12.10.2012 Sasu Salin ja Teemu Rannikko urakoivat runsaat minuutit, kun suomalaiskaksikon edustama Union Olimpija Ljubljana mykisti Mapooro Cantùn fanaattisen kotiyleisön Euroliigan avauskierroksella torstaina pistein 71–84 (40–41). Kentän tähtiin kuului Sasu Salin, jonka rakkikoirapuolustus ja oikea-aikaiset kolmoset sivalsivat arpia Cantùn selkänahkaan.

Sasu Salinin Euroliiga-avaus oli nappisuoritus.

Teemu Rannikko teki hienon paluun Euroopan ykköstasolle. Kuvat: Tytti Nuoramo.
Karsintojen kautta tiensä Euroliigaan selvittänyt Cantù sekä viime kaudesta lähes täysin nahkansa luonut Union Olimpija kamppailivat avausvoitosta rinta rinnan päätösjakson viimeisille minuuteille asti.
Ottelu alkoi kääntyä Olimpijalle vain alle viisi minuuttia ennen loppua, kun Sasu Salin haki ruuhkasta voimalla ja tahdolla hyökkäyslevypallon ja upotti jälkitilanteen myötä syntyneillä vapaaheitoilla slovenialaiset 64–68-johtoon.
Teemu Rannikko avasi hetkeä myöhemmin Dylan Pagen kolmen pisteen heittoon, ja seuraavassa hyökkäyksessä Klemen Prepelic nosti hyökkäysajan viime sekunnilla lähteneellä kolmosellaan Olimpijan 67–74-johtoon. Lopullisesti Cantùn selkärangan katkaisi Sasu Salin, joka pommitti Rannikon syötöstä kolmosen pohjaan hieman alle kaksi minuuttia ennen ottelun loppua vieden Olimpijan kahdeksan pisteen karkumatkalle - ja hetkeä myöhemmin Salin iski jälleen kolmosrajan takaa.
Euroliiga-uransa parhaan ottelun pelannut Sasu Salin nakutteli uudeksi Euroliigan ennätyksekseen 15 pistettä. Salin kuului myös luontaiseen tapaansa kentän hurjimpiin puolustuspään pelaajiin pakottaen Cantù-takamiehet Manuchar Markoishvilin ja Nicolas Mazzarinon alati pois mukavuusalueiltaan.
”Malmin roskisdyykkarina” tunnettu Salin nostatti vihellyskonsertin fanattisessa kotiyleisössään erityisesti toisella jaksolla kalastamalla 211-senttiselle Marco Cusinille kaksi perättäistä virhettä pelikellon kulumatta sekuntiakaan.
Penkiltä kentälle tullut Teemu Rannikko urakoi Cantùa vastaan 22 minuuttia tuoden kentälle pallovarmuutta ja johtajuutta. Susijengin luottotakamies heitti ensimmäisessä Euroliiga-ottelussaan viiteen vuoteen neljä pistettä ja jakoi viisi koriin johtanutta syöttöä sortumatta kertaakaan pallonmenetykseen.
Australialaisjätti Aron Baynes (16/12) ja amerikkalaislaituri Dylan Page (17/3) kuuluivat Salinin ja Rannikon ohessa Olimpijan parhaimmistoon. Cantùn yksinäinen ratsastaja oli Italian maajoukkuetakamies Pietro Aradori (16/8).
Olimpijalle ottelu oli ensimmäinen Euroliigan avauskierrokselta haettu voitto kymmeneen vuoteen. Seuraavan kerran Olimpija pelaa Euroliigaa perjantaina 19. lokakuuta kotikentällään Ljubljanassa, kun avauskierroksella Petteri Koposen Himkin peitonnut Fenerbahce Ülker Istanbul saapuu Sloveniaan.
Mapooro Cantù – Union Olimpija Ljubljana 71–84 (17–20, 40–41, 53–59)
Cantù: Pietro Aradori 16/8, Manuchar Markoishvili 13/1, Jeff Brooks 10/6.
Olimpija: Dylan Page 17/3, Aron Baynes 16/12, Sasu Salin 15/6, Jaka Blazic 12/4.
S.Salin: Aloitusviisikossa, Minuutit 29, Pisteet 15 (2p 2-3, 3p 3-7, 1p 2-2), Levypallot 6, Riistot 2, Blokit 1.
T.Rannikko: Minuutit 22, Pisteet 4 (3p 1-2, 1p 1-2), Levypallot 1, Syötöt 5.
Helmi Tulonen pääsi juhlimaan Slovakian liigan pronssimitaleja. Lotta-Maj Lahtisen Araski pelasti sarjapaikkansa kauden päätösottelussa ja Lilli Onnela oli ilmiliekeissä Italiassa.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta Weber Staten riveissä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Viljami Vartiainen, 198 cm ja 22 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen UC Santa Barbaran riveihin Miro Littlen joukkuekaveriksi.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelannut jyväskyläläislähtöinen HoNsUn kasvatti Eemeli Yalaho, 203 cm ja 21 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen North Carolina Staten riveihin.
Lupauksia herättäneen debyyttikauden Draken yliopiston paidassa pelannut Okku Federiko vaihtaa joukkuetta Yhdysvaltain NCAA-liigassa. 207-senttinen ja 21-vuotias Federiko edustaa tulevalla kaudella illinoisilaista Northwesterniä, joka on edennyt 2020-luvulla kahdesti NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.
Perttu Blomgren sai täydennystä mitalikaappiinsa torstai-iltana, kun hänen edustamansa Mitteldeutscher peittosi Pohjois-Euroopan koripalloliigan (ENBL) pronssiottelussa romanialaisen CSU Voluntarin pistein 92-76 (56-37). ENBL:n Final Four -turnaus pelattiin Mitteldeutscherin kotikaupungissa Weissenfelsissä.
Viimeisen kahden kauden ajan Korisliiga-kentillä vakuuttavaa jälkeä tehnyt Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 198 cm ja 18 vuotta, on valinnut yliopistojoukkueekseen Big East -konferenssissa pelaavan Butlerin. Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokastiin Adlerin tavoin viime vuosina kuulunut Olavi Suutela siirtyy puolestaan Oregon Statesta UC San Diegon yliopistoon.
Awak Kuier pääsi taistelemaan Euroliigan voitosta, mutta tuloksena oli kirvelevä finaalitappio. Linda-Lotta Lehtoranta pääsi Bulgariassa juhlimaan mestaruutta ja Lilli Onnelan Faenza eteni jatkoon Italiassa.
Mikael Jantusen edustama Fenerbahce aloittaa Euroliigan mestaruuden puolustamisen puolivälieräsarjalla hallitsevaa Liettuan tuplamestaria Zalgiris Kaunasta vastaan. Fenerbahce päätti Euroliigan runkosarjan vierasvoittoon ranskalaisesta ASVELista yltäen neljännelle sijalle ja puolivälierien kotietuun.
Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan Saarlouis Royals joutui taipumaan Saksan Bundesliigan pudotuspelien puolivälierissä. Lopputulosta lukuun ottamatta Koskimiehelle jäi kuitenkin positiivinen maku kaudesta.
Elias Valtonen teki paluun pelikentille loukkaantumisen jälkeen viikonloppuna. Edon Maxhuni oli jälleen kuumana Ranskassa ja Olivier Nkamhoua nosti Varesen pudotuspelipaikalle Italiassa.