7.12.2012 Teemu Rannikon ja Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljana näpäytti ilman Petteri Koposta pelannutta BC Himkiä Euroliigan alkusarjan viimeisessä kotiottelussaan perjantai-iltana. Sasu Salinin kolmoset veivät Olimpijan parhaimmillaan yhdeksän pisteen johtoon, ja viimeisen 15 sekunnin aikana isäntien Klemen Prepelic säkitti Olimpijalle kotiyleisöä huudattaneen 74–72 (34–31)-voiton.

Sasu Salin oli tärkeässä roolissa Olimpijan lyödessä Himkin. Kuva: Ville Vuorinen.
Ilman jalkavaivaista Petteri Koposta ja ykköstähteään Zoran Planinicia otteluun lähtenyt Himki avasi ottelun hyvin, mutta oli toisesta kymmenminuuttisesta alkaen suurissa ongelmissa Olimpijan iskiessä herhiläisenä painetta palloon.
Isäntäjoukkueen puolustuspelaaminen teki Himkin pelinrakentelusta ylivarovaista, ja vaikka venäläiset olivat vastaavasti hereillä toisessa kenttäpäädyssä, hankkiutui Olimpija toisen jakson alussa yhtenään vapaaheittoviivalle ja alkoi saada heittokipsiään rikki puoliajan lähestyessä.
Kolmannella jaksolla ljubljanalaisyleisöä huudatti ”Malmin roskisdyykkari” Sasu Salin, joka torppasi vajaaseen viiteen minuuttiin kahdeksan pistettä johdattaen Olimpijan yhdeksän pisteen johtoon. Jakson edetessä Himki pysyi kyydissä vain vaivoin.
Aivan ottelun lopussa Himki näytti kääntävän pelin rutiinilla, kun Olimpijan 65–61-johto vaihtui Kelvin Riversin ja Vitali Fridzonin kakkosten sekä Aleksei Zhukanenkon kolmosen myötä 65–69-vierasjohdoksi. Ottelun viimeisen 15 sekunnin aikana ratkaisijan manttelin puki ylleen 20-vuotias Olimpija-takamies Klemen Prepelic, joka säkitti perättäisillä kolmosillaan joukkueensa neljän pisteen tappioasemasta kahden pisteen voittoon.
Olimpija Ljubljanan korintekovastuu jakautui tasaisesti useamman pelaajan kesken. Joukkueen parhaimmistoon kuului pirteän pelin pelannut Sasu Salin, joka käytti tarjoutuneet heittopaikat varmasti hyödykseen nakutellen kaikkiaan 11 pistettä ja noukkien kaksi levypalloa. Lisäksi Salin kunnostautui Himkin takamiesten hidastajana.
Teemu Rannikko uurasti tällä kertaa Olimpijalle kuusi minuuttia ja upotti vapaaheittoviivalta kaksi pistettä. Petteri Koponen puolestaan huilasi toisen perättäisen Euroliiga-ottelunsa loukattuaan polveaan vierasottelussa Real Madridia vastaan.
Olimpijalle voitto oli kolmas kauden yhdeksästä ottelusta. Olimpijan Euroliiga-taival päättyy tältä kaudelta ensi viikolla Madridissa lohkojohtaja Realin vieraana.
Koposen Himki puolestaan pelaa ensi viikolla Ateenassa perinteikästä Panathinaikosia vastaan. Yhdeksästä ottelustaan viisi voittanut Himki on tällä hetkellä A-lohkossa tasavoitoissa Panathinaikosin kanssa.
Union Olimpija Ljubljana – BC Himki 74–72 (13–19, 34–31, 50–48)
Olimpija: Klemen Prepelic 16/3/3 syöttöä, Jaka Blazic 13/6/3 syöttöä, Aron Baynes 11/10.
Himki: Paul Davis 20/4, Vitali Fridzon 12/3.
S.Salin: Aloitusviisikossa, Minuutit 27, Pisteet 11 (2p 1-3, 3p 3-8), Levypallot 2, Riistot 1.
T.Rannikko: Minuutit 6, Pisteet 2 (2p 0-2, 3p 0-1, 1p 2-2).
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.
Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.
Kaksi viimeisintä kautta Noerdlingenin peräsimessä ollut kuusi jatkaa kaksivuotisella sopimuksella Heidelbergiin.
Viiden vuoden NCAA-taipaleen jälkeen uransa Euroopan ammattilaiskentillä viime syksyllä aloittanut Mustapha Amzil päätti ensimmäisen ammattilaiskautensa mestaruuteen, kun KB Trepca jyräsi Kosovon liigan neljännessä finaalissa Bashkimin vieraissa 78-98 (40-52). Samaan aikaan Islannissa Tindastollia edustavan Daniel Dolencin kaulaan ripustettiin hopeamitali neljännen finaaliottelun jälkeen.
Australian NBL-liigaa pelaava Uuden-Seelannin ylpeys New Zealand Breakers jatkaa suomalaisen päävalmentajan alaisuudessa. Viimeiset kaksi vuotta Petteri Koposen komennossa pelanneen Breakersin uusi päävalmentaja on Saksan maailmanmestariksi 2023 johdattanut suomalais-kanadalainen valmentajaikoni Gordon Herbert, 67.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotonaan Washington Mysticsin 69-92 (29-38). Awak Kuier keräsi 20 minuutin peliajalla 9 pistettä, kolme levypalloa, neljä syöttöä, kolme riistoa ja yhden torjunnan.
WNBA:ssa Dallas Wings pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa, jossa vieraileva Atlanta Dream oli parempi 77-72 (38-41). Awak Kuier tilastoi 6 pistettä ja 4 levypalloa 14 minuutin ja 32 sekunnin peliajalla.
Susijengin päävalmentajana jo neljän vuoden ajan toiminut Lassi Tuovi, 39, jatkaa seurajoukkuevalmennusuraansa Japanissa. Lappeenrantalaislähtöinen Tuovi on solminut yhden kauden kattavan jatkosopimuksen Yokohama B-Corsairsin kanssa, jota hän on valmentanut Japanin korkeimmalla sarjatasolla kahden viime vuoden ajan.
Vesa Vertion valmentama Rytas Vilna järjesti kenties kaikkien aikojen ällistyttävimmän tempun FIBA:n Mestarien liigan finaalissa, kun se kaivautui 20 pisteen takaa jatkoajalle ja jyräsi mestaruuteen 92-86 (80-80, 35-55) lauantai-iltana AEK Ateenaa vastaan Espanjan Badalonassa järjestetyn lopputurnauksen finaalissa.