Alex Murphy loisti Duken lyödessä Delawaren

2.12.2012 USA:n yliopistojoukkueiden valtakunnallisessa rankingissa kohisten nouseva Duke Blue Devils nappasi yhdeksännen perättäisen voittonsa rymistelemällä Delawaren kumoon 88–50 (42–19). Päävalmentaja Mike Krzyzewskin rotaatiossa alkukaudella vähille minuuteille jäänyt Alex Murphy pelasi kauden parhaan ottelunsa kooten Dukelle 10 pistettä ja seitsemän levypalloa.

Alex Murphy pelasi mallikkaasti Duken nujertaessa Delawaren. Kuva: Getty Images/AllOver Press.

Nilkkansa loukanneen Seth Curryn poissaolo ei näkynyt Duken otteissa, vaan Blue Devils nujersi Delawaren täysin jo ennen kuin ottelun ensimmäinen puoliaika oli ehtinyt puoleenväliinsä.

 

Murskavoitto antoi ”Coach K”:na tunnetulle Krzyzewskille mahdollisuuden jakaa rutkasti peliaikaa myös vähemmille peliminuuteilla jääneille pelaajilleen. Viime kesänä Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueessa pelannut Alex Murphy upottikin 21 minuutissa yliopistoennätyksensä 10 pistettä ja seitsemän levypalloa.

 

Kilian Caton Maine piinasi Duquesnea 30 minuutin ajan, mutta hävisi viimeiseen runsaan kymmenen minuutin jakson 12–26 ja koko ottelun 73–87 (37–37). Cato tarrasi seitsemässä minuutissa yhden pallonriiston.

 

Myös Kirill Savolaisen Dartmouth taipui lopussa, kun Longwood vei muutaman minuutin jakson 16-0 matkallaan 73–81 (23–19)-voittoon. Savolainen ei pelannut.

 

Koivuselle kauden ennätyspisteet

 

VCU:n Janniina Koivunen nosteli 12 pistettä ja upotti kaikki pelitilanneheittonsa, mutta Koivusen hyvistä otteista huolimatta Florida A&M kukisti VCU:n pistein 86–57 (38–28). Koivuselle merkittiin myös viisi levypalloa.

 

Evita Iiskolan Providence jäi Hartfordin puolustuksen kynsissä tehottomaksi ja sai aikaan vain 39 pistettä kotijoukkueen 66 pistettä vastaan. Iiskola pelasi Providencen paidassa 39 minuuttia upottaen neljä pistettä ja keräten neljä levypalloa.

 

Sophie Weckströmin Maine hävisi puolestaan Florida Gulf Coastille 49–79 (30–43). Weckström heitti kahdeksan pistettä.

 

 

Duke Blue Devils – Delaware Aggies 88-50 (42-19)
Duke:
Mason Plumlee 18/11/3 blokkia, Ryan Kelly 18/3, Rasheed Sulaimon 14/4/6 syöttöä.
Delaware:
Devon Saddler 23/9.
A.Murphy: Minuutit 21, Pisteet 10 (2p 3-4, 3p 1-3, 1p 1-2), Levypallot 7, Riistot 1, Blokit 1.

 

Duquesne Dukes – Maine Black Bears 87-73 (37-37)
Duquesne:
Jeremiah Jones 15/5/3 syöttöä, Kadeem Pantophlet 14/7.
Maine: Justin Edwards 19/5/8 syöttöä/3 riistoa.
K.Cato:
Minuutit 7, Pisteet 0 (3p 0-2), Riistot 1.

 

Longwood Lancers – Dartmouth Big Green 73-81 (23-19)
Longwood:
David Robinson 21/1.
Dartmouth:
Gabas Maldunas 19/4, John Golden 16/3.
K.Savolainen:
Ei pelannut.

 

Florida A&M Lady Rattlers – VCU Rams 86–57 (38–28)
Florida A&M:
Kimberly Sparkman 24/2/3 riistoa, Jasmine Grice 19/12/6 syöttöä.
VCU: Robyn Parks 19/9.
J.Koivunen:
Minuutit 16, Pisteet 12 (2p 3-3, 3p 2-2), Levypallot 5, Syötöt 1.

 

Hartford Hawks – Providence Friars 66-39 (34-21)
Hartford:
Christie Michals 13/6.
Providence:
Symone Roberts 10/4/3 syöttöä/5 riistoa.

E.Iiskola: Aloitusviisikossa, Minuutit 39, Pisteet 4 (2p 2-6), Levypallot 4.

 

Florida Gulf Coast Eagles – Maine Black Bears 79–49 (43–30)
FGC:
Sarah Hansen 20/8/3 riistoa, Joyce Iamstrong 17/2/3 syöttöä, Brittany Kennedy 16/7/7 syöttöä/5 riistoa.
Maine: Liz Wood 10/10.

S.Weckström: Minuutit 18, Pisteet 8 (2p 1-2, 3p 2-5), Levypallot 1, Syötöt 1.

 
21.5.2026 14:03 Suomalaiset ulkomailla

Niko Kuusi siirtyy Saksassa Heidelbergin päävalmentajaksi

Kaksi viimeisintä kautta Noerdlingenin peräsimessä ollut kuusi jatkaa kaksivuotisella sopimuksella Heidelbergiin.

21.5.2026 08:31 Susijengi

Mustapha Amzil Kosovon mestaruuteen, Daniel Dolencille hopeaa Islannissa

Viiden vuoden NCAA-taipaleen jälkeen uransa Euroopan ammattilaiskentillä viime syksyllä aloittanut Mustapha Amzil päätti ensimmäisen ammattilaiskautensa mestaruuteen, kun KB Trepca jyräsi Kosovon liigan neljännessä finaalissa Bashkimin vieraissa 78-98 (40-52). Samaan aikaan Islannissa Tindastollia edustavan Daniel Dolencin kaulaan ripustettiin hopeamitali neljännen finaaliottelun jälkeen.

20.5.2026 17:02 Suomalaiset ulkomailla

Gordon Herbert New Zealand Breakersin päävalmentajaksi

Australian NBL-liigaa pelaava Uuden-Seelannin ylpeys New Zealand Breakers jatkaa suomalaisen päävalmentajan alaisuudessa. Viimeiset kaksi vuotta Petteri Koposen komennossa pelanneen Breakersin uusi päävalmentaja on Saksan maailmanmestariksi 2023 johdattanut suomalais-kanadalainen valmentajaikoni Gordon Herbert, 67.

19.5.2026 07:33 WNBA

Wings selkeään voittoon Mysticsiä vastaan – Kuier monipuoliset 20 minuuttia

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotonaan Washington Mysticsin 69-92 (29-38). Awak Kuier keräsi 20 minuutin peliajalla 9 pistettä, kolme levypalloa, neljä syöttöä, kolme riistoa ja yhden torjunnan.

13.5.2026 07:01 WNBA

Wingsille niukka tappio Dreamia vastaan – Kuier 6 pistettä ja 4 levypalloa

WNBA:ssa Dallas Wings pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa, jossa vieraileva Atlanta Dream oli parempi 77-72 (38-41). Awak Kuier tilastoi 6 pistettä ja 4 levypalloa 14 minuutin ja 32 sekunnin peliajalla.

11.5.2026 10:19 Susijengi

Lassi Tuoville jatkoa Yokohama B-Corsairsin päävalmentajana

Susijengin päävalmentajana jo neljän vuoden ajan toiminut Lassi Tuovi, 39, jatkaa seurajoukkuevalmennusuraansa Japanissa. Lappeenrantalaislähtöinen Tuovi on solminut yhden kauden kattavan jatkosopimuksen Yokohama B-Corsairsin kanssa, jota hän on valmentanut Japanin korkeimmalla sarjatasolla kahden viime vuoden ajan.

10.5.2026 08:42 Suomalaiset ulkomailla

Vesa Vertio ja Rytas Vilna juhlivat FIBA:n Mestarien liigan mestaruutta

Vesa Vertion valmentama Rytas Vilna järjesti kenties kaikkien aikojen ällistyttävimmän tempun FIBA:n Mestarien liigan finaalissa, kun se kaivautui 20 pisteen takaa jatkoajalle ja jyräsi mestaruuteen 92-86 (80-80, 35-55) lauantai-iltana AEK Ateenaa vastaan Espanjan Badalonassa järjestetyn lopputurnauksen finaalissa.

9.5.2026 11:13 Susijengi

Jantusen Fenerbahce Euroliigan Final Fouriin, Kaukiainen taas Viron finaaleihin

Miesten Euroliigan Final Fourissa nähdään suomalaisväriä ensimmäistä kertaa 22 vuoteen. Mikael Jantusen edustama hallitseva Euroliigan mestari Fenerbahce oli kaatua toistamiseen Zalgiris Kaunasin vieraana, mutta sai jatkoajalle salama-alun ja varmisti lopputurnauspaikkansa 90-94 (80-80, 42-47)-voitollaan. Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo raivasi tiensä finaaliin TalTechin kustannuksella.

8.5.2026 10:55 WNBA

WNBA-kausi 2026 pyörähtää käyntiin viikonloppuna – Awak Kuier nähdään Dallas Wingsissä kahden kauden tauon jälkeen

Kahden kauden mittaisen tauon jälkeen Awak Kuier, 24, nähdään tänä kesänä jälleen WNBA-parketeilla Dallas Wingsin riveissä. WNBA:n kausi 2026 käynnistyy tänä viikonloppuna ja Wings pelaa ensimmäisen ottelunsa lauantaina klo 20.00 Suomen aikaa Indiana Feveriä vastaan.

8.5.2026 06:49 Suomalaiset ulkomailla

Vesa Vertion Rytas Vilna FIBA Mestarien liigan finaaliin

Vesa Vertion yhdessä Giedrus Zibenasin kanssa valmentama Lietuvos Rytas Vilna teki historiaa kukistamalla torstai-iltana La Laguna Tenerifen selkeästi 87-69 (40-34) ja jyräämällä ensimmäistä kertaa seuran historiassa FIBA:n Mestarien liigan finaaliin.

Näytä lisää vastaavia