Puola hallitsi hermopelin, Susijengille avaustappio EM-karsinnoissa

5.9.2012 Suomen Susijengin voittoputki EM-karsinnoissa ehti kasvaa viiden pelin mittaan ennen katkeamistaan. Susijengi johti keskiviikkona 6540 hengen kotikatsomon edessä Puolaa parhaimmillaan 11 pisteellä, mutta ”Puolan vasara” Marcin Gortatin hirmupelin ja kolmen pisteen täsmäiskujen tahdittamat vieraat hallitsivat hermonsa lopussa ja ottivat vahvan kiinnityksen EM-kisapaikkaan 91–96 (50–43) -vierasvoitollaan.

Puola torjui Suomen ensimmäisen ottelupallon hakemalla voiton Helsingistä. Seuraavan kerran Suomi pääsee yrittämään EM-kisapaikan varmistamista lauantaina Belgiassa.

Petteri Koponen ja kumppanit eivät suostuneet hakemaan tekosyitä joukkuetta riivanneesta, Albanian tuliaisina tuodusta vatsataudista, vaan myönsivät Puolan paremmuuden.

Puolan NBA-tähti Marcin Gortat oli Helsingin illan ylivoimainen hahmo.

Gerald Lee Jr. oli puolestaan Suomen paras.

Yleisöä pakkautui hyvätunnelmaiseen huippuotteluun Helsingin Jäähalliin 6450 katsojaa.

Viimeistä kertaa tänä kesänä Sasu Salin ja Suomi liitelee kotiyleisönsä eteen ensi tiistaina, kun EM-karsintojen päätöspelissä vastassa on Sveitsi. Kuvat: Tytti Nuoramo & Francois Perthuis.

Susijengi johti ottelua vielä lukemissa 84–80 runsaat neljä minuuttia ennen loppua, mutta viimeiset minuutit olivat Puolan hallintaa. Puola kiskaisi seuraavat minuutit 9-0, eikä taipunut enää loppuhetkillä Suomen pelatessa aikaa pakottamalla vieraat vapaaheittoviivalle.

Puolan loppulukemat Helsingin Jäähallin sudenpesässä olivat lopulta täpärät 91-96 (50-43). Voitollaan Puola otti pitkän askeleen kohti Slovenian vuoden 2013 EM-kisoja. Suomella on jäljellä kaksi ”ottelupalloa”: vierasottelu Belgiassa ja kotiottelu Sveitsiä vastaan.

- Ihan ok taistelu, mutta kun kaveri tekee sata pinnaa meidän kotikentällä, jokainen tietää, missä on parannettavaa, harmitteli Petteri Koponen (15/0/6 syöttöä).

– Pari ratkaisua kummassa tahansa päässä voivat kääntää tällaiset ottelut, ja loppuhetkillä Puola oli parempi. Belgia-ottelussa pistetään puolustus kuntoon, niin päästään juoksemaan kenttää ja saadaan meille luontevia heittoja, Koponen jatkoi.

Kentän yksi hahmo ylitse muiden oli NBA-joukkue Phoenix Sunsin kolossi Marcin Gortat. Edellisessä Suomi-ottelussa vain 13 pisteeseen Tuukka Kotin puristuksessa jäänyt Gortat alkoi vertyä kolmannen jakson alussa ja takoi lopulta tilastosarakkeisiin käsittämättömät lukemat: 27 pistettä (kakkoset 11/15, vapaaheitot 5/5), 21 levypalloa sekä kolme blokkia.

– Puola oli hyvä, todella hyvä. Marcin Gortat pelasi ylivoimaisesti parhaan ottelunsa, jonka olen nähnyt hänen Puolan paidassa pelaavan. Emme saaneet tänään otetta hänestä. Seuraavan kerran kun kohdataan, niin saadaan, kuittasi Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann Puolan kirkkaimman tähden otteet. 

Puolustuksen passiivisuus kostautui 

Ottelun ensimmäinen puoliaika oli Susijengin lähes täydellistä hallintaa. Tuukka Kotti (7/6) ja Susijengin tehokas apupuolustus pitivät Gortatin seitsemässä pisteessä, jonka lisäksi puolalaiset eivät saaneet haettua yhtä ainutta hyökkäyslevypalloa.

Laajalla arsenaalilla hyökkäyspäässä iskenyt Suomi taituroi Petteri Koposen ratkaisujen siivittämänä kahdeksan pisteen taukojohtoon. Puolaa pitivät pelissä mukana taidolla haetut kaukoheitot, jotka upposivat etenkin toisella jaksolla tappavin tarkkuuksin.

Kolmannen jakson alussa Suomi lietsoi kotiyleisöä hurmokseen rynnistämällä huolellisesti viimeistelleen Gerald Lee juniorin (20/4) perättäisillä koreilla 11 pisteen johtoon, 54-43. Puola sai kuitenkin aikalisällä rivinsä koottua, ja Tuukka Kotin kolmannen virheen jälkeen Gortat alkoi saada korin alla tilaa ratkaista. Kun puolalaisten kaukoheitot upposivat koriin toisen jakson malliin ja vieraiden joukkuepuolustuskin tiivistyi, alkoi ero kaventua.

Päävalmentaja Dettmannia jäi harmittamaan se, että Susijengi jätti löylykauhan kiuluun silloin, kun joukkueen olisi pitänyt heittää lisää vettä kiukaalle.

– Hävisimme pelin sen vuoksi, että jäimme tuulettamaan 11 pisteen johtoamme. Edellisessä kotipelissämme Belgiaa vastaan lisäsimme vaan painetta silloin, kun pääsimme ensimmäisen kerran karkuun, Dettmann totesi.

Dettmannin mukaan Suomen toinen helmasynti oli joukkueelle epätyypillinen passiivisuus puolustuspäässä.

– Tällaisessa prosessissa olennaista on se, että tiedostamme, mitä parannettavaa meille jäi seuraavaan peliin. Minua jäi harmittamaan se, ettemme hyökänneet puolustuksessamme tarpeeksi. Mietimme juuri sen ratkaisevan hetken verran sen sijaan, että olisimme dominoineet heitä.

Vatsatauti ei ratkaissut 

Susijengin pelaajiston ja valmennusjohdon keskuudessa on jyllännyt kuluneella viikolla Albaniasta tuliaisiksi tuotu vatsatauti. Koposen ja Shawn Huffin (13/3) mukaan vatsatauti ei kuitenkaan vaikuttanut ratkaisevasti kotijoukkueen otteisiin Puolaa vastaan.

– En todellakaan ala selittelemään tappiotamme vatsataudilla. Olimme Puolaa huonompia, lopetti Koponen utelut.

– Tämä on urheilua. En edes muista, milloin olisin viimeksi pelannut ottelun, milloin minulla ei olisi jotain pikkuvaivaa, Huff komppasi.

– Koriksessa pelaa vastakkain viisi pelaajaa viittä pelaajaa vastaan, sitten taistellaan ja toinen joukkue voittaa. Ei Puolaa kiinnosta, onko meillä vatsapöpö vai ei. Eikä kiinnosta meitäkään. Kentälle kun mennään kaikki sellainen unohtuu.

Suomelta puuttui kokoonpanostaan Mikko Koivisto, jonka piti sivussa tulehdus.

Puola-ottelua seurasi Susijengin kesän ennätysyleisö, 6540 katsojaa. Hyvin pelitapahtumissa mukana elänyt yleisö sai Suomen pelaajien ja valmennusjohdon kiitokset.

– Tunnelma oli fantastinen. Toivottavasti saamme Sveitsiä vastaan samanlaisen kotiyleisön tueksemme, kiitteli Dettmann viitaten tiistain 11.9. EM-karsintojen päätösotteluun.

Suomi jatkaa EM-karsintojaan lauantaina Belgian Antwerpenissa, jolloin vastaan asettuu kynsin hampain EM-kisapaikasta taistelevat ”Belgian Leijonat”.

Suomi – Puola 91–96 (24–16, 50–43, 72–69), miesten maaottelu, EM-karsintaa, Helsinki 5.9.2012 

Suomi: Gerald Lee jr 20/4, Petteri Koponen 15/0/6 syöttöä, Shawn Huff 13/3, Matti Nuutinen 9/3, Hanno Möttölä 8/5, Tuukka Kotti 7/6, Sasu Salin 5/4/3 syöttöä, Ville Kaunisto 5/2, Roope Ahonen 5/1, Kimmo Muurinen 4/3, Antti Nikkilä, Antto Nikkarinen.

Puola:
Marcin Gortat 27/21/3 blokkia, Przemyslaw Zamojski 16/5, Dardan Berisha 15/0/5 syöttöä, Lukasz Koszarek 14/1/4 syöttöä/3 riistoa.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

10.6.2017 EM-karsinnat

Yle sopimukseen miesten maajoukkuekoriksen näyttämisestä vuoteen 2021 asti

Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.

18.9.2016 EM-karsinnat

Islanti, Saksa, Puola, Ukraina, Georgia ja Iso-Britannia EM-kisoihin

EM-karsinnat huipentuivat lauantai-iltana, ja kuusi uutta joukkuetta leimasivat lippunsa vuoden päästä Turkissa, Suomessa, Israelissa ja Romaniassa pelattaviin vuoden 2017 EM-kisoihin. Jo aiemmin kisapaikkansa varmistaneiden maiden lisäksi arvokisoihin pelasivat tiensä Islanti, Saksa, Puola, Ukraina, Georgia ja Iso-Britannia.

15.9.2016 EM-karsinnat

Belgia, Slovenia, Montenegro ja Unkari varmistivat EM-kisapaikkansa

Neljä joukkuetta varmisti paikkansa vuoden 2017 EM-kisoissa voittamalla keskiviikkoillan EM-karsintaottelunsa. Jo viime viikonloppuna EM-kisalippunsa leimanneen Venäjän lisäksi EM-kisamatkansa varmistivat Belgia, Slovenia, Montenegro sekä Unkari. EM-karsinnat huipentuvat lauantaina.

22.1.2016 18:01 EM-karsinnat

Nuorisomaajoukkueiden EM-lohkot arvottu, 20-vuotiailla miehillä kivenkova alkulohko kotikisoissa

Sudenpentujen superkesän EM-kisojen lohkoarvonnat suoritettiin tänään Saksan Münchenissä. 20-vuotiaiden miesten kesän kotikisojen alkulohkossa pelaavat Suomen lisäksi huippumaat Espanja, Ranska ja Israel. 20-vuotiaiden EM-kisat pelataan Helsingissä 16.-24.7.2016.

11.12.2015 EM-karsinnat

Suomelle myönnettiin 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016!

Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.

16.1.2014 EM-karsinnat

Susijengi ja fanit tulisilla hiilillä 1.-3.2.

Tiistaina Vuoden joukkueena Urheilugaalassa palkitulla Susijengillä ja niin ikään Uuno-pystin pokanneilla Susijengi-faneilla on luvassa jännityksentäyteiset kolme päivää, kun tammikuu vaihtuu helmikuuksi. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) hallitus kokoontuu Barcelonaan tekemään päätöksiä MM-kisojen villeistä korteista lauantaina 1.2. Maanantaina 3.2. koripalloperhe jännittää jo joko MM-kisojen alkulohkojen tai EM-karsintalohkojen arvontoja.

14.8.2013 Maaottelu

16-vuotiaat pojat nousivat sillasta neljän parhaan joukkoon – voittoputki jo kuuden ottelun mittainen

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen voittoputki B-divisioonan EM-kisoissa Bosniassa kasvoi keskiviikkona kuuden voiton mittaan. Päävalmentaja Jyri Lohikosken sisukkaat sissit nousivat sillasta ja masensivat Englannin pistein 70–60 (30–31). Voitto merkitsi Suomelle myös paikkaa B-divisioonan neljän parhaan joukossa.

30.7.2013 EM-karsinnat

Susijengin kesän maaotteluavaus Ranskassa

Suomen koripallomaajoukkue eli Susijengi avaa maaottelukesänsä Ranskassa alkaneella viikolla. Vastus on heti huippuluokkaa, kun Susijengi testaa viime EM-kisoissa hopeaa voittaneen ja Lontoon olympialaisissa kuudenneksi venyneen isäntämaan. Susijengi matkasi pelipaikalle Pauhun 15 pelaajan voimin.

7.6.2013 Pohjoinen alue

Naisten EM-karsinnat käynnistävät 27 kotimaaottelun kesän

Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.

Näytä lisää vastaavia