Olimpijan taistelu Ateenassa ei riittänyt

29.11.2012 Sasu Salinin ja Teemu Rannikon Union Olimpija Ljubljana taisteli leijonan lailla Euroliigan alkusarjan kahdeksan kierroksen ottelussaan Panathinaikosin vieraana. Olimpija kiipesi 13 pisteen tappioasemasta pelotteluetäisyydelle aivan ottelun loppuhetkillä, mutta Panathinaikos piti pintansa ja varmisti 80–72 (35–33)-voitollaan paikkansa Euroliigan 16 parhaan joukossa.

Sasu Salinin Olimpijan taistelu jäi vajaaksi Ateenassa. Kuva: Ville Vuorinen.

Ateenassa pelatussa ottelussa nähtiinkin klassinen ”ylivoimainen materiaali vastaan yhteen hitsautunut joukkue”-ottelu, jossa tähtipelaajien täyttämä Panathinaikos piti tahtipuikkoa käsissään suurimman osan pelitapahtumien kulusta.

 

Panathinaikos oli kolmeen otteeseen karata slovenialaisvierailtaan. Ensimmäisen kerran ateenalaiset olivat porhaltaa karkuun toisen jakson puolivälissä tilanteessa 29–14, toisen kerran kolmannella jaksolla tilanteessa 58–43 ja viimeiseksi alle neljä minuuttia ennen loppua kotijoukkueen johdon ollessa 74–62.

 

Olimpija kuitenkin saapui periksiantamattomalla puolustuspelillään takaisin peliin kerta toisensa jälkeen. Neljännen jakson viimeisen minuutin alkaessa Klemen Prepelicille tarjoutui tilaisuus tuoda Olimpija jo pisteen päähän, mutta kolmonen ponnahti takaraudasta ja Marcus Banks pääsi lopettamaan slovenialaispyristelyt vapaaheitoillaan.

 

Sasu Salin ja Teemu Rannikko pelasivat kumpikin yli 20 minuuttia. Molemmat Susijengi-takamiehet keräsivät Olimpijalle viisi pistettä. Rannikolle merkittiin myös kaksi syöttöä ja Salinille kolme riistoa.

 

Kahdeksasta ottelustaan kaksi voittanut Olimpija menetti tappionsa myötä mahdollisuutensa edetä jatkosarjaan. Olimpijan ja Cantùn torstai-illan tappioiden myötä varmistui, että Euroliigan A-lohkosta Euroopan 16 parhaan joukkoon ovat selvinneet Real Madrid, Fenerbahce, Panathinaikos sekä Petteri Koposen edustama BC Himki.

 

Muista Euroliiga-lohkoista tiensä 16 parhaan joukkoon ovat selvittäneet B-lohkosta Unicaja Malaga (Espanja) ja Maccabi Tel Aviv (Israel), C-lohkosta Zalgiris Kaunas (Liettua), Anadolu Efes (Turkki) ja Olympiakos Pireus (Kreikka) sekä D-lohkosta FC Barcelona (Espanja) ja Moskovan TsSKA (Venäjä).

 

Panathinaikos – Union Olimpija 80–72 (17–11, 35–33, 62–49)
Panathinaikos:
Roko Ukic 14/4, Marcus Banks 14/3/5 syöttöä, Stephane Lasme 13/8/4 blokkia.
Olimpija:
Jaka Blazic 17/5, Dino Muric 16/4.
S.Salin:
Aloitusviisikossa, Minuutit 25, Pisteet 5 (2p 1-1, 3p 1-3), Levypallot 1, Syötöt 1, Riistot 3.
T.Rannikko:
Minuutit 21, Pisteet 5 (2p 0-1, 3p 1-3, 1p 2-2), Syötöt 2.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

26.5.2026 10:44 Susijengi

Hanno Möttölä Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon

Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.

25.5.2026 20:43 NCAA

Lilli Onnela on valinnut yliopistokseen Davidsonin

Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.

25.5.2026 09:30 WNBA

Wings selkeään voittoon New Yorkissa – Kuier 10 pistettä, 6 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.

Näytä lisää vastaavia