8.8.2012 Kahden ”välivuoden” jälkeen paluun Korisliigaan tekevä Forssan Koripojat on kiinnittänyt takalinjoilleen amerikkalaisen Charlie Burgessin. 186-senttinen, 28-vuotias Burgess pelasi kaudella 2009/10 Suomessa Salon Vilppaan paidassa.

Kaudella 2009/10 Vilppaassa pelannut Charles Burgess palaa Suomeen uutena seuranaan FoKoPo. Kuva: Francois Perthuis.
Molempien takamiesten tontilla viihtyvä Burgess pelasi Korisliigaa 16,6 pisteen, 7,1 levypallon, 3,5 syötön ja 1,5 riiston keskiarvoilla kuuluen Salon Vilppaan ehdottomaan kärkikaartiin. Salossa viettämänsä kauden jälkeen Burgess on voittanut Tanskan mestaruuden ja cupin Bakken Bearsissa sekä pelannut Saksan ProA:n Heidelbergissä.
– Otimme ensimmäisen kerran Charlieen yhteyttä jo kesäkuun alussa ja sen jälkeen on tehty pitkä päivätyö, että mies Suomeen saadaan. Jenkkitakamiehen paikka on varmasti tärkein pelipaikkamme ja uskon, että Charlie on juuri sellainen johtajatyyppi, jota tarvitsemme, FoKoPon puheenjohtaja Markku Molenius arvioi FoKoPon tiedotteessa.
Burgessin lisäksi FoKoPolla on sopimukset tulevasta kaudesta Aleksi Koskisen, Markus Moleniuksen, Olli Kaunomäen, Juho Heleniuksen, Mika Suokkaan, Henri Kotavuon sekä Sami Ikävalkon kanssa.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.