16-vuotiaat tytöt varmistivat paikan ylemmässä EM-jatkosarjassa

13.7.2012 Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti perjantaina paikkansa B-divisioonan EM-kisojen ylemmässä jatkosarjassa kaatamalla kiihkeässä alkusarjaottelussa Viron 47–49 (27–29). 16-vuotiaat pojat puolestaan taipuivat Tikkurilassa viimeisellä jaksolla Hollannille 57–64 (41–31).

Veera Välimaa kunnostautui, kun 16-vuotiaat tytöt ansaitsivat EM-jatkosarjapaikan.

Fiifi Aidoo pelasi pirteästi Hollantia vastaan. Kuvat: Tuomas Venhola & Francois Perthuis.

Naapurimaiden välisessä kamppailussa Suomi käänsi peruspelaamisellaan ottelun Viroa vastaan hallintaansa kolmannella jaksolla, ja piti lähes koko päätösjakson ajan eron 5-9 pisteen välillä. Viro kavensi puolitoista minuuttia ennen loppua piste-eron kolmeen, mutta Suomi piti johtonsa.

 

– Nihkeä peli, mutta tärkeä voitto ja mikä tärkeintä, jatkosarjapaikka varmistui, aprikoi 16-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Antti Koskelainen.

 

– Teimme pelin itsellemme vaikeaksi. Menetimme pallon 35 kertaa puhtaasti omaa keskittymisen tai toteutuksen puutettamme. Jos tämä oli opetus meille, hyvä, että se tapahtui tässä vaiheessa.

 

Suomen tehokkain oli jälleen Tuuli Menna (16/7/4 riistoa/2 blokkia). Lisäksi erinomaisesti mies- ja paikkapuolustusta toteuttanut Veera Välimaa (8/7), ajoillaan Suomen hyökkäyspeliä käynnissä pitänyt Emilia Helle (5/2) sekä tärkeitä levypalloja haalinut Elli Koskinen (4/12/3 blokkia) ansaitsivat Koskelaisen kehut.

 

Suomi pelaa viimeisen alkusarjaottelunsa lauantaina lohkon toista tappiotonta joukkuetta Portugalia vastaan.

 

16-vuotiailta pojilta loppui menovesi

 

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtasi B-divisioonan EM-kisojen kenraaliharjoituksissaan toistamiseen Hollannin.

 

Nihkeähkön alun jälkeen Suomen pelisuunnitelma alkoi toimia kuin unelma toisella jaksolla, ja Suomi johti parhaimmillaan kolmannen jakson alussa 13 pisteellä. Torstain ottelussa kolhuja saaneiden Tuomas Hirvosen ja Henri Niemistön poissaolo alkoi kuitenkin näkyä Suomen pallonkäsittelijöiden väsymisenä ottelun edetessä, ja viimeisellä jaksolla Suomi sai aikaiseksi enää neljä pistettä. Hollanti vei voiton 57–64 (41–31).

 

–Fiifi Aidoo ja Elias Eerikinharju tekivät hyvää työtä pallonkäsittelyssä Hirvosen ja Niemistön ollessa sivussa, mutta meillä ei ollut lopussa enää energiaa vastata Hollannin puolustuksen aggressiivisuuteen, 16-vuotiaiden poikien päävalmentaja Pieti Poikola laskeskeli.

 

– Saimme lopussa riittävän määrän puolustuspään stoppeja aikaiseksi, mutta jos tekee 16 pistettä toisella puoliajalla, sillä ei voiteta koripallo-ottelua, jatkoi Poikola.


Suomen tehopelaajat olivat Elias Eerikinharju (15/2) sekä heitoillaan Hollannin puolustusta rikkonut Joonas Pentti (10/3).

 

16-vuotiaat miehet pelaavat B-divisioonan EM-kisat Romanian Bukarestissa 19.–29. heinäkuuta.

 

Viro – Suomi 47–49 (14–18, 29–27, 35–42), 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, B-divisioonan EM-kisat (alkusarjaa), Tallinna (Viro) 13.7.2012

 

Suomi: Tuuli Menna 16/7/4 riistoa/2 blokkia, Veera Välimaa 8/7, Elina Koskimies 6/5, Emilia Helle 5/2, Olivia Moskari 5/1/4 riistoa, Elli Koskinen 4/12/3 blokkia, Selina Dockery 3/4, Nina Augustin 1/4/3 syöttöä, Ninni Salmi 1/2, Iina Salmenkivi 0/2, Lotta Hämäläinen 0/1, Lotta Eräkangas 0/1.

 

Viro: Marie Roosalu 12/6, Kadri Ann Lass 10/9, Sofia Anissimova 9/15.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot

 

Suomi – Hollanti 57–64 (15–22, 41–31, 53–47), 16-vuotiaiden poikien maaottelu, Vantaa 13.7.2012 

Suomi: Elias Eerikinharju 15/2, Joonas Pentti 10/3, Joonas Tahvanainen 7/6, Samuli Nieminen 6/5, Fiifi Aidoo 6/3, Aapeli Alanen 4/6, Thomas van Santen 4/1/2 blokkia, Juho-Matti Henttonen 3/2, Leo Machana 2/2, Akseli Hartikainen 0/2, Jirko Leivo 0/0.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot

 

 
17.1.2018 EM-karsinnat

Sudenpentujen maajoukkuekesän EM-lohkoarvonnat suoritettu

FIBA Europe suoritti tiistaina 16. tammikuuta ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. A-divisioonassa Suomen 18-vuotiaat pojat saavat Latviassa pidettävissä EM-kisoissa C-lohkossa vastaansa Espanjan, Ukrainan ja Bosnia-Hertsegovinan.

5.12.2017 EM-karsinnat

FIBA varmisti kesän 2018 nuorisomaajoukkuekisojen isännät

FIBA Europe teki viikonlopun aikana päätöksen ensi maajoukkuekesän 2018 turnausisännistä. Sudenpennut matkustavat ensi kesänä Bulgariaan, Latviaan, Bosnia-Hertsegovinaan, Itävaltaan ja Montenegroon.

20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

Näytä lisää vastaavia