Leen Buducnostin johto suli EuroCupissa

30.1.2013 BC Budivelnik Kiova haki revanssivoiton Gerald Lee jr.:n KK Buducnostista EuroCupin jatkosarjan neljännen kierroksen ottelussa. Buducnost jylläsi ottelun alussa selkeään johtoon, mutta ukrainalaiset sulattivat kotijohdon neljännellä jaksolla ja sieppasivat Podgorican illasta 75–77 (49–37)-voiton.

Junnu Leen Buducnost kaatui kotikentällään. Kuva: Ville Vuorinen.

Vaikka Buducnost ei yltänyt ottelun avauspuoliskolla parhaimpaansa, joukkue sai hetkittäin tukahduttavan joukkuepuolustuksensa ja huolellisen hyökkäyksensä toimimaan yhtä aikaa, ja podgoricalaisyleisö pääsi juhlimaan Buducnostin siirtyessä 12 pisteen taukojohtoon.

 

Myös kolmas jakso kuljettiin isäntäjoukkueen merkeissä, mutta ratkaisevan neljännen jakson ensimmäiset minuutit merkittiin Kiovalle 2-11. Kiihkeillä loppuhetkillä Dee Bost heitti hyppyheitollaan kotijoukkueen 75–74-johtoon, mutta ratkaisijan viitan repi ylleen Kiovan Leo Lyons, joka upotti ratkaisukorin 17 sekuntia ennen loppua.

 

Gerald Lee junior uurasti Buducnostin aloitusviisikosta käsin 18 minuuttia. Leelle kirjattiin kahdeksan pistettä ja viisi levypalloa.

 

Buducnost voitti viime viikolla Kiovassa neljällä pisteellä, joten jos joukkueet päätyvät kaksin tasapisteisiin jatkolohkossaan, nousee Buducnost kaksikosta edelle paremman keskinäisten otteluiden korisuhteen johdosta.

 

Kiova johtaa EuroCupin jatkolohko I:ta kolmella voitollaan, perässään kaksi voittoa hakeneet Buducnost ja Banvit sekä yhden voiton hakenut Triumph. Jatkosarjaa on pelaamatta kaksi ottelua, ja lohkon kaksi parasta joukkuetta etenevät kahdeksan parhaan joukkueen pudotuspeleihin.

 

KK Buducnost – BC Budivelnik Kiova 75–77 (28–16, 49–37, 65–55)

Buducnost: Cedomir Vitkovac 18/10/5 syöttöä, Dusko Bunic 14/3.
Kiova:
Leo Lyons 17/4, Artur Drozdov 16/8/4 riistoa.
G.Lee:
Aloitusviisikossa, Minuutit 18, Pisteet 8 (2p 4-10), Levypallot 5, Syötöt 1, Riistot 1.

 
2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

26.5.2026 10:44 Susijengi

Hanno Möttölä Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon

Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.

25.5.2026 20:43 NCAA

Lilli Onnela on valinnut yliopistokseen Davidsonin

Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.

25.5.2026 09:30 WNBA

Wings selkeään voittoon New Yorkissa – Kuier 10 pistettä, 6 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.

22.5.2026 22:00 Susijengi

Jantusen Fenerbahce taipui ennakkosuosikille Euroliigan semifinaalissa

Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.

21.5.2026 14:03 Suomalaiset ulkomailla

Niko Kuusi siirtyy Saksassa Heidelbergin päävalmentajaksi

Kaksi viimeisintä kautta Noerdlingenin peräsimessä ollut kuusi jatkaa kaksivuotisella sopimuksella Heidelbergiin.

21.5.2026 08:31 Susijengi

Mustapha Amzil Kosovon mestaruuteen, Daniel Dolencille hopeaa Islannissa

Viiden vuoden NCAA-taipaleen jälkeen uransa Euroopan ammattilaiskentillä viime syksyllä aloittanut Mustapha Amzil päätti ensimmäisen ammattilaiskautensa mestaruuteen, kun KB Trepca jyräsi Kosovon liigan neljännessä finaalissa Bashkimin vieraissa 78-98 (40-52). Samaan aikaan Islannissa Tindastollia edustavan Daniel Dolencin kaulaan ripustettiin hopeamitali neljännen finaaliottelun jälkeen.

Näytä lisää vastaavia