Matt Morgan tuuraajaksi Katajan korin alle

7.10.2012 Korisliiga-kauden 2012/13 avausottelunsa maanantaina pelaava Joensuun Kataja vieraili kuluneella viikolla siirtomarkkinoilla. Vesa Mäkäläisen ja Jerald Fieldsin toipumista odotellessa kokoa joukkueeseen tuo 25-vuotias Matt Morgan.

Winthropin yliopistosta USA:ssa viime keväänä valmistunut amerikkalainen edustaa seuraa viikkokohtaisella sopimuksella.
 

Päävalmentaja Jukka Toijalan mukaan pääsyy lisävoiman palkkaamiseen oli joukkueen ns. ison pään tasapainottaminen kahden tärkeän pelaajan poissa ollessa. Polvivammoista toipuvia Fieldsiä ja Mäkäläistä odotellaan harjoituksiin aikaisintaan kahden (Mäkäläinen) ja kolmen (Fields) viikon kuluttua. Korisliigassa Kataja pelaa lokakuussa kahdeksan ottelua ja europelit (EuroChallenge) käynnistyvät 6. marraskuuta.
 

– Matt on tässä kohtaa meille niin sanottu ”medical replacement player”. Hänen tärkein roolinsa tulee olemaan Samin (Lehtoranta) ja Juho (Nenonen) lepuuttaminen otteluissa. Hänen avullaan iso kalustomme voi pysyä omilla, luontaisilla pelipaikoillaan ja lisäksi harjoituksemme pysyvät mahdollisimman laadukkaina.
 

Morgan harjoitteli ja pelasi syyskuun lopulla kaksi viikkoa virolaisen Kalev Tallinnan riveissä, tähyillen Saksan suuntaan. Hän tarttui kuitenkin Katajan tarjoukseen mahdollisuudesta näyttää osaamistaan Suomessa.
 

– Hän on meille edullinen vaihtoehto, joka haluaa nimenomaan harjoitella ja pelata sen aikaa, kun häntä tarvitsemme. Meillä on tarjolla selkeä tuuraajan rooli, enkä odota häneltä peleissä mitään huippusuorituksia. Olen tyytyväinen, että saimme hänet avuksemme tällä aikataululla ja näillä kustannuksilla, Toijala toteaa.
 


Yliopistourallaan Matt Morgan edusti kahta eri opinahjoa. Hän aloitti opiskelut ja pelit kaudella 2007/08 St. Bonaventuren yliopistossa, josta siirtyi syksyksi 2009 Winthropin yliopistoon. Valmistumiskeväänsä 2012 tilastot kertoivat 32 ottelun jälkeen keskimäärin 23 peliminuutista, 8,3 pisteestä, 4,3 levypallosta ja 0,5 torjunnasta per ottelu.
 

Parhaana saavutuksenaan scouttipapereissa urheilulliseksi isoksi pelaajaksi arvostettu Morgan voitti Winthropissa NCAA-konferenssimestaruuden (Big South Conference) keväällä 2010. Morgan valittiin tuolloin lopputurnauksen tähdistöön. NCAA-tulokaskaudellaan 2007/08 hänet valittiin St. Bonaventuren riveistä kahdesti peräkkäin konferenssin (Atlantic 10) viikon tulokaspelaajaksi.
 

Mikäli pelilupa-asia järjestyy pikapikaa, Matt Morgan pukenee Kataja-asun ylleen jo maanantai-iltana, kun Katajan Korisliiga-kausi käynnistyy Joensuu Areenalla ottelulla UU-Korihaita vastaan.

 

Lisätietoja: Katajan uutinen

Henkilöt

Asiat

 
8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

4.6.2026 09:26 Korisliiga

Tyeree Bryan Kauhajoelle, Cedric Latimer joukkueen valmennukseen

Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.

3.6.2026 09:59 Korisliiga

Korisliiga-legenda René Rougeau ja Seagulls jatkosopimukseen

Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.

2.6.2026 09:05 Korisliiga

Max Besselink jatkaa Kataja Basketissa

Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

1.6.2026 12:15 Korisliiga

Simeon Stefanovic Vilppaan takakentälle

Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.

1.6.2026 12:11 Korisliiga

Kehittyneimpänä palkittu Riku Korhonen Lahti Basketballiin

Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.

29.5.2026 10:04 Korisliiga

Trey Niemi ja Tommy Murr Korihaiden takakentälle

Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.

26.5.2026 15:06 Korisliiga

Elias Eerikinharju Hongan miesten takakentälle myös tulevalla kaudella

Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takamies Elias Eerikinharjun kanssa. Eerikinharju pelasi viime kaudella Hongan riveissä Korisliigaa 17 pelissä.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

Näytä lisää vastaavia