”Junnu-Lee” piiskasi Skopjea 15 pisteellä

7.10.2012 Gerald Lee junior kuului joukkueensa KK Buducnost Podgorican parhaimmistoon nostelemalla 15 pistettä vain 16 peliminuutissa 81–71 (47–35)-voittoon päättyneessä Adrianmeren liigan ottelussa Skopjea vastaan. Sasu Salin säkitti 14 pistettä ja Teemu Rannikko jakoi hulppeat 10 syöttöä Union Olimpijan kohdatessa ”Punaisen Tähden”, mutta pisteet jäivät Belgradiin.

Gerald Lee junior nosteli sunnuntaina Adrianmeren liigan piste-ennätyksensä.

Teemu Rannikon ranteista lähti kymmenen korisyöttöä Belgradissa.

Tiina Stenin Wasserburg jatkoi murskavoittojaan. Kuvat: Tytti Nuoramo & Ville Vuorinen.

Buducnostin aloitusviisikossa kentälle marssinut Lee rankaisi makedonialaista MZT Skopjea Adrianmeren liigan sunnuntaiottelussa säkittämällä seitsemän joukkueen ensimmäisestä kymmenestä pisteestä.

 

Buducnost alkoi karata vierailtaan toisen jakson ajan, eikä Skopje saanut hyökkäyspeliään kunnolla uomiinsa kertaakaan kolmannen jakson aikana. Buducnostille merkittiin lopulta ottelusta selkeä 81–71 (47–35)-voitto.

 

Lee uurasti ottelussa vain 16 minuuttia keräten joukkueen toiseksi korkeimmat pistelukemat, 15. Lee nappasi myös kolme levypalloa.

 

KK Buducnost Podgorica – MZT Skopje 81–71 (26–22, 47–35, 62–48)
Buducnost:
Cedomir Vitkovac 19/4/4 syöttöä, Dee Bost 15/6, Gerald Lee jr 15/3.

Skopje: Damjan Stojanovski 13/4, Uros Nikolic 10/10.
G.Lee:
Aloitusviisikossa, Minuutit 16, Pisteet 15 (2p 6-10, 1p 3-3), Levypallot 3, Syötöt 1, Riistot 1.

 

Rannikolle huikea syöttösaalis Punaista Tähteä vastaan

 

Teemu Rannikon ja Sasu Salinin Union Olimpija kärsi Adrianmeren liigan avaustappionsa kohdatessaan 5,500-päisen yleisön edessä Belgradissa perinteikkään Crvena Zvezdan eli ”Punaisen Tähden”.

 

Elton Brownin (24/10/3 syöttöä) ja Boris Savovicin (17/15) johtama Punainen Tähti pakotti Olimpijan ahtaalle aivan ensimmäisistä minuuteista alkaen ja tiputti vieraat kymmenen pisteen takaa-ajoasemaan toisella jaksolla. Ottelun loppua kohden Punainen Tähti keskittyi pitämään vieraat turvallisen takaa-ajomatkan päässä.

 

Penkiltä peliin tullut Teemu Rannikko pelasi lopulta 31 minuuttia jakaen muhkeat kymmenen syöttöä. Sasu Salinkin oli pelituulella vastaten 14 pisteestä ja neljästä onnistuneesta kolmosesta.

 

Crvena Zvezda Belgrad – Union Olimpija 87-76 (30-21, 51-39, 70-50)

Crvena Zvezda: Elton Brown 24/10/3 syöttöä, Boris Savovic 17/15.
Olimpija: Klemen Prepelic 18/2, Sasu Salin 14/3.

S.Salin: Aloituviisikossa, Minuutit 24, Pisteet 14 (2p 1-1, 3p 4-7), Levypallot 3, Riistot 2.
T.Rannikko:
Minuutit 31, Pisteet 2 (3p 0-3, 1p 2-2), Levypallot 1, Syötöt 10, Riistot 1.

 

 

Stenille komea tupla-tupla, Wasserburg jatkoi voittojaan

 

Tiina Stenin Wasserburg jatkoi voittojaan Saksan Bundesliigan runkosarjassa lyömällä toisella sarjakierroksella Hernerin selkein lukemin 92–69 (51–31). Joukkueiden taso- ja taitoero oli ilmiselvä jo ensimmäisillä minuuteilla, ja kotijoukkue lähti toiselle puoliajalle 20 pisteen johtolukemista.

 

Sten muodosti Wasserburgin tehokolmikon yhdessä Anne Breitreinerin ja Emma Cannonin kanssa. Vaikka Sten pelasi ”vain” 22 minuuttia, hän ehti kerätä tililleen 14 pistettä, 10 levypalloa ja kolme blokkia.

 

Wasserburg – Herner 92-69 (27-17, 51-31, 73-55)
Wasserburg:
Anne Breitreiner 24/3/5 syöttöä, Emma Cannon 19/18/3 syöttöä.
Herner: Britta Worms 12/2.
T.Sten:
Aloitusviisikossa, Minuutit 22, Pisteet 14 (2p 5-7, 3p 1-1, 1p 1-2), Levypallot 10, Syötöt 1, Blokit 3.

 
9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

26.5.2026 10:44 Susijengi

Hanno Möttölä Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon

Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.

25.5.2026 20:43 NCAA

Lilli Onnela on valinnut yliopistokseen Davidsonin

Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.

25.5.2026 09:30 WNBA

Wings selkeään voittoon New Yorkissa – Kuier 10 pistettä, 6 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.

Näytä lisää vastaavia