ToPo uudistuneena divisioonakauteen

1.10.2012 Koripallon I divisioonassa alkavalla kaudella pelaava helsinkiläisjoukkue Torpan Pojat on julkaissut tukun sopimuksia kauden kynnyksellä. ToPo lähtee perjantaina (5.10.) käynnistyvään divisioonakauteen Mikko Mantereen valmentamana joukkueella, jota tähdittää liigaympyröistä tutut Elias Kajander, Tuukka Kulha ja Sad Niskanen.

Elias Kajander johdattaa ToPon divarikauteen.

Myös Sad Niskanen nähdään ToPo-paidassa perjantaina alkavalla kaudella. Kuvat: Francois Perthuis.

  

Valmennusvastuun ToPossa ottava Mikko Mantere on urallaan ehtinyt tehdä pitkän päivätyön Vantaan Pussihukissa. Lisäksi hän valmensi kaudella 2008-09 Järvenpään Koripalloseuraa I divisioonassa ja kaudella 2009-10 Keravan Energia Teamia samassa sarjassa. Viime kaudella Mantere valmensi osan kautta naisten SM-sarjassa pelannutta Keravaa.

Mantere on kolmas valmentaja, joka on seuran toimesta liitetty ToPon uudeksi käskyttäjäksi. Seura ei ole virallisilla kanavillaan kommentoinut kahta aiempaa valmentajayritystä alkuperäisten uutisointien jälkeen, mutta tällä kertaa sekä seura että valmentaja vahvistivat sopimussuhteen.

- Aika haastavat lähtökohdathan tässä on, kun kaikki on laitettu parissa viikossa käytännössä täysin uusiksi. Lähtötilanne huomioiden homma alkaa näyttää jo ihmeen hyvältä ja joukkuekin on nyt rungoltaan kasassa. Vaikka rosteri tästä vielä vahvistuu, niin tällä rungolla päästään jo hyvin vauhtiin. Tavoitteet tarkentuvat kauden edetessä, mutta keskeistä on nyt saada ToPon ympärille taas huomattavasti enemmän hymyileviä ihmisiä ja tehdä rajusti töitä paremman helsinkiläisen koripallotulevaisuuden eteen, kertoo innostunut Mantere.

Mantereen apuna valmennuksessa toimii Sauli Silvonen, jonka piti alun perin toimia myös pelaajana. Selkävaivat pitävät kuitenkin Silvosen ainakin toistaiseksi poissa parketeilta.

ToPon kotimaisen rungon alkavalla kaudella muodostavat Elias Kajander, Tuukka Kulha, Sad Niskanen, Harri Hohteri, Mikko Jämsä ja Stefan Beatovic. Pelinrakentajan paikalle ToPo on kiinnittänyt amerikkalaispeluri Devin Gintyn. 188-senttinen Ginty teki kevääseen 2011 päättyneellä seniorikaudellaan San Diegon yliopistolle keskimäärin 8,5 pistettä ja antoi 2,0 syöttöä.

Kajander, Niskanen ja Hohteri ovat kaikki entisiä topolaisia. Kajander ja Hohteri olivat mukana pari vuotta sitten voittamassa ToPolle liigahopeaa ja Niskanen viime kaudella pronssia. Viime kaudella Kajander pelasi SM-hopeaa saavuttaneessa Joensuun Katajassa.

Myös Jämsä on topolaisille tuttu, sillä Hyvinkään Pontevan kasvatti on edustanut kaksi viime kautta ToPo A-poikien SM-sarjassa ja miesten I divisioonassa. Kulha on edustanut viime kaudet liigatasolla Lappeenrannan NMKY:tä ja Helsingin Panttereiden kasvatti Beatovic pelasi viime kauden Porvoon Tarmossa I divisioonaa.

ToPo aloittaa divisioonakautensa herkullisella paikallispelillä Tapiolan Honkaa vastaan Töölön Kisahallissa tulevana perjantaina 5.10. klo 18.30.

 
9.4.2024 12:30 Miesten I divisioona A

KorisTV välittää divisioonien huimat loppuratkaisut kotikatsomoihin

Kaikkien divisioonien kevään ratkaisupelit ovat katsottavissa osoitteessa KorisTV.fi. Naisten I divisioonassa ja miesten I divisioona B:ssä on avausfinaalit takana. Miesten I divisioona A:ssa puolestaan pelataan parhaillaan finaalipaikoista.

11.12.2023 12:00 Korisliiga

Seagulls ja Lahti Basketball käynnistävät hurjan korisviikon – pääsarjoissa 34 ottelun viikko

Alkanut viikko tarjoaa korisfaneille hienon kattauksen, kun korisliigoissa ja divisioonissa pelataan yhteensä 34 ottelua. Viikon aikana pelataan vähintään yksi ottelu joka päivä Ruudussa tai Koristv:ssä.

28.9.2023 12:00 Miesten I divisioona A

Uusi Koristv-palvelu välittää kaikki divisioonaottelut kotikatsomoihin

Tulevalla kaudella miesten I divisioona A ja B sekä naisten I divisioona näkyvät SolidSportin alustalle rakennetussa Koristv-palvelussa. Kaikki divisioonien ottelut tuotetaan automaattikameroilla.

18.8.2023 16:00 Naisten I divisioona

Naisten Korisliigan sekä divisioonien sarjaohjelmat kaudelle 2023–2024 on julkaistu

Kamppailu Suomen mestaruudesta naisten osalta käynnistyy syys-lokakuun vaihteessa ja mestari on selvillä viimeistään 29.4. Naisten Korisliigassa pelataan yhdeksän joukkueen kolminkertainen sarja.

21.6.2023 09:45 Korisliiga

Koripalloliiton vuosittaiset palkinnot nyt julkaistu

Koriskauden 2022-23 parhaat on valittu. Nuorten sarjojen sekä Seurapalveluyksikön palkittavat ovat vastaanottaneet palkinnot henkilökohtaisesti seurojen tapahtumissa kevään ja kesän aikana. Löydät listan kaikista palkituista sivun alaosasta.

20.6.2023 19:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2023–24 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2023–24. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään tulevalla kaudella 64 joukkuetta.

15.4.2023 20:38 Miesten I divisioona A

Bisons ja Raholan Pyrkivä voittoihin divarin finaaleissa

Bisons Loimaa kaatoi Jyväskylä Basketball Academyn 94-86 I divisioona A:n avausfinaalissa. Raholan Pyrkivä oli puolestaan toistamiseen PuHu Junioreita vahvempi I divisioona B:n puolella 81-77.

26.3.2023 19:56 Miesten I divisioona A

ToPo paineli välieriin, muissakin divareissa pistettiin sarjoja katki

Torpan Pojat nappasi toisen voiton ja samalla paikan I divisioona A:n välieriin. B:n sekä naisten I divisioonan puolella kolme joukkuetta varmisti välieräpaikan sunnuntaina.

25.3.2023 21:38 Miesten I divisioona A

JBA ja Kipinä Basket välieriin, Bisons onnistui pakkoraossa

Lauantaina miesten I divisioona A:n välieriin tiensä raivasivat JBA sekä Kipinä Basket. Bisons Loimaa siirsi voitolla ratkaisun tiistaille.

23.3.2023 21:44 Miesten I divisioona A

JBA veti pidemmän korren akatemiajoukkueiden kohtaamisessa – Divari B:ssä yllätyksiä

Miesten I divisioona A:n ja B:n sekä naisten I divisioonan puolivälieräsarjojen ensimmäisiä osia pelattiin torstaina.

Näytä lisää vastaavia