16-vuotiaat pojat taipuivat Israelille sekuntipelissä

23.7.2012 Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue päätti ottelunsa B-divisioonan EM-kisojen alkusarjassa niukkaan 52–53 (22–20)-tappioon Israelia vastaan viimeisten minuuttien kilpavapaaheittelyn jälkeen. Tappio saatteli Suomen alempaan jatkosarjaan pelaamaan kisasijoituksista 9.-16.

Aapeli Alanen säkitti 16 pistettä Israelia vastaan. Kuva: Francois Perthuis.

Suomi johti ottelua aina kolmannen jakson lopulle asti, kunnes Israel vei viiden minuutin jakson 11-2 siirtyen kuuden pisteen johtoon.

 

Israel johti kuudella pisteellä (44–50) vielä ottelun viimeisen minuutin alkaessa, kunnes Elias Eerikinharjun (8/5) kolmonen ja Henri Niemistön (9/5) vapaaheitot sytyttivät vielä suomalaistoivon elämään. Ottelun viimeisen minuutin vapaaheittorumban voittajana selvisi lopulta Israel, joka varmisti paikkansa kahdeksan parhaan joukossa Ruotsin seurassa.

 

– Huikea matsi. Molemmat joukkueet halusivat voittoa ja puolustivat erittäin kovaa. Kun pisteellä häviää, on totta kai selvää, että ottelu on ratkennut pieniin asioihin, mutta pelaajia ei voi tästä tappiosta syyttää. Saimme laadukkaita heittoja ilmaan, mutta tänään ne eivät uponneet, 16-vuotiaiden poikien päävalmentaja Pieti Poikola harmitteli.

 

Suomen tehopelaaja oli Aapeli Alanen (16/6). Lisäsi Samuli Nieminen (5/5) pelasi pirteän ottelun.

 

Suomi pelaa jatkossa kisasijoituksista 9.-16. alemmassa jatkosarjassa Bulgariaa ja Tanskaa vastaan.

 

 

Suomi – Israel 52–53 (12–14, 22–20, 37–39), 16-vuotiaiden poikien maaottelu, B-divisioonan EM-kisat (alkusarjaa), Bukarest (Romania) 23.7.2012

 

Suomi: Aapeli Alanen 16/6, Henri Niemistö 9/5, Elias Eerikinharju 8/5, Tuomas Hirvonen 6/2/3 syöttöä, Samuli Nieminen 5/5, Akseli Hartikainen 4/9, Joonas Tahvanainen 3/7, Thomas van Santen 1/4, Juho-Matti Henttonen 0/3, Fiifi Aidoo 0/1, Leo Machana 0/1, Joonas Pentti.

Israel:
Eran Tessone 12/7/3 riistoa, Roi Huber 10/4/3 syöttöä, Netanel Artzi 7/11.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

Näytä lisää vastaavia