Bisons selvisi Vilppaan piinasta

11.12.2012 Korisliigaa johtavan loimaalaisen Nilan Bisonsin neljäs peräkkäinen voitto irtosi todella täpärästi tiistaina Salossa. Hallitseva mestari päihitti kotijoukkue Vilppaan Martin Zenon viime sekunnin korilla pistein 62–64 (18–31).

Ryan McDade ja Bisons virittelevät uutta voittoputkea. Kuva: Eveliina Toivola.

Bisons piti pitkään johtoa vähäkorisessa pelissä ja salli Vilppaalle ottelun avauspuoliskolla vaivaiset 18 pistettä. Vilpas onnistui kuitenkin mukauttamaan peliään Bisonsin puolustuspelin edellyttämälle tasolle ja kipusi kolmannella jaksolla tasoihin.


Peli näytti venyvän jatkoajalle, kun Vilppaan Eero Lehtinen tasoitti neljä sekuntia ennen neljännen jakson loppua numeroiksi 62–62. Bisons-luotsi Greg Gibson punoi kuitenkin aikalisällä hyökkäyskuvion, jonka päätteeksi Martin Zeno juoni summerin soidessa loppukorin.

 

– Puolustimme hyvin, mutta olimme hyökkäyspäässä passiivisia ja heitimme huonosti. Vilppaalle pitää kyllä antaa tunnustus kovasta vastuksesta, Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson tuumasi.

 

Bisons päätyi kauden selvästi pienimpiin pisteisiinsä heitettyään esimerkiksi kolmosensa vaatimattomasti 14% tarkkuudella (3/21).

 

Voittokorin upottaja Martin Zeno (15/7/4 syöttöä) sekä tupla-tuplan käärinyt Ryan McDade (12/12) olivat loimaalaisten parhaat.

 

Vilppaalta Eero Lehtinen (16/5), Shawn Atupem (14/10) sekä Troy Barnies (14/5/3 riistoa) pelasivat kelpo ottelun. Lokakuun lopulta asti polvivamman vuoksi sivussa ollut Marquis Hall (10/3/7 syöttöä) oli myös pelipäällä paluuottelussaan.

 

Lisätietoja: Korisliiga
 
19.4.2024 21:37 Korisliiga

BC Nokia hurjasteli päätöskympillä karkuun Katajalta välieräavauksessa

BC Nokia ja Kataja Basket aloittivat välieräsarjansa perjantaina Harjuniityn Liikuntahallilla Nokialla. Kotijoukkueen nousujohteinen esitys toi avausvoiton lukemin 86–67 (33–26).

18.4.2024 21:06 Korisliiga

Tulikuuman Topias Palmin ranne hiljensi Kisahallin – Kauhajoelta vakuuttava välieräavaus

Korisliigan välierät käynnistyivät torstaina, kun runkosarjan ykkönen Helsinki Seagulls isännöi Kauhajokea. Vilppaan avauskierroksella kaatanut Kauhajoki jatkoi loistavia otteitaan, kun se nappasi vierasvoiton Helsingistä 81–88 (39–46).

18.4.2024 12:30 Korisliiga

Korisliigan välieräennakossa Kataja ja Nokia: ”Vaikka joukkueilla olisi kuinka iso ero paperilla, playoffeissa ottelut jäävät yleensä kiinni parista pallonhallinnasta”

Kataja Basketin Thomas Tumba ja BC Nokian Tucker Richardson suhtautuvat alkavaan välieräsarjan keskenään hyvin samankaltaisin ajatuksin. Kumpikin tietää, että yksikin kriittinen pallonmenetys ja vastustaja voi päästä peruuttamattomasti niskan päälle.

17.4.2024 09:15 Korisliiga

Rakkaat viholliset välierissä: Helsinki Seagulls ja Kauhajoki mittelevät keskenään finaalipaikasta

Helsinki Seagullsin Okko Järvi ja Kauhajoen Topias Palmi odottavat kumpikin vesi kielellä välierien tunnelmaa. Seurojen välisissä kohtaamisissa on aina erityinen lataus ilmassa.

14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

Näytä lisää vastaavia