä, mutta uskon kilpailukykyisen paketin rakentuvan vielä heinäkuunkin aikana. Moni viime kauden pelaajamme vaihtaa maisemaa, mutta toisaalta vaihtuvuus on hyväkin asia, jos rekrytoinnissa onnistutaan, Tuovi kertoo.

 

Lisätietoja: LrNMKY:n uutinen


 
8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

Näytä lisää vastaavia