2.11.2009 Suomen Koripalloliitto on valinnut naisten SM-sarjan lokakuun pelaajaksi sarjakärki Espoo Teamin Michaela Mouan. Mestaruutta puolustava Espoo Team on ollut voittamaton sen jälkeen, kun pitkältä ulkomaankiertueeltaan kotimaan parketeille palannut Moua liittyi joukkueeseen.

Michaela Moua on tehnyt tehokkaan ja ennen kaikkea voitokkaan paluun Suomeen. Kuva: Francois Perthuis.
Espoo Team pelasi lokakuussa kuusi SM-sarjaottelua, joista se voitti viisi. Michaela Moua ei ollut joukkueen pelaavassa vahvuudessa kauden avauksessa, joka päättyi 58-84-tappioon Peli-Karhuille. Seuraavissa otteluissa Mouan vahvistama Espoo Team on ottanut viisi peräkkäistä voittoa.
182-senttiselle ja 33-vuotiaalle Mouallle on ominaista, ettei hänen joukkueen eteen tekemä työ aina välity otteluiden tilastoliuskoille. Silti Moua viimeisteli viidessä lokakuun pelissään keskimäärin 15,4 pistettä upotettuaan kahden pisteen heittonsa hyvällä 59,4 prosentin (31/52) tarkkuudella. Lisäksi Moua kahmi huomaansa 8,4 levypalloa, antoi 2,0 syöttöä ja vei pallon vastustajalta 3,0 kertaa ottelua kohden, jolla hän johtaa sarjan riistotilastoa.
Kasvattajaseurastaan Pussihukista vuonna 1996 maailmalle lähtenyt Moua pelasi ennen paluutaan Suomeen yliopistokoripalloa Ohio Statessa sekä ammattilaisena Italiassa, Kroatiassa, Ranskassa, Sveitsissä ja Unkarissa.
Naisten maaotteluita Moualla on tilillään Suomi-paidassa 86.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.
Naisten Korisliigan finaalit huipentuivat melkoiseen trilleriin Helsingissä. Ottelu päättyi lopulta Peli-Karhujen voittoon 72–71, ja se vei mestaruuden otteluvoitoin 3–1.
Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.
Naisten Korisliigan finaalit jatkuivat Helsingissä. Avausottelun hävinnyt PeKa oli tänään parempi lukemin 61–53 ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1–1.
Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.
Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.
Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.
HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.
ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.