Sveitsi-ottelu mittaa mistä Susijengi on tehty

26.8.2012 Hurmosmaisen 97-60-kotivoiton Belgiasta perjantaina myllyttänyt Suomen koripallomaajoukkue matkusti sunnuntaina Sveitsiin ja idylliseen Fribourgin kaupunkiin. EM-karsinnassa kolmen kierroksen jälkeen tappioitta porskuttava Susijengi kohtaa maanantaina Sveitsin kamppailussa, joka päävalmentaja Henrik Dettmannin mukaan mittaa mistä Susijengi on tehty.

Suomi pyrkii maanantaina pitämään Sveitsiä vastaan saman energian ja tahtotilan yllä, jolla perjantaina kaatui komeasti Belgia. Kuvassa Suomen Gerald Lee Jr. hyökkää.

Sveitsi-ottelussa Suomi on selkeä ennakkosuosikki. Asetelma muodostaa Susijengille uudenlaisia haasteita. Kuvassa maajoukkueen Shawn Huff.

Fribourgiin matkustanut, hyväntuulinen Susijengi otti sunnuntai-iltana tuntumaa peliareenaan. Kuvassa Petteri Koponen.

Maanantain ottelussa Suomen tähtäimessä on voittoputken venyttäminen neljän pelin mittaiseksi. Kuvassa ammattilaisuransa alkupuolella Sveitsissä pelannut Ville Kaunisto. Kuvat: Ville Vuorinen.

- Lähtökohta otteluun on ilmiselvä. Vastakkain on EM-kisoissa viime vuonna pelannut joukkue ja kisojen ulkopuolelle jäänyt joukkue. Olemme selkeä ennakkosuosikki, lataa Dettmann.

Ennakkosuosikin asema ei Suomelle ole viime vuosilta kovinkaan tuttu, vaan Susijengi on paljon tottuneempi haastajan roolin ja suurmaiden yllättämiseen. Maanantain Sveitsi-ottelua voi Suomen kannalta sotkea myös upean Belgia-voiton tuoma hyvänolontunne, jonka karistamiseen joukkueella on ollut vain muutama päivä aikaa.

- Tällaiseen otteluun voi lähteä kahdenlaisella asenteella; takki auki tai sillä velvollisuuden tunteella, joka suosikille kuuluu.

- Jos haluamme kutsua itseämme hyväksi, pitää joukkueen pystyä myös käsittelemään suosikin rooli. Seuraavat kaksi ottelua mittaavat tätä asiaa hyvin, pohtii Dettmann.

Maanantaista Sveitsi-ottelua seuraa matka Tiranaan, jossa vastassa on ensi sunnuntaina Albania. Suomen EM-karsintaurakka jatkuu kotiottelulla Puolaa vastaan Helsingissä 5.9. ja vierasottelulla Belgiaa vastaan Antwerpenissä 8.9.

- Pelirytmin säilymisen kannalta on erittäin tärkeää, että pystymme pelaamaan Sveitsi- ja Albania-otteluissa erittäin kovaa, Dettmann linjaa.

Sveitsi levännyt, näyttöhaluinen 

Sveitsin analysoinnista yhdessä Lassi Tuovin kanssa vastannut apuvalmentaja Jukka Toijala näkee Suomen kannalta oleellisimpina asiana omaan pelaamiseen liittyvän latauksen löytämisen.

- Meidän on löydettävä sama energia ja tahtotaso kuin Belgiaa vastaan. Samoilla aseilla pärjäämme varmasti myös Sveitsiä vastaan; meidän on oltava pallollisen skriinitilanteissa aggressiivisia ja pyrittävä pallottoman puolustuksessa syöttölinjoille, Toijala näkee.

Sveitsi tulee otteluun levännein jaloin, sillä se ei pelannut perjantaina. Näyttöhaluja varmasti lisää se, että edellisessä ottelussaan sveitsiläiset kärsivät vieraissa nöyryyttävän 48-98-tappion Belgialle.

Sveitsin Belgia-vieraspelin sekä Puola-kotiottelun tarkkaan tutkinut Toijala muistuttaa Sveitsin vaarallisuudesta.

- Belgiassa sveitsiläiset selkeästi romahtivat. Puolaa vastaan se pelasi kotonaan paljon suuremmalla itseluottamuksella, oli aktiivisempi ja aggressiivisempi.

Sveitsin miehistöstä konkarirymistelijä Greg Brunnerin pelaaminen maanantaina on epävarmaa. Italian liigassa ammattiansa harjoittava Brunner oli Belgia-ottelusta sivussa jalan lihasvamman vuoksi.

- Brunner on pelimies. Sen näkee kaikesta mitä hän kentällä tekee, kehuu Toijala.

Lista Sveitsin syömähampaista on paljon Brunneria pidempi.

- Stefan Petkovic on vasta parikymppinen pelintekijä. Väitän, että hänestä tullaan vielä kuulemaan. Hän on vielä hieman ailahteleva, mutta hyvänä päivänä erinomainen. Dusan Mladjan on puolestaan heittäjä, joka pystyy luomaan omat tilanteensa. Aloittavalla sentterillä Oliver Voigtilla on hyvä käsi isoksi mieheksi ja hän muutenkin monipuolinen hyökkäyspäässä. David Ramseier on puolestaan urheilullinen iso laituri, Toijala luettelee.

Tähän mennessä pelaamissaan kolmessa EM-karsintaottelussa Sveitsin korintekovastuuta ovat kantaneet 198-senttinen Mladjan (16,7) ja viisi senttiä kookkaampi Ramseier (12,7). Potentiaalia löytyy laajemmaltikin esimerkiksi Derek Stockalperin muodossa. Heittävä takamies Stockalper ei ole toistaiseksi EM-karsinnoissa häikäissyt, mutta viime kaudella hän upotti Luganossa keskimäärin 12,1 pistettä osuen kahden pisteen heitoissaan 73 ja kolmosissaan 47 prosentin tarkkuudella.

Sveitsin ja Suomen välinen EM-karsintaottelu käynnistyy maanantaina klo 21 Suomen aikaa. Ottelun live-tilastoja voi seurata osoitteessa www.fibaeurope.com.

Henkilöt

 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

10.6.2017 EM-karsinnat

Yle sopimukseen miesten maajoukkuekoriksen näyttämisestä vuoteen 2021 asti

Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.

18.9.2016 EM-karsinnat

Islanti, Saksa, Puola, Ukraina, Georgia ja Iso-Britannia EM-kisoihin

EM-karsinnat huipentuivat lauantai-iltana, ja kuusi uutta joukkuetta leimasivat lippunsa vuoden päästä Turkissa, Suomessa, Israelissa ja Romaniassa pelattaviin vuoden 2017 EM-kisoihin. Jo aiemmin kisapaikkansa varmistaneiden maiden lisäksi arvokisoihin pelasivat tiensä Islanti, Saksa, Puola, Ukraina, Georgia ja Iso-Britannia.

15.9.2016 EM-karsinnat

Belgia, Slovenia, Montenegro ja Unkari varmistivat EM-kisapaikkansa

Neljä joukkuetta varmisti paikkansa vuoden 2017 EM-kisoissa voittamalla keskiviikkoillan EM-karsintaottelunsa. Jo viime viikonloppuna EM-kisalippunsa leimanneen Venäjän lisäksi EM-kisamatkansa varmistivat Belgia, Slovenia, Montenegro sekä Unkari. EM-karsinnat huipentuvat lauantaina.

22.1.2016 18:01 EM-karsinnat

Nuorisomaajoukkueiden EM-lohkot arvottu, 20-vuotiailla miehillä kivenkova alkulohko kotikisoissa

Sudenpentujen superkesän EM-kisojen lohkoarvonnat suoritettiin tänään Saksan Münchenissä. 20-vuotiaiden miesten kesän kotikisojen alkulohkossa pelaavat Suomen lisäksi huippumaat Espanja, Ranska ja Israel. 20-vuotiaiden EM-kisat pelataan Helsingissä 16.-24.7.2016.

11.12.2015 EM-karsinnat

Suomelle myönnettiin 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016!

Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.

16.1.2014 EM-karsinnat

Susijengi ja fanit tulisilla hiilillä 1.-3.2.

Tiistaina Vuoden joukkueena Urheilugaalassa palkitulla Susijengillä ja niin ikään Uuno-pystin pokanneilla Susijengi-faneilla on luvassa jännityksentäyteiset kolme päivää, kun tammikuu vaihtuu helmikuuksi. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) hallitus kokoontuu Barcelonaan tekemään päätöksiä MM-kisojen villeistä korteista lauantaina 1.2. Maanantaina 3.2. koripalloperhe jännittää jo joko MM-kisojen alkulohkojen tai EM-karsintalohkojen arvontoja.

14.8.2013 Maaottelu

16-vuotiaat pojat nousivat sillasta neljän parhaan joukkoon – voittoputki jo kuuden ottelun mittainen

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen voittoputki B-divisioonan EM-kisoissa Bosniassa kasvoi keskiviikkona kuuden voiton mittaan. Päävalmentaja Jyri Lohikosken sisukkaat sissit nousivat sillasta ja masensivat Englannin pistein 70–60 (30–31). Voitto merkitsi Suomelle myös paikkaa B-divisioonan neljän parhaan joukossa.

30.7.2013 EM-karsinnat

Susijengin kesän maaotteluavaus Ranskassa

Suomen koripallomaajoukkue eli Susijengi avaa maaottelukesänsä Ranskassa alkaneella viikolla. Vastus on heti huippuluokkaa, kun Susijengi testaa viime EM-kisoissa hopeaa voittaneen ja Lontoon olympialaisissa kuudenneksi venyneen isäntämaan. Susijengi matkasi pelipaikalle Pauhun 15 pelaajan voimin.

7.6.2013 Pohjoinen alue

Naisten EM-karsinnat käynnistävät 27 kotimaaottelun kesän

Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.

Näytä lisää vastaavia