Hongan Cummings pitkälle sairauslomalle

4.11.2009 Espoon Hongan Monte Cummings, 34, joutuu olemaan pitkään poissa Korisliigan kentiltä. Kimmoisa laitahyökkääjä kärsii takareiden repeämästä, minkä lisäksi keväällä leikattu polvi on alkanut oireilla uudelleen.

Monte Cummings joutuu sivuun jalkavaivojen vuoksi pidemmäksi aikaa. Kuva: Francois Perthuis.

- Tilanne on todella ikävä ja selviö on, että Cummingsilla on edessään pitkä sairausloma. Takareisivamman kuntoutuminen vie aikaa arviolta 4-5 viikkoa. Polven todellinen kunto selviää tarkemmissa tutkimuksissa, kertoo Honka-pomo Mika Sohlberg.

Cummingsin polvi alkoi vihoitella uudelleen viikko sitten Kotkassa pelatussa ottelussa, jossa hän loukkasi myös takareitensä. Cummings yritti pelata vielä perjantain kotiottelun Korihaita vastaan, kunnes takareisivamma osoittautui liian kivuliaaksi.

Kahdeksatta kauttaan Suomen pääsarjassa pelaava 193-senttinen Cummings ehti kirjauttaa Korihait-ottelussa tililleen kaikkien aikojen 500. syöttönsä. Tuon rajapyykin ennen Cummingsia oli ohittanut yhteensä 28 pelaajaa historian saatossa.

Cummings pelasi ennen loukkaantumistaan Hongan kaikki yhdeksän alkukauden ottelua 30 minuutin, 12,4 pisteen, 4,8 levypallon ja 2,1 koriin johtaneen syötön keskiarvoilla. Cummings on ollut liigan tarkin pelaaja kahden pisteen heitoissa onnistumisprosentillaan 67,69.

Honka kohtaa keskiviikkona pääkaupunkiseudun paikalliskamppailussa ToPon klo 18.30 Kisahallin parketilla. Kotiyleisönsä eteen Honka palaa lauantaina, kun liigakärki Tampereen Pyrintö saapuu Tapiolan Urheiluhallissa klo 17 käynnistyvään kohtaamiseen.

Lue myös artikkeli "Syrjänen ja Kujansivu valmentavat Honkaa Herbertin ollessa sivussa".

 
13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

9.3.2024 20:31 Korisliiga

Seagulls ensimmäisenä 20 voiton saldoon, BC Nokialta kolmannen jakson täystyrmäys Vilppaalle

Helsinki Seagulls näyttää selättäneen vaikean talvikautensa. Gulls haki nyt toisen perättäisen voittonsa ylemmässä jatkosarjassa tykittämällä ilmiömäisellä kolmosnäytöksellä Karhu Basketin nurin kotonaan. BC Nokia vankisti asemiaan kakkospaikalla nuijimalla Salon Vilppaan kolmannella jaksolla peräti 25 pisteen marginaalilla.

8.3.2024 20:28 Korisliiga

KTP jatkaa voittojen tiellä – Korisliiga-veteraani Jeremiah Wood jälleen vedossa

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa KTP-Basket päihitti Bisons Loimaan 84–76.

6.3.2024 20:25 Korisliiga

KTP katkaisi kahdeksan ottelun tappioputkensa – "Näkee, että jätkillä on selkärankaa!"

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa nähtiin illan otteluissa merkittäviä voimasuhteiden muutoksia.

5.3.2024 20:29 Korisliiga

Vilpas Katajaa vahvempi ylemmässä jatkosarjassa

Tiukka kamppailu ratkesi Salon Vilppaalle, kun Katajan Henri Permannon viime sekuntien heitto kolahti rautaan.

4.3.2024 13:55 Korisliiga

Tulikuuman Korihaiden Javion Ogunyemi Korisliigan helmikuun kuukauden pelaaja

Voitosta voittoon läpi helmikuun marssineen Korihaiden Javion Ogunyemi on valittu Korisliigan helmikuun kuukauden pelaajaksi.

3.3.2024 18:55 Korisliiga

Kouvojen kalenterivuosi 2024 on käynnistynyt loistavasti – tänään kaatui Pyrintö yli 20 pisteellä

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Kouvot otti kotivoiton Tampereen Pyrinnöstä.

2.3.2024 20:20 Korisliiga

Korihait selätti Nokian tiukassa väännössä – Kauhajoelle vierasvoitto Katajasta

Miesten Korisliigassa pelattiin kaksi ylemmän jatkosarjan ottelua, joissa voittajiksi nousivat Korihait ja Kauhajoki.

1.3.2024 20:20 Korisliiga

Vilpas vaiensi Timi Heinosen tuhannen ottelun juhlat – Jacob Grandison loisti Korisliiga-debyytissään

Miesten Korisliiga palasi maaottelutauolta, ja heti alkuun juhlittiin monenlaisia eri merkkipäiviä.

Näytä lisää vastaavia