KTP rikkoi Bisonsin kotitaian, kotkalaisille jo 11. perättäinen voitto

16.2.2013 Korisliigan kärjessä viihtyvä KTP haki lauantaina kauden toistaiseksi makeimman voittonsa aiheuttamalla mestaruutta puolustavalle Bisonsille kauden ensimmäisen kotitappion. Pisteet lähtivät Loimaalta Kotkaan tuloksella 79–97 (39–50). Myös Lappeenrannan Namika ja Joensuun Kataja kasvattivat lauantaina voittotiliään.

Devonne Gilesin KTP:n voittoputki kesti Bisonsin kotitaian.

Matt Gibsonin LrNMKY taituroi voittoon Kauhajoella.

Petri Virtanen pussitti 30 pistettä Korikobria vastaan. Kuvat: Kai Kilappa, Francois Perthuis & Kuvanmaailma/Vesa Kuukka.

KTP oli Loimaalla alusta alkaen kahdesta kärkijoukkueesta terävämpi. Laajalla rintamalla onnistunut KTP johti tauolla 11 pisteellä ja nykäisi kolmannella jaksolla parhaimmillaan 16 pisteen johtoon. Bisons ei pystynyt kaventamaan syntynyttä eroa enää seitsemää pienemmäksi ja joutui antautumaan ensimmäistä kertaa kotikentällään koko kauden aikana.

 

– Ensimmäisen kympin jälkeen puolustuksemme alkoi toimia niin, että pakotimme Bisonsin siirtämään palloa vielä yhdellä syötöllä. Hyökkäyspelimme oli tasaisen hyvää ja kokonaispanos tasapainoinen. Bojan Sarcevicin mallikas loppupeli pitää vielä mainita, lateli KTP:n päävalmentaja Sami Toiviainen.

 

Yhdennentoista perättäisvoittonsa hakeneesta KTP:sta Sefton Barrett (26/6), Devonne Giles (18/13/3 syöttöä) ja Antwine Williams (16/4/4 syöttöä) keräsivät suurimmat tehot. Bojan Sarcevic (11/4/6 syöttöä) nousi esiin päätösjaksolla.

 

Bisonsista Martin Zeno (24/4) jäi joukkueensa ylhäiseksi yksinäiseksi.

 

LrNMKY kesytti Karhun

 

Seitsemän edellistä vieraspeliään hävinnyt Lappeenrannan NMKY haki yllätysvoiton Kauhajoelta kesyttämällä kotijoukkue Karhun 82–96 (32–55).

 

Vieraat olivat alusta asti tulta ja tappuraa voittaen ensimmäisen neljänneksen tylysti 28–10. Pahimmillaan 25 pisteen tappioasemassa ollut Karhu murisi vielä viimeisellä jaksolla kahdeksan pisteen päähän, mutta lappeenrantalaisjohto oli liian suuri kurottavaksi umpeen.

 

Namikan neljän kovan katraan muodostivat Jason Conley (30/7), Greg Logins (24/10), Matt Gibson (18/5/5 syöttöä) sekä Clifton Jones (14/14/3 syöttöä/2 blokkia).

 

Karhun tehoparin muodostivat Giordan Watson (27/2/3 syöttöä) ja Matias Ojala (21/8). Ilman loukkaantunutta sentteriään Tremaine Fordia pelannut Karhu sai lisää jobinpostia, kun J’Nathan Bullock loukkaantui jo ensimmäisellä jaksolla.

 

Korikobrat sähisi Joensuussa, Kataja kesti loppuun

 

Vain yhden liigapelin tällä kaudella kotikentällään hävinnyt Joensuun Kataja oli vaikeuksissa Lapuan Korikobria vastaan. Sarjapisteet jäivät kuitenkin Katajalle numeroin 103–93 (52–46).

 

Kataja piti läpi pelin muutaman korin johtoa, mutta vieraat kärkkyivät yllätystä vielä kolme ja puoli minuuttia ennen loppua tilanteessa 93–87. Korikobrien Dominique Colemanin teknisen virheen jälkeen Kataja otti kuitenkin lopullisesti ohjaksista lisäten kotivoittojensa määrää.

 

Katajan sankariksi nousi Petri Virtanen (30/3/5 syöttöä), jota säestivät Jonte Flowers (19/4/3 syöttöä/4 riistoa), Dan Coleman (17/5/3 syöttöä), Antti Kanervo (16/2/5 syöttöä) ja Vesa Mäkäläinen (11/3/5 syöttöä).

 

Korikobrista Samuel Haanpää (27/14/3 syöttöä) osui hyvin vanhoihin kotikoreihinsa. Dominique Coleman (17/7/8 syöttöä) kävi lähellä tripla-tuplaa ja Dwight Tolbert (16/6/3 syöttöä) pelasi myös pirteähkösti.

 

(STT-Basket.fi)


Lisätietoja: Korisliiga
 
27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

Näytä lisää vastaavia