Leen Buducnost masensi Spiroun puolustuksellaan

20.11.2012 Gerald Lee juniorin KK Buducnost Podgorica jatkoi voittojaan Euroopan kakkosliiga EuroCupissa. Tiivistä joukkuepuolustusta esittäneen Buducnostin uhriksi päätyi tällä kertaa belgialainen Spirou Charleroi, joka ei saanut hyökkäyspeliä lainkaan kulkemaan montenegrolaisvieraitaan vastaan. Leelle kirjattiin 10 pistettä ja viisi levypalloa.

"Junnu-Leen" Buducnost jatkoi voittojaan EuroCupissa. Kuva: Ville Vuorinen.

Buducnost aloitti irtiottonsa toisella jaksolla, jonka aikana Charleroi sai aikaiseksi vain 11 pistettä. Belgialaiset sinnittelivät iskuasemissa vielä koko kolmannen jakson, mutta neljännellä jaksolla Buducnost iski jälleen jättäen Charleroin yhdeksään pisteeseen. Buducnost haki toisen EuroCup-voittonsa, nyt pistein 53–66 (25–33).

 

Charleroi upotti ottelussa pelitilanneheittonsa vain 33% tarkkuudella, ja joukkueen pelaajista vain neljä pääsi yli neljän pisteen kokonaissaldon. Vieraat puolestaan tekivät tarkkaa työtä niin kahden pisteen heitoissaan (50%) kuin kaaren takaakin (37,5%).

 

Buducnostin avaukseen kuulunut Gerald Lee junior nakutti 26 minuutissa 10 pistettä ja haki viisi levypalloa. Buducnost jatkaa EuroCup-lohkonsa kakkosena kahdella voitolla sekä kolmella tappiolla.

 

Belgacom Spirou Charleroi – KK Buducnost Podgorica 53–66 (14–14, 25–33, 43–52)
Spirou:
Nikola Jankovic 15/8.
Buducnost: Dee Bost 13/2, Nikola Ivanovic 11/1, Cedomir Vitkovac 10/11/3 syöttöä.
G.Lee:
Aloitusviisikossa, Minuutit 26, Pisteet 10 (2p 4-8, 1p 2-3), Levypallot 5.

 
27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

18.3.2024 10:51 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtorannan Nördlingenille kirvelevä finaalitappio cupissa

Roosa Lehtorannan Angels Nördlingen oli kiinni Saksan cupin voitossa aina viimeisille sekunneille saakka, mutta joutui lopulta tyytymään kakkospaikkaan.

18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

Näytä lisää vastaavia