26.1.2013 Teemu Rannikon, Sasu Salinin ja Emir Sulejmanovicin tähdittämä Union Olimpija Ljubljana haki arvokkaan voiton Adrianmeren liigan lauantaikierroksella narraamalla liigakärki Igokeaa kotonaan pistein 69–63 (37–34). Gerald Lee jr.:n KK Buducnost Podgorica puolestaan kaatoi Slovenian mestari KK Krkan 74–66 (39–31) Leen viimeistellessä 10 pistettä.

Teemu Rannikon Olimpija tyylitteli Igokean nurin Adrianmeren liigassa.

Junnu-Leen Buducnost kaatoi KK Krkan toistamiseen. Kuvat: Getty Images/AllOver Press & Ville Vuorinen.
Vuodenvaihteen jälkeen kokoonpanoaan isolla kädellä uudistanut Olimpija käväisi päätösjakson alussa parhaimmillaan 60–50-johdossa, mutta bosnialaisvieraat ryntäsivät rinnalle ja tasoittivat ottelun tilanteeseen 63–63 kolmisen minuuttia ennen loppua.
Ratkaisevilla hetkillä Olimpija piti kuitenkin hermonsa. Olimpija hankkiutui ensiksi kolmen pisteen johtoon ja lopulta pankin räjäytti Jaka Blazic, joka vei kotijoukkueen kolmosellaan loppulukemiin alle minuutti ennen ottelun loppua.
Sasu Salin keräsi Olimpijalle neljä riistoa sekä kolme levypalloa, Teemu Rannikko viisi pistettä ja viisi syöttöä. Emir Sulejmanovic haki neljässä minuutissa yhden riiston.
Kun Adrianmeren liigan runkosarjaa on pelaamatta seitsemän ottelua, Olimpija on kerännyt tililleen kymmenen voittoa. Runkosarjan neljä parasta joukkuetta pelaavat keväällä liigan Final Four-turnauksessa. Olimpijalla on tällä hetkellä yhden voiton matka neljänteen sijaan.
Union Olimpija Ljubljana – KK Igokea 69–63 (13–19, 37–34, 52–45)
Olimpija: Klemen Prepelic 22/1/3 syöttöä/5 riistoa, Jaka Blazic 16/4/3 riistoa.
Igokea: Corsley Edwards 16/3.
S.Salin: Aloitusviisikossa, Minuutit 15, Pisteet 0 (3p 0-3, 1p 0-2), Levypallot 3, Riistot 4.
T.Rannikko: Minuutit 26, Pisteet 5 (3p 1-4, 1p 2-4), Levypallot 1, Syötöt 5, Riistot 1.
E.Sulejmanovic: Minuutit 4, Riistot 1.
Gerald Lee juniorin KK Buducnost Podgorica haki toisen kerran Adrianmeren liigan runkosarjakauden aikana voiton hallitsevasta Slovenian mestarista KK Krka Novo Mestosta.
Slovenialaiset hallitsivat ottelua ensimmäisellä neljänneksellä, mutta osat vaihtuivat täysin toisella neljänneksellä, jonka Buducnost vei näytöstyyliin 27–11. Yli kymmenen pisteen karkumatkalle Buducnost ei päässyt, mutta ottelun jälkipuoliskolla Krkan ratkaisijat pysyivät kotijoukkueen puolustuksen pihdeissä.
Gerald Lee junior kuului Buducnostin aloitusviisikkoon ja keräsi 22 minuutissa 10 pistettä sekä kahdeksan levypalloa.
Buducnost jakaa Adrianmeren liigan neljännen sijan Cedevita Zagrebin kanssa 11 voitolla ja kahdeksalla tappiolla.
KK Buducnost Podgorica – KK Krka Novo Mesto 74–66 (12–20, 39–31, 53–47)
Buducnost: Nikola Ivanovic 15/3/3 syöttöä/3 riistoa, Vladimir Mihailovic 15/1.
Krka: Jaka Klobucar 18/4/3 riistoa.
G.Lee: Aloitusviisikossa, Minuutit 22, Pisteet 10 (2p 5-7, 1p 0-1), Levypallot 8.
Joonas Cavénin CB Prat Joventut palasi voittokantaan Espanjan Adecco Platassa lyömällä Amics Castellón kotikentällään pistein 67–59 (31–33).
Joventutin voitto kulminoitui neljännen jakson alussa, jolloin kotijoukkue kasvatti johtonsa yli kymmenen pisteen. Castelló ei yrityksistään huolimatta onnistunut enää kuromaan eroa umpeen.
Cavén upotti yhdeksässä minuutissa kolme pistettä. Joventut jatkaa Adecco Platan neljännellä sijalla kahdeksalla voitollaan.
CB Prat Joventut – Amics Castelló 67-59 (21-17, 31-33, 49-40)
CB Prat: Guillem Vives 13/2/3 riistoa, Alejandro Suárez 13/4.
Castelló: Victor Hidalgo 14/10.
J.Cavén: Minuutit 9, Pisteet 3 (3p 1-1), Syötöt 1.
Viimeisestä viidestä ottelustaan vain yhden voittanut ADA Blois Basket ylsi kauan kaivattuun vierasvoittoon Ranskan NM1-liigassa, vaikka joukkueen johtotähti Ville Kaunisto oli käsivaivaisena sivussa.
Liigan alemman keskitason joukkueisiin kuuluva Challans teki vaivaiset neljä pistettä ratkaisevan neljännen jakson ensimmäisen seitsemän minuutin aikana, ja Blois pääsi karkaamaan ratkaisevasti kahdeksan pisteen johtoon.
Blois on voittanut yhdeksän ja hävinnyt seitsemän ottelua.
Vendee Challans Basket – ADA Blois Basket 64–70 (12–22, 33–39, 54–49)
Challans: Fabien Herard 20/8/3 riistoa.
Blois: Daviin Davis 21/6/3 blokkia, Wilfrid Aka 16/7/3 riistoa.
V.Kaunisto: Ei kokoonpanossa.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.
Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.