19.10.2009 09:15 Suomen maajoukkuemiehet Teemu Rannikko, Antti Nikkilä ja Juha Sten saivat nauttia voitoista Espanjan ACB-, LEB Gold- ja LEB Silver-liigojen viikonlopun ottelukierroksilla. Kimmo Muurisen, Petteri Koposen ja Ville Mäkäläisen joukkueiden ottelut päättyivät puolestaan tappioihin.

Teemu Rannikon Granada haki toisen voittonsa Espanjan ACB-liigassa.

Juha Sten oli huipputehokas vähistä peliminuuteistaan huolimatta Lobe Huescan murskavoitossa.

Ville Mäkäläisen viikonloppu oli vahva, mutta Worthing Thunderille merkittiin silti kaksi tappiota. Kuvat: Tomi Kaminen ja Francois Perthuis.
Teemu Rannikon Granada kohtasi Espanjan pääsarjan, ACB:n, sunnuntain kierroksella vieraskentällä 4500 katsojan edessä Xacobeo Blu:Sensin. Richard Hendrixin (22/10/3 riistoa) johtama Granada oli katkaista Xacobeon selkärangan jo kolmannella jaksolla, mutta jäätyi täysin virhevaikeuksiinsa viimeisellä kymmenminuuttisella. Ottelun varsinainen peliaika päättyi Xacobeon Reyshawn Terryn (21/9) tasoituskoriin, joka vei pelin jatkoajalle tilanteessa 79-79. Granada vei kuitenkin ottelun nimiinsä jatkoajalla täpärästi 92-95 (79-79, 40-50).
Rannikko saapui kentälle vaihdosta ja pelasi kaikkiaan 15 minuuttia viimeistellen tilastomerkinnöikseen kaksi pistettä (pelitilanneheitot 1/2), neljä virhettä ja yhden pallonmenetyksen.
210-senttisen Antti Nikkilän Sant Josep Girona repi LEB Gold -liigan sunnuntaikierroksella irtiottonsa vierailija Rinconista jo avausjaksolla lukemin 23-9. Vaikka Rincon pääsi parhaimmillaan kymmenen pisteen tuntumaan, Gironan 82-67 (44-26)-voittoa ei uhannut enää mikään. Nikkilä pelasi Rinconia vastaan 19 minuuttia keräten seitsemän pistettä (kakkoset 3/4, vapaaheitot 1/2), hakien kaksi levypalloa, jakaen yhden korisyötön sekä rikkoen kolmasti. Troy Devries heitti Gironalle 17 pistettä ja jakoi viisi korisyöttöä.
Sarjaporrasta alempana, LEB Silver -liigassa, Juha Sten kuului joukkueensa avainpelaajiin Lobe Huescan nautiskellessa murskavoiton L'Hospitaletista 102-73 (51-37). L'Hospitalet johti ottelua vielä numeroissa 31-32, mutta tipahti kyydistä täysin Lobe Huescan siirryttyä paikkapuolustukseen. Vaihdosta kentälle saapunut Sten pelasi 17 minuuttia viimeistellen kahdeksan pistettä (kakkoset 1/2, kolmoset 2/2), riistäen pallon neljästi ja jakaen kolme pallonsyöttöä ennen virhetilinsä täyttymistä. Stenille merkittiin myös yksi levypallo.
Kimmo Muurisen Martos Napoli kärsi toisen perättäisen rökäletappionsa Italian Serie A:ssa. Napoli joutui takaa-ajomatkalle alkuminuuteilta asti ja hävisi Air Avellinolle selvästi 58-82 (30-46). Aloitusviisikossa kentälle saapunut Muurinen heitti 11 pistettä (kakkoset 1/1, kolmoset 3/5), haki kaksi levypalloa, menetti pallon kahdesti ja rikkoi kolmasti 27 peliminuutissa. Napoli hankki päättyneellä viikolla riveihinsä NBA-veteraani Damon Jonesin, joka ei kuitenkaan ollut uuden joukkueensa kokoonpanossa vielä Air Avellinoa vastaan.
Nilkkavaivaa poteva Petteri Koponen oli sivussa parketeilta Virtus Bolognan kärsiessä niukan vierastappion Angelico Biellalle 79-76 (39-36). Ottelu oli Virtukselle erityisen vaikea, sillä loukkaantumisten johdosta Virtuksen riveissä pelasi vain yksi pelinrakentaja, 178-senttinen Scoonie Penn. Koponen palaa alustavien tietojen mukaan kentälle ensi sunnuntaina, kun Bologna kohtaa Muurisen Napolin kotikentällään.
Kautensa Ison-Britannian BBL-liigassa pirteästi aloittanut Ville Mäkäläisen Worthing Thunder kärsi kaksi tappiota viikonloppuna pelatulla tuplakierroksella. Lauantaina Worthing johti Sheffield Sharksia puoliajalla mukavasti 52-40, mutta joutui ottelun toisella puoliskolla kaikkiaan 31 pistettä heittäneen Mike Cookin nujertamaksi täpärimmällä mahdollisella piste-erolla, 92-93 (52-40). Aloitusviisikossa kentälle saapunut Mäkäläinen heitti yhdeksän pistettä (kakkoset 2/5, kolmoset 0/1, vapaaheitot 5/8), repi kaksi levypalloa, riisti pallon kolmasti ja jakoi yhden pallonsyötön 30 peliminuutissa.
Sunnuntaina Worthingille aiheutti toisen kotitappion Essex Pirates, joka vei sarjapisteet Worthingin hallista 82-88 (47-41). Worthingille kohtalokkaaksi koitui kolmas neljännes, jonka Essex vei nimiinsä 29-17. Jälleen aloituspaikan ansainnut Mäkäläinen heitti 34 minuutissa joukkueensa korkeimman pistemäärän, 19 (kakkoset 4/9, kolmoset 1/4, vapaaheitot 8/11). Mäkäläiselle merkittiin tilastoriveihin myös kolme levypalloa, kolme syöttöä, kaksi riistoa, kolme pallonmenetystä sekä kaksi virhettä.
Saksan Pro A:ssa suomalaisvalmentaja Anton Mirolybovin Chemnitz haki kolmannen perättäisen voittonsa kukistamalla Wohnbaun 74-62. Chemnitz majailee Pro A:n sarjataulukon kolmannella sijalla kolmella voitolla ja yhdellä tappiolla.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.