Belgia sekoitti heti pakan, voitti Puolan vieraissa

16.8.2012 Ottelut koripallon EM-karsintalohkossa E polkaistiin käyntiin keskiviikko-iltana, kun Puola isännöi Belgiaa ja Suomen perjantainen vastustaja Albania puolestaan Sveitsiä. Loistovireeseen päässyt Belgia kaappasi heti kättelyssä suosikin viitan harteilleen hakemalla kovan voiton NBA-tähti Marcin Gortatin johtamasta Puolasta tuloksella 57-64 (33-33).

Espanjan liigassa pelaava Sam Van Rossom johdatti Belgian yllätysvoittoon Puolasta, kun EM-karsinnat polkaistiin keskiviikko-iltana käyntiin.

David Ramseier kuului Sveitsin onnistujiin, kun sveitsiläiset hakivat voiton Albaniasta. Kuvat: FIBA Europe.

Hyvää puolustus- ja tasaista hyökkäyspelaamista esittänyt Belgia karkasi kolmannen jakson lopulla yhdeksän pisteen johtoasemaan (40-49) vietyään reilun kolmen minuutin jakson 9-0. Belgian kokonaisilmettä kuvastaa hyvin se, että kyseinen irtioton aikana neljä eri pelaajaa vastasi belgialaisten pisteistä.

Vähäkorisesta lopputuloksesta huolimatta Belgian riveistä neljä peluria ylsi kaksinumeroisiin lukemiin ja pisteiden makuun pääsi peräti yhdeksän pelaajaa. Espanjan liigassa Zaragosaa kaksi viime kautta edustanut Sam Van Rossom heitti voittajille 13 pistettä ollen joukkueensa ykkönen.

Puolan päästyä päätösneljänneksellä parhaimmillaan kahden pisteen päähän (54-56) Van Rossom luikerteli puolalaispuolustuksen läpi ja nosti käytännössä ottelun voittokorin Belgialle. Kotijoukkueen yrittäessä voittoa kolmosilla ja rikkomalla kuittasi Belgia viimeiset kaksi minuuttia 8-3 varmistaen maukkaan vierasvoiton.

Voitto oli jatkoa Belgian upealle kesälle, jonka aikana se on hävinnyt vain yhden ottelun. Belgia voitti valmistautumisjaksonsa aikana mm. Ranskan ja Iso-Britannian olympiajoukkueet.

Puolaa vastaan Van Rossomin ohella belgialaisista loistivat valmistautumisjaksollakin vakuuttaneet Maxime De Zeeuw ja Wen Mukubu, jotka pussittivat 11 pistettä mieheen. 206-senttinen Christophe Beghin säesti kymmenellä pisteellään.

Puolan tehomiehenä hääri odotetusti NBA-tähti Marcin Gortat. NBA:ssa pisteitä lähes 16 pisteen tahdilla viime kaudella latonut puolalaissentteri runnoi ottelussa 23 pistettä ja vei yhdeksän levypalloa. 

Albania taipui kotonaan 

Perjantaina Helsingin Jäähalliin Susijengin avausvastustajaksi saapuva Albania aloitti oman karsintaurakkansa 51-76-tappiolla Sveitsille.

Albania jäi Tiranassa altavastaajaksi jo avauspuoliskolla, jonka se hävisi 27-39.

Albanialaisten murheenkryyniksi nousi heikko heittopeli. Kotijoukkue onnistui viimeistelemään pelitilanneheittonsa vaatimattomalla 25,9 prosentin sihdillä. Albanian tähtipelaajiin lukeutuva, Italiassa leipäänsä tienaava Klaudio Ndoja mm. suti ohi kaikki 17 heittoaan.

Sveitsin korkeimman pistemäärän kokosi heittävä takamies Mladjan Dusan (24). Italian pääsarjaan kotiutunut Greg Bunner hätyytteli tehoillaan 9/11 tuplatuplaa.

 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

10.6.2017 EM-karsinnat

Yle sopimukseen miesten maajoukkuekoriksen näyttämisestä vuoteen 2021 asti

Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.

18.9.2016 EM-karsinnat

Islanti, Saksa, Puola, Ukraina, Georgia ja Iso-Britannia EM-kisoihin

EM-karsinnat huipentuivat lauantai-iltana, ja kuusi uutta joukkuetta leimasivat lippunsa vuoden päästä Turkissa, Suomessa, Israelissa ja Romaniassa pelattaviin vuoden 2017 EM-kisoihin. Jo aiemmin kisapaikkansa varmistaneiden maiden lisäksi arvokisoihin pelasivat tiensä Islanti, Saksa, Puola, Ukraina, Georgia ja Iso-Britannia.

15.9.2016 EM-karsinnat

Belgia, Slovenia, Montenegro ja Unkari varmistivat EM-kisapaikkansa

Neljä joukkuetta varmisti paikkansa vuoden 2017 EM-kisoissa voittamalla keskiviikkoillan EM-karsintaottelunsa. Jo viime viikonloppuna EM-kisalippunsa leimanneen Venäjän lisäksi EM-kisamatkansa varmistivat Belgia, Slovenia, Montenegro sekä Unkari. EM-karsinnat huipentuvat lauantaina.

22.1.2016 18:01 EM-karsinnat

Nuorisomaajoukkueiden EM-lohkot arvottu, 20-vuotiailla miehillä kivenkova alkulohko kotikisoissa

Sudenpentujen superkesän EM-kisojen lohkoarvonnat suoritettiin tänään Saksan Münchenissä. 20-vuotiaiden miesten kesän kotikisojen alkulohkossa pelaavat Suomen lisäksi huippumaat Espanja, Ranska ja Israel. 20-vuotiaiden EM-kisat pelataan Helsingissä 16.-24.7.2016.

11.12.2015 EM-karsinnat

Suomelle myönnettiin 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016!

Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.

16.1.2014 EM-karsinnat

Susijengi ja fanit tulisilla hiilillä 1.-3.2.

Tiistaina Vuoden joukkueena Urheilugaalassa palkitulla Susijengillä ja niin ikään Uuno-pystin pokanneilla Susijengi-faneilla on luvassa jännityksentäyteiset kolme päivää, kun tammikuu vaihtuu helmikuuksi. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) hallitus kokoontuu Barcelonaan tekemään päätöksiä MM-kisojen villeistä korteista lauantaina 1.2. Maanantaina 3.2. koripalloperhe jännittää jo joko MM-kisojen alkulohkojen tai EM-karsintalohkojen arvontoja.

14.8.2013 Maaottelu

16-vuotiaat pojat nousivat sillasta neljän parhaan joukkoon – voittoputki jo kuuden ottelun mittainen

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen voittoputki B-divisioonan EM-kisoissa Bosniassa kasvoi keskiviikkona kuuden voiton mittaan. Päävalmentaja Jyri Lohikosken sisukkaat sissit nousivat sillasta ja masensivat Englannin pistein 70–60 (30–31). Voitto merkitsi Suomelle myös paikkaa B-divisioonan neljän parhaan joukossa.

30.7.2013 EM-karsinnat

Susijengin kesän maaotteluavaus Ranskassa

Suomen koripallomaajoukkue eli Susijengi avaa maaottelukesänsä Ranskassa alkaneella viikolla. Vastus on heti huippuluokkaa, kun Susijengi testaa viime EM-kisoissa hopeaa voittaneen ja Lontoon olympialaisissa kuudenneksi venyneen isäntämaan. Susijengi matkasi pelipaikalle Pauhun 15 pelaajan voimin.

7.6.2013 Pohjoinen alue

Naisten EM-karsinnat käynnistävät 27 kotimaaottelun kesän

Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.

Näytä lisää vastaavia