Torpan Pojille kaksi uutta vahvistusta

4.10.2012 Miesten I divisioonakauden perjantaina aloittava Torpan Pojat on solminut kaksi uutta pelaajasopimusta. HL Coleman ja Antywan Jones liittyvät Torpan Poikien joukkueeseen. Coleman siirtyy ToPoon Forssan Koripojista, jonka riveissä hän oli viime kaudella juhlimassa nousua Korisliigaan.

FoKoPossa viime kaudella ja kaksi kautta aiemmin Lappeenrannassa pelannut HL Coleman vahvistaa ToPoa divarissa. Kuva: Tytti Nuoramo.

202-senttinen HL Coleman merkkautti viime kaudella divarissa tilastoikseen 14,2 pistettä ja 9,1 levypalloa ottelua kohden.

- HL.stä saamme kokeneeseen ryhmäämme johtajan. Kaveri pystyy omalla esimerkillään ohjaamaan joukkueen toimintaa oikeaan suuntaan. Pelillisesti haemme HL:stä ennen kaikkea voimaa heitto- ja levypallopeliin. Sain usean liigavalmentajan taholta vahvat suositukset ja lopulta päädyimme nimittämään hänet joukkueen kapteeniksi, kertoo ToPon tuore päävalmentaja Mikko Mantere.

Keskiviikkona Helsinkiin saapunut Antywan Jones pelasi yliopistouransa Troy:n yliopistossa. Viimeisellä yliopistokaudellaan Antywan Jones merkkautti tilastoikseen 8,9 pistettä ja 5,2 levypalloa ottelua kohden.

- Näkemistäni videoista silmiin tarttui pojan pelivainu. Hänellä on kyky liikkua kentällä oikea-aikaisesti, joka puolestaan näkyy mm. levypallopelaamisessa. ToPon muilla pelaajilla on jokin luontainen rooli, mutta Antywan tullaan näkemään vähän joka paikassa. Uskon, että tässä on se pelaaja joka huikealla sporttisuudella sytyttää joukkuetta ja Kisahallin katsomoa, Mantere hehkuttaa.


Mantere joukkoineen odottaa kauden alkua vesikielellä.

 

- Huikea kaksiviikkoinen. Onnistuimme lyhyessä ajassa kokoamaan kilpailukykyisen ja kokeneen joukkueen. Olen hyvin tyytyväinen ja odotan innolla viikonloppua, kun saamme testata iskukykyä sarjan ennakkosuosikkeja vastaan. Tietysti elämme valmistautumisessa omalla tavallaan elokuuta, mutta pitkä kausi antaa jotain anteeksi.

Aiemmin tällä viikolla ToPo julkaisi Elias Kajanderin, Tuukka Kulhan, Sad Niskasen, Harri Hohterin, Mikko Jämsän, Stefan Beatovicin sekä amerikkalaispelintekijä Devin Gintynin sopimukset.

ToPo aloittaa kautensa paikallispelillä Tapiolan Honkaa vastaan Kisahallissa tulevana perjantaina 5.10. klo 18.30.

 
9.4.2024 12:30 Miesten I divisioona A

KorisTV välittää divisioonien huimat loppuratkaisut kotikatsomoihin

Kaikkien divisioonien kevään ratkaisupelit ovat katsottavissa osoitteessa KorisTV.fi. Naisten I divisioonassa ja miesten I divisioona B:ssä on avausfinaalit takana. Miesten I divisioona A:ssa puolestaan pelataan parhaillaan finaalipaikoista.

11.12.2023 12:00 Korisliiga

Seagulls ja Lahti Basketball käynnistävät hurjan korisviikon – pääsarjoissa 34 ottelun viikko

Alkanut viikko tarjoaa korisfaneille hienon kattauksen, kun korisliigoissa ja divisioonissa pelataan yhteensä 34 ottelua. Viikon aikana pelataan vähintään yksi ottelu joka päivä Ruudussa tai Koristv:ssä.

28.9.2023 12:00 Miesten I divisioona A

Uusi Koristv-palvelu välittää kaikki divisioonaottelut kotikatsomoihin

Tulevalla kaudella miesten I divisioona A ja B sekä naisten I divisioona näkyvät SolidSportin alustalle rakennetussa Koristv-palvelussa. Kaikki divisioonien ottelut tuotetaan automaattikameroilla.

20.6.2023 19:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2023–24 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2023–24. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään tulevalla kaudella 64 joukkuetta.

22.6.2022 20:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2022–23 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2022–23. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään ennätykselliset 64 joukkuetta.

19.11.2021 11:00 Koripalloliitto tiedottaa

Toimintaohjeet Koripalloliiton ottelutapahtumiin yleisörajoitusten aikana - suositus koronapassin käyttöön rajoitusten alaisissa tapahtumissa

Aluehallintovirastot ovat tehneet tai ovat tekemässä päätöksiä koskien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä koronapandemian aikana. Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia ei tarvitse noudattaa.

17.6.2021 20:00 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2021–22 myönnetty – mukana ennätysmäärä joukkueita

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2021–22. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Suurin muutos nähdään miesten I divisioona B:ssä sekä naisten I divisioonassa, joiden joukkuemäärät kasvavat.

25.5.2021 10:00 Korisliiga

Aalto, Luukkonen ja Salonen divisioonien parhaat pelaajat, Vilppaan Vihiniemi Vuoden seurajohtaja

Mikael Aalto valittiin I divisioona A:n parhaaksi pelaajaksi, I divisioona B:n paras oli Eemi Luukkonen. Naisten I divisioonan Vuoden pelaajaksi valittiin Sanni Salonen. Mestaruutta juhlineen Salon Vilppaan toiminnanjohtaja Marko Vihiniemi palkittiin Vuoden seurajohtajana. 

15.1.2021 17:00 Korisliiga

Sarjamääräyksiin muutoksia: Koripallon pääsarjoista ei putoa yksikään joukkue kauden 2020–21 päätteeksi

Suomen Koripalloliiton liittohallitus on hyväksynyt aikuisten pääsarjaryhmän esitykset naisten Korisliigan, miesten I divisioona A ja B:n sekä naisten I divisioonan seurakokousten muutosehdotukset liittyen sarjasta putoamiseen.

7.12.2020 15:00 Naisten Korisliiga

Pääsarjojen tulevien viikkojen otteluohjelma on varmistunut

Naisten Korisliigassa ja miesten sekä naisten divisioonissa pelataan otteluita kyseisenä ajanjaksona mutta ilman yleisöä.

Näytä lisää vastaavia