29.7.2012 Korisliigan KTP-Basket on tehnyt sopimuksen tulevasta liigakaudesta Antwine Williamsin kanssa. Williams on pelannut kaksi edellistä kautta Tampereen Pyrinnössä, missä hän voitti Suomen mestaruuden kauden 2010/11 kruunuksi.

Antwine Williams siirtyy Pirkanmaalta Kotkaan. Kuva: Kai Kilappa.
Pääasiassa heittävänä takamiehenä pelaava 192-senttinen, 37-vuotias Williams uurasti viime kaudella keskimäärin 15,5 pistettä, 5,3 levypalloa sekä 2,0 riistoa ottelua kohden. Ennen Suomeen siirtymistään Williams on pelannut Italiassa, Saksassa ja Brasiliassa.
KTP:n päävalmentaja Sami Toiviainen luottaa Williamsin kokemukseen.
– Antwinen monipuolisuus ja kokemus olivat suurimpia syitä, miksi halusin hänet meille. Olen kuullut hänestä pelkästään positiivista sekä pelaajana että persoonana, kertoo Toiviainen KTP-Basketin tiedotteessa.
Williamsin odotetaan liittyvän KTP:n harjoitusvahvuuteen ensimmäisten harjoituspelien käynnistyessä. Joukkue pelaa valmistavia otteluita mm. Tampereella, Kouvolassa ja Viron Rakveressa.
KTP:lla on voimassa sopimukset kaudesta 2012/13 Antwine Williamsin, Devonne Gilesin, Bojan Sarcevicin, Timo Heinosen, Jukka Matisen, Michael Poundsin, Joonas Lehtorannan, Milos Dobrasin, Vesa Heinosen sekä Joona Karppisen kanssa. Joukkuetta valmentavat Sami Toiviainen ja Sauli Lanki.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.