Katja Summala palaa Catziin

25.7.2012 Naisten hallitseva Suomen mestari Catz Lappeenranta saa merkittävän paluumuuttajan, kun viimeiset viisi kautta Jyväskylässä HoNsU:a edustanut Katja Summala palaa kasvattajaseuransa riveihin. 23-vuotias ja 172-senttinen Summala kissalauman kymmenes sopimuspelaaja kaudelle 2012-2013.

HoNsUssa tehokkaasti viime kaudella pelannut Katja Summala palaa kotikonnuilleen ja Catz-paitaan. Kuva: Francois Perthuis.

Takapelaajan tontilla viihtyvä Summala valtasi viime kausien aikana itselleen ison roolin HoNsU:ssa. Viime kaudella hän nakutti keskimäärin 9,9 pistettä ottelua kohden tehnyt ollen sarjan eniten kolmosia upottanut pelaaja.

Catzin päävalmentaja Mika Haakana arvostaa oman juniorimyllyn kasvatin paluun korkealle.

- Tosi hieno juttu. Katja pelasi viime vuonna hyvän kauden HoNsU:ssa ja tulee olemaan tärkeässä roolissa myös tulevalla kaudella. Katja on myös kevytjalkainen pelaaja ja sarjan parhaita kolmen pisteen heittäjiä. Lotta Aaltosen, Ulriikka Nuolikosken ja Katjan heittouhka antaa meille paljon optioita hyökkäyspeliimme.

 - Uskon että sopeudun kissalauman pelitapaan hyvin. Tykkään nopeatempoisesta pelityylistä ja nautin siitä että saa pitää vauhtia ja prässätä koko kentällä, kertoo Summala puolestaan Catzin tiedotteessa.

Aiemmin Catz on solminut sopimukset ensi kaudesta Chandrea Jonesin, Anni Mäkitalon, Lotta Aaltosen, Lotta Hämäläisen, Hanna Vapamaan, Jelena Reshetkon, Alexandria Andersonin, Ulriikka Nuolikosken sekä Emmi Vapamaan kanssa.

Henkilöt

 
12.3.2024 22:27 Naisten Korisliiga

EBT päätti runkosarjansa voittoon Espoon derbyssä

Naisten Korisliigassa pelattiin yksi ottelu. Siinä EBT tarttui kiinni pudotuspelipaikkaan, kun Honka kaatui vieraskentällä 64-58.

9.3.2024 20:15 Naisten Korisliiga

Kiia Mäntylä siivitti EBT:n tärkeään voittoon – PeKa ja FoA kotivoittoihin

Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Voittoihin ylsivät pudotuspelipaikasta taisteleva EBT, Peli-Karhut ja Forssan Alku.

4.3.2024 12:13 Naisten Korisliiga

ToPon IImar’I Thomas naisten Korisliigan helmikuun kuukauden pelaaja

Upeaa kautta pelaavan Torpan Poikien IImar’I Thomas on valittu naisten Korisliigan helmikuun parhaaksi pelaajaksi.

2.3.2024 19:50 Naisten Korisliiga

Da’Nasia Hoodin heitto varmisti Peli-Karhuille sarjapisteet – ToPo vei nimiinsä kärkipään kohtaamisen

Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Voitot kirjattiin Peli-Karhuille ja ToPo:lle.

1.3.2024 20:15 Naisten Korisliiga

HBA:lle tärkeät pisteet pudotuspelipaikan kannalta – Kouvottaret äitynyt kovaan vireeseen

Naisten Korisliigassa pelattiin perjantaina kaksi ottelua. Niissä voittoihin ylsivät HBA-Märsky ja Kouvottaret.

24.2.2024 22:00 Naisten Korisliiga

HBA ja PeKa katkaisivat tappioputkensa – ToPo:lle revanssi Kouvottarista

Naisten Korisliigassa pelattiin neljä ottelua. Illan voittajia olivat HBA, PeKa, ToPo sekä FoA.

23.2.2024 10:00 Naisten Korisliiga

Tammikuun kuukauden pelaaja Saana Kujala: ’’Olen erittäin ylpeä siitä, miten olemme joukkueena pelanneet’’

Saana Kujala valittiin tammikuussa kuukauden pelaajaksi. Kujalan johdolla Pyrintö nappasi kuukauden aikana kolme voittoa.

17.2.2024 19:44 Naisten Korisliiga

Kouvottaret voittoon Thomasin pistehurjastelusta huolimatta – ToPolle kauden ensimmäinen tappio

Naisten Korisliigassa pisteitä keräsivät Kouvottaret, FoA, Pyrintö ja EBT.

16.2.2024 20:10 Naisten Korisliiga

ToPo kauden kolmanteen voittoon HBA:sta

ToPo vei kauden kolmannen Helsingin derbyn nimiinsä. Joukkue jatkaa sarjassa puhtaalla pelillä, kun se nappasi vieraspisteet 86-66.

10.2.2024 20:50 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja Honka voittoihin paikallisvastustajista – ToPo jatkoi vahvaa menoaan

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voitot kirjattiin Kouvottarille, Hongalle, ToPolle ja Forssan Alulle.

Näytä lisää vastaavia