Lee johdatti Buducnostin EuroCupin 16 parhaan joukkoon

12.12.2012 Gerald Lee junior antoi taas näyttöjä parhaasta osaamisestaan, kun KK Buduncost Podgorica selvitti tiensä EuroCupin 16 parhaan joukkoon lyömällä alkusarjan päätöskierroksella Bulgariassa Lukoilin murskaluvuin 55–74 (33–28). Lee oli kentän paras korintekijä 18 pisteellään.

"Junnu Leen" Buducnost eteni EuroCupin 16 parhaan joukkoon. Kuva: Ville Vuorinen.

Lukoil onnistui 2,500-päisen faniarmeijansa johdolla hyödyntämään ottelun alussa Buducnostin alkujännitystä ja ensimmäinen puoliaika sujuikin hienoisessa bulgarialaiskomennossa.

 

Buducnostin pelaajat saivat tauolla ripityksen päävalmentajaltaan Dejan Radonjicilta, ja kolmannelle jaksolle kopista marssi sisuuntunut vierasjoukkue. Lukoil johti vielä lukemissa 39–32, jonka jälkeen kotijoukkueen hyökkäys pysähtyi kuin seinään Buducnostin viedessä pariminuuttisen 12-0.

 

Lukoilin rypistelyt loppuivat lopulta neljännellä jaksolla, jonka aikana kotijoukkue sai aikaiseksi vain kahdeksan pistettä. Buducnostin neljäs voitto kuudesta EuroCup-ottelusta merkittiin pöytäkirjaan pistein 55–74 (33–28).

 

Gerald Lee junior on pelannut yhä paremmin syyskauden edetessä, eikä keskiviikkoilta tuonut poikkeusta sääntöön. Lee teki käytännössä korin aina tahtoessaan ja viimeisteli lähietäisyyksiltä 18 pistettä upottaen kymmenestä heittoyrityksestään kahdeksan. Lee upotti EuroCupin alkulohkon kuudessa ottelussa keskimäärin 11,2 pistettä ottelua kohden.

 

Buducnost jatkaa pelejään EuroCupin jatkolohko I:ssa 9.1.–20.2. välisenä aikana. Buducnost kohtaa jatkosarjassa BC Budivelnik Kiovan (Ukraina), Triumph Ljubertsin (Venäjä) sekä Banvit BK:n (Turkki). Jatkolohkon kaksi parasta joukkuetta selviää EuroCupin puolivälieriin.

 

Lukoil Academic Sofia – KK Buducnost Podgorica 55-74 (15-15, 33-28, 47-54)
Lukoil:
Brandon Heath 18/8/3 syöttöä.
Buducnost:
Gerald Lee jr 18/2, Cedomir Vitkovac 12/5.
G.Lee:
Aloitusviisikossa, Minuutit 26, Pisteet 18 (2p 8-10, 2p 2-3), Levypallot 2, Syötöt 2.

Henkilöt

 
29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

26.5.2026 10:44 Susijengi

Hanno Möttölä Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon

Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.

25.5.2026 20:43 NCAA

Lilli Onnela on valinnut yliopistokseen Davidsonin

Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.

25.5.2026 09:30 WNBA

Wings selkeään voittoon New Yorkissa – Kuier 10 pistettä, 6 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.

22.5.2026 22:00 Susijengi

Jantusen Fenerbahce taipui ennakkosuosikille Euroliigan semifinaalissa

Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.

21.5.2026 14:03 Suomalaiset ulkomailla

Niko Kuusi siirtyy Saksassa Heidelbergin päävalmentajaksi

Kaksi viimeisintä kautta Noerdlingenin peräsimessä ollut kuusi jatkaa kaksivuotisella sopimuksella Heidelbergiin.

21.5.2026 08:31 Susijengi

Mustapha Amzil Kosovon mestaruuteen, Daniel Dolencille hopeaa Islannissa

Viiden vuoden NCAA-taipaleen jälkeen uransa Euroopan ammattilaiskentillä viime syksyllä aloittanut Mustapha Amzil päätti ensimmäisen ammattilaiskautensa mestaruuteen, kun KB Trepca jyräsi Kosovon liigan neljännessä finaalissa Bashkimin vieraissa 78-98 (40-52). Samaan aikaan Islannissa Tindastollia edustavan Daniel Dolencin kaulaan ripustettiin hopeamitali neljännen finaaliottelun jälkeen.

20.5.2026 17:02 Suomalaiset ulkomailla

Gordon Herbert New Zealand Breakersin päävalmentajaksi

Australian NBL-liigaa pelaava Uuden-Seelannin ylpeys New Zealand Breakers jatkaa suomalaisen päävalmentajan alaisuudessa. Viimeiset kaksi vuotta Petteri Koposen komennossa pelanneen Breakersin uusi päävalmentaja on Saksan maailmanmestariksi 2023 johdattanut suomalais-kanadalainen valmentajaikoni Gordon Herbert, 67.

19.5.2026 07:33 WNBA

Wings selkeään voittoon Mysticsiä vastaan – Kuier monipuoliset 20 minuuttia

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotonaan Washington Mysticsin 69-92 (29-38). Awak Kuier keräsi 20 minuutin peliajalla 9 pistettä, kolme levypalloa, neljä syöttöä, kolme riistoa ja yhden torjunnan.

13.5.2026 07:01 WNBA

Wingsille niukka tappio Dreamia vastaan – Kuier 6 pistettä ja 4 levypalloa

WNBA:ssa Dallas Wings pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa, jossa vieraileva Atlanta Dream oli parempi 77-72 (38-41). Awak Kuier tilastoi 6 pistettä ja 4 levypalloa 14 minuutin ja 32 sekunnin peliajalla.

Näytä lisää vastaavia