14.10.2009 Viimeiset kaksi sarjaottelua jalkaansa parannellut Vesa Mäkäläinen palasi tositoimiin Ruotsin Basketliganin tiistai-illan sarjakierroksella. Mäkäläinen ei kuitenkaan runsaista minuuteistaan huolimatta pystynyt auttamaan edustamaansa Luulajan Plannjaa vierasvoittoon tappiottomana jatkavasta Norrköpingistä.

Vesa Mäkäläinen palasi parketeille kahden sarjakierroksen huilin jälkeen. Kuva: Tuomas Venhola.
Tiistain kamppailu oli kaksijakoinen. Kotijoukkue Norrköping vei ottelun toisen jakson nimiinsä roimasti 34-16 ja lähti puoliajalle turvallisessa 49-35-johtoasemassa. Luulaja antoi kuitenkin shokkihoitoa isännille siirtyen kolmannen jakson loppuessa 58-61 johtoon Brandon McKnightin ja Håkan Larssonin heittovireen myötä.
Päätösjaksolla Luulaja johti parhaimmillaan tilanteessa 74-79, mutta Kenny Grantin perättäiset kolmoset sekä kotijoukkueen viime hetkien vapaaheitot siivittivät Norrköpingin 85-79 (49-35) voittoon.
Vesa Mäkäläinen nosteli 30 peliminuutissaan yhdeksän pistettä ja kuusi levypalloa, jonka lisäksi hänen tilastosarakkeisiinsa merkittiin yksi syöttö ja yksi riisto. Luulajan Brandon McKnight oli kentän korikuningas 26 pisteellä.
Kuuden pelatun ottelun jälkeen Luulaja jakaa Basketliganin sarjataulukon viidennen sijan Boråsin kanssa neljällä voitolla ja kahdella tappiolla.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susijengin kapteeni Sasu Salinin edustama madridilainen Estudiantes peittosi Espanjan kakkosliigan (Primera FEB) lopputurnauksen semifinaalissa Oviedon lukemin 79-71 (46-39). Estudiantes huipentaa kautensa sunnuntai-iltana pelattavaan finaaliin, jossa se taistelee noususta Espanjan ACB-liigaan toisen semifinaalin voittajaa, Coruñaa vastaan.
HBA-Märskyn divarijoukkueen kantaviin voimiin viime vuosina kuuluneet BC Nokian kasvatit Kalle Kuhalampi ja Matias Haliseva siirtyvät tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistokentille. Viime kaudella North Carolina Staten miehistöön kuulunut Jayme Kontuniemi vaihtaa puolestaan joukkuetta.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Euroliigan Final Fourin jälkeen Mikael Jantusella ja Fenerbahcella riittää vielä panoksia kotimaan kentillä.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.