17.1.2013 Jyväskyläläinen HoNsU otti maukkaan ja tärkeän voiton torstaina Äänekoskella, jossa se kukisti paikallisvastustajansa Huiman tuloksella 71-75 (32-34). Voitollaan HoNsU nousi myös Huiman ohi naisten SM-sarjataulukon kuudennelle sijalle.

Nia Jackson väänsi voiton HoNsU:lle paikallistaistossa Äänekosken Huimaa vastaan.

SM-sarjan joulukuun pelaaja, Hongan Melissa Jeltema oli iskussa myös vuoden ensimmäisessä ottelussaan. Kuvat: Francois Perthuis.
Ottelun sankariksi kohosi HoNsU:n Nia Jackson. 170-senttinen amerikkalainen teki joukkueensa viimeiset kahdeksan pistettä ja koko ottelussa 32 pistettä.
Huipputasaisena edenneen ottelun erikoisuus oli hävinneen joukkueen suvereeni ylivoima levypalloissa. Huima vei irtopallot 59-35, muttei pystynyt hyödyntämään niistä saatua etuaan, vaan jäi vaatimattomiin tarkkuuksiin kahden pisteen heitoissaan (30 %).
Huiman paras oli 21 pistettä heittänyt Salla Viitanen.
Oivaan vireeseen päässyt HoNsU on voittanut kymmenestä viime ottelustaan nyt seitsemän.
SM-sarjan viime vuoden viimeisen kuukauden pelaajaksi valittu Tapiolan Hongan Melissa Jeltema jatkoi siitä mihin ennen joulutaukoa jäi. Honka voitti vuodenavauksessaan Turun Riennon Espoossa 84-71 (42-39).
Jeltema hääri vastustamattomasti Hongalle 34 pistettä. Honka karkasi vierailtaan toisen puoliajan alussa, jolloin se kiskaisi 12-1-jaksollaan 60-44-johtoon. Jeltema teki irtioton aikana kymmenen pistettä.
Riennon tehoista vastasi naisten maajoukkueessa viime kesänä debytoinut Sofia Pelander (20/11).
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Koripalloliiton kevätliittokokous järjestettiin 23.5. Kulttuurikasarmilla Helsingissä. Liittohallitukseen valittiin uusina jäseninä Mikko Granströmin, Olli Joensuun ja Janne Rauramon.
Susijengi on saamassa keskikesän MM-karsintaikkunassa eteensä kaksi vaarallista joukkuetta. Loppuunmyytyyn Veikkaus Areenaan 3. heinäkuuta vieraaksi saapuva Unkari on kutsunut ikkunaan koolle parhaan miehistönsä, kun taas olympiahopeamitalisti Ranska lähtee tavoittelemaan lohkon kärkipaikkaa NBA:n nelinkertaisen parhaan puolustajan Rudy Gobertin ja NBA:sta ja Euroliigasta kootun veteraani- ja nuorisojaostonsa johdolla.
Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.
Kaksi viimeisintä kautta Noerdlingenin peräsimessä ollut kuusi jatkaa kaksivuotisella sopimuksella Heidelbergiin.
Viiden vuoden NCAA-taipaleen jälkeen uransa Euroopan ammattilaiskentillä viime syksyllä aloittanut Mustapha Amzil päätti ensimmäisen ammattilaiskautensa mestaruuteen, kun KB Trepca jyräsi Kosovon liigan neljännessä finaalissa Bashkimin vieraissa 78-98 (40-52). Samaan aikaan Islannissa Tindastollia edustavan Daniel Dolencin kaulaan ripustettiin hopeamitali neljännen finaaliottelun jälkeen.