18-vuotiaille pojille kolmas perättäinen voitto

12.8.2012 Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue haki jo kolmannen peräkkäisen voittonsa B-divisioonan EM-kisoissa lyömällä Sveitsin rutiinipelillä 67–51 (40–21). Suomen alkusarjataival huipentuu maanantai-iltana pelattavaan Islanti-otteluun, jonka voittaja etenee turnauksen kahdeksan parhaan joukkoon.

Joni Herrala taisteli esimerkillisesti 18-vuotiaiden poikien lyödessä Sveitsin. Kuva: Francois Perthuis.

Suomi karkasi kymmenen pisteen johtoon jo kymmenessä minuutissa ja oli taukoon mennessä onnistunut latomaan taululle lähes kaksinkertaisen pistelukeman Sveitsiin nähden. Ottelun jälkipuoliskolla Suomi keskittyi pitämään piste-eron parinkymmenen tienoilla. Lopulta Suomen kolmas peräkkäisvoitto irtosi helpohkosti.

 

– Rutiinipelillä voitettiin. Saimme tärkeitä minuutteja pelaajille, jotka eivät ole vielä tässä turnauksessa paljon pelanneet, sekä tärkeitä lepominuutteja paljon pelanneille pelaajille, analysoi 18-vuotiaiden poikien apuvalmentaja Joonas Iisalo.

 

Suomen tehomies oli 22 minuuttia pelannut Julius Rajala (18/5), joka upotti kaikki kahdeksan pelitilanneheittoaan. Takakentällä kunnostautuivat Niko Mattila (9/6/4 syöttöä) sekä Iisalon kehut taistelevalla pelillään kerännyt Joni Herrala (8/4/3 syöttöä).

 

Tilanne alkulohko C:ssa on kihelmöivän jännittävä, sillä Suomi, Ruotsi, Montenegro sekä Islanti ovat kaikki voittaneet kolme ottelua ja hävinneet yhden. Näin ollen maanantaisten Suomi-Islanti- ja Ruotsi-Montenegro-otteluiden voittajat etenevät ylempään jatkosarjaan pelaamaan paikasta Euroopan A-divisioonaan.

 

Aiemmissa otteluissa Suomi on voittanut Ruotsin, Ruotsi Islannin, Islanti Montenegron ja Montenegro Suomen.

 

 

Sveitsi – Suomi 51–67 (13–23, 21–40, 32–51), 18-vuotiaiden poikien maaottelu, B-divisioonan EM-kisat (alkusarjaa), Sarajevo (Bosnia & Hertsegovina) 12.8.2012

 

Suomi: Julius Rajala 18/5, Niko Mattila 9/6/4 syöttöä, Joni Herrala 8/4/3 syöttöä, Iikka Mäki 8/2, Mikael Kauhanen 6/1, Severi Liljeberg 6/0/4 syöttöä, Alexander Madsen 4/2, Henri Ventoniemi 4/0, Teemu Sulonen 3/1, Oskar Michelsen 1/2, Joonas Lehtoranta 0/1, Miki Kuusisto 0/0.

Sveitsi:
Daniel Andjelkovic 16/8/4 syöttöä/4 riistoa.

Lisätietoja: Ottelutilastot

 

 
13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

16.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille saman päivän aikana kaksi isoa päänahkaa, Suomi selätti Venäjän ja Kreikan

Suomen nuorisomaajoukkueet päihittivät kaksi maata suoraan Euroopan huipulta tänään sunnuntaina. 18-vuotiaat tytöt voittivat toistamiseen Venäjän Kisakallion Susi Training Centerissä, kun taas 18-vuotiaat pojat voittivat tiukasti kahdella pisteellä Kreikan. 20-vuotiaat miehet hävisivät Belgialle B-divisioonan EM-kisoissa.

Näytä lisää vastaavia