Jahilo lähti Alusta, Lechlitner uusi vahvistus

2.2.2013 Forssan Alun naisten SM-joukkueen pitkäaikainen kapteeni Juta Jahilo ja Alku ovat purkaneet keskinäisen sopimuksensa. Uutena pelaajana Alun riveihin on liittynyt 170-senttinen Melissa Lechliter, joka on nuorten maailmanmestari vuodelta 2007.

Juta Jahilo ei jatka Forssan Alussa. Kuva: Tytti Nuoramo.

Jahilo kertoi halunneensa jättää forssalaisseuran, koska ei tuntenut pystyvänsä parhaaseensa Alussa. Kuluvalla kaudella 186-senttinen ja 28-vuotias Jahilo on viimeistellyt 12,1 pistettä ja poiminut 5,1 levypalloa ottelua kohden.

- Otteissani ei ole ollut tekemisen meininkiä. En jätä mielestäni joukkuetta pulaan, vaan koen, että Alussa riittää ratkaisijoita myös minun lähtöni jälkeen, Jahilo kertoi Forssan Lehdelle paljastamatta kuitenkaan tulevaisuudensuunnitelmiaan.

Uutena kasvona FoA-paidassa viilettää amerikkalaispelintekijä Melissa Lechliter. Notre Damen yliopistosta valmistunut Lechliter pelasi Yhdysvaltain maajoukkueessa, joka voitti vuonna 2007 Slovakiassa 19-vuotiaiden maailmanmestaruuden.

Notre Damessa Lechliter teki viimeisellä yliopistokaudellaan (2009-10) keskimäärin 8,4 pistettä ja jakeli 3,2 syöttöä. Sittemmin Lechliter on pelannut Islannissa, Saksassa ja viimeksi Puerto Ricossa.

Henkilöt

 
19.4.2024 21:16 Naisten Korisliiga

Kouvottaret päätti kauden pronssijuhliin

Naisten Korisliigan tämän kauden ensimmäinen mitalisti on selvillä. Kouvottaret kaatoi Forssassa pelatussa pronssiottelussa FoA:n 97-85.

17.4.2024 20:26 Naisten Korisliiga

ToPo avasi finaalisarjan murskavoitolla

ToPo siirtyi Naisten Korisliigan finaaleissa johtoon. Töölön Kisahallissa Peli-Karhut jäi joukkueen jalkoihin 98-52.

17.4.2024 12:14 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan finaalit monikameratuotantona ja selostettuna Ruudussa

Taistelu naisten Suomen mestaruudesta käynnistyy keskiviikkona Torpan Poikien kotikentällä Helsingissä. Kaikki finaaliottelut ovat katsottavissa Ruutu-palvelusta. Ottelut tuotetaan monikameratuotantona ja selostettuna.

16.4.2024 19:00 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peli-Karhut taistelevat Suomen mestaruudesta

Viime kaudella mestaruuden ratkaisseet ToPo ja PeKa kohtaavat tänäkin vuonna Naisten Korisliigan finaaleissa. Finaalit alkavat keskiviikkona ja mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

12.4.2024 20:37 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peka pelaavat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan finalistit ovat selvillä. Finaalipaikat ratkesivat, kun ToPo ja PeKa hakivat voitot illan otteluissa vieraskentiltä.

9.4.2024 21:29 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa voiton päässä finaaleista

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin kolmannet ottelut. Illan voittajilla ToPo:lla ja Peli-Karhuilla on mahdollisuus edetä finaaleihin perjantaina.

6.4.2024 20:19 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA tasoittivat välieräsarjat

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin toiset ottelut. Kotijoukkueet olivat jälleen vahvempia, kun Kouvottaret ja FoA avasivat voittotilinsä välierissä.

3.4.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kotijoukkueille voitot välieräavauksissa

Naisten Korisliigan välierät käynnistyivät kotijoukkueiden voitoilla. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissaan johtoon.

3.4.2024 12:35 Naisten Korisliiga

Kouvottaret hienoon kevätlentoon johdattanut Shaiquel McGruder maaliskuun kuukauden pelaaja

Upeaa kevättä pelaavan Kouvottarien Shaiquel McGruder on valittu naisten Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 09:14 Naisten Korisliiga

ToPo saa vastaansa Kouvottaret – PeKa ja FoA taistelevat toisesta finaalipaikasta

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Helsingissä ja Kotkassa. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

Näytä lisää vastaavia