Catzin voittoputki 11 ottelun mittainen, Kerava palasi pudotuspeliviivan yläpuolelle

23.2.2013 Lappeenrannan Catz kasvatti voittoputkensa 11 ottelun mittaiseksi nujertamalla kahden viikon takaisen cup-finaalivastustajansa Äänekosken Huiman pistein 75–54 (36–26). Pudotuspeliviivalla Keravan Energia Team palasi kahdeksannelle sijalle voitettuaan Turun Riennon 74–61 (41–28). Voittoihin lauantai-iltana ylsivät myös Forssan Alku ja HoNsU.

Jelena Reshetkon Catzin voittoputki jatkuu jatkumistaan.

Rosetta Adzasun Keravan Energia Team haki vuoden 2013 ensimmäisen voittonsa.

Laura Saarinen johdatti Alun karkumatkalle Nokialla.

Brandi Davisin HoNsU vahvisti asemiaan kuudennella sijalla. Kuvat: Kai Kilappa & Francois Perthuis.

Catz haki Äänekosken Huimaa vastaan kymmenessä minuutissa kymmenen pisteen johdon, jonka jälkeen Huima alkoi hiljalleen saada puolustuksensa ojennukseen.

 

Huima ei kuitenkaan saanut hyökkäyspäässä peliään missään vaiheessa kulkemaan lappeenrantalaisten tiivistä joukkuepuolustusta vastaan. Vaikka Catzin pistekärjet eivät päässeet juhlimaan hyökkäyksessä, löytyi Mika Haakanan suojattien joukosta kuitenkin useita ratkaisijoita lappeenrantalaisten karatessa 75–54 (36–26)-voittoon.

 

Catzin kovimmat tehot nostelivat Jelena Reshetko (16/6) ja Alexandria Anderson (9/12/4 blokkia), mutta heidän lisäkseen mm. Anni Mäkitalo (8/1) ja Lotta Aaltonen (8/4) upottivat tärkeitä pisteitä.

 

Kenya Robinson (14/7) oli Huiman tehokärki.

 

Keravalaiset taas pudotuspelipaikalle

 

Keravan Energia Team katkaisi seitsemän ottelun tappioputkensa hakemalla vuoden 2013 ensimmäisen voittonsa. Voitto oli sitäkin makeampi, sillä keravalaisten saaliiksi jäi Energia Teamin viime viikolla kahdeksannelta pudotuspelisijalta suistanut Turun Riento pistein 74–61 (41–28).

 

Keravalaiset karkasivat 11 pisteen johtoon jo ensimmäisellä neljänneksellä ja pitivät johtonsa tiukasti ottelun loppuun asti hyvällä joukkuepuolustuksellaan.

 

Kahdeksannelle sijalle palanneen Energia Teamin ylivoimaiset tehopelaajat olivat Rosetta Adzasu (28/4/7 syöttöä/5 riistoa) ja Earlysia Marchbanks (18/20/3 riistoa/2 blokkia), mutta myös Rosa Pakarinen (15/5) kunnostautui vapauttavilla koreillaan.

 

Riennon parhaat olivat Callan Taylor (16/12/3 syöttöä) ja Sofia Pelander (14/7).

 

Saarinen kuljetti Alun karkumatkalle

 

Forssan Alku nousi yksin SM-sarjan kolmannelle sijalle hakemalla BC Nokiaa vastaan maukkaan 77–85 (39–42)-vierasvoiton.

 

Ottelu eteni tasaisena aina neljännen jakson alkuun asti, jolloin Forssan Alku johti pistein 65–66. Pelin otti tuolloin haltuunsa Alun sentteri Laura Saarinen, joka nosteli kuudella perättäisellä pisteellään forssalaiset karkumatkalle. Alku voitti ottelun lopulta luvuin 77–85 (39–42).

 

Saarisen (17/10/3 blokkia) lisäksi Alun terävimmät olivat uusi amerikkalaisvahvistus Melissa Lechlitner (23/5) sekä Henna Salomaa (18/3).

 

BC Nokiasta Nina Hyvärinen (22/9/4 syöttöä/2 blokkia) sekä Alberta Auguste (20/15/2 blokkia) pelasivat parhaiten.

 

Stenin kolmonen siivitti HoNsUn karkuun Hongalta

 

Jyväskyläläinen HoNsU haki tärkeän voiton pudotuspeliviivan tuntumassa kaatamalla sarjan kolmannesta sijasta kamppailevan Tapiolan Hongan lukemin 68–65 (35–36).


Tasaisen, tiivistunnelmaisen ottelun ratkaisu nähtiin minuutti ennen ottelun loppua, kun HoNsU-sentteri Minna Sten pussitti kolmosen kotinaruihin. Honka ei onnistunut ottelun lopussa enää korinteossa, joten voitto jäi Jyväskylään.

 

Sten (13/3/3 blokkia) keräsi tuttuun tapaan tupla-tuplan. Hänen lisäkseen HoNsUn voiton näkyvimmät hahmot olivat Brandi Davis (14/8/5 syöttöä) ja Laura Lahtinen (12/1/3 syöttöä).

 

Hongalta Melissa Jeltema (21/11) ja Jordan Murphree (17/14/8 syöttöä/3 riistoa/2 blokkia) pelasivat kovalla, tutulla tasollaan.

 

HoNsU jatkaa SM-sarjan kuudennella sijalla voiton päässä ToPosta.

 

Lisätietoja: Naisten SM-sarja
 
9.4.2024 21:29 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa voiton päässä finaaleista

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin kolmannet ottelut. Illan voittajilla ToPo:lla ja Peli-Karhuilla on mahdollisuus edetä finaaleihin perjantaina.

6.4.2024 20:19 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA tasoittivat välieräsarjat

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin toiset ottelut. Kotijoukkueet olivat jälleen vahvempia, kun Kouvottaret ja FoA avasivat voittotilinsä välierissä.

3.4.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kotijoukkueille voitot välieräavauksissa

Naisten Korisliigan välierät käynnistyivät kotijoukkueiden voitoilla. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissaan johtoon.

3.4.2024 12:35 Naisten Korisliiga

Kouvottaret hienoon kevätlentoon johdattanut Shaiquel McGruder maaliskuun kuukauden pelaaja

Upeaa kevättä pelaavan Kouvottarien Shaiquel McGruder on valittu naisten Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 09:14 Naisten Korisliiga

ToPo saa vastaansa Kouvottaret – PeKa ja FoA taistelevat toisesta finaalipaikasta

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Helsingissä ja Kotkassa. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

1.4.2024 19:12 Naisten Korisliiga

FoA nappasi välieräpaikan huimalla heittopelillä

Naisten Korisliigan neljä parasta joukkuetta on selvillä. Viimeisenä joukkueena välieriin paineli FoA, joka kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 104-80 ja vei ottelusarjan 3-2.

30.3.2024 19:20 Naisten Korisliiga

FoA puolusti Pyrinnön nurin ja siirsi ratkaisun viidenteen otteluun

Pyrinnön ja Forssan Alun ottelusarjassa ratkaisu siirtyi ratkaisevaan viidenteen otteluun, kun FoA kaatoi kotikentällään Pyrinnön 78-49.

29.3.2024 21:18 Naisten Korisliiga

PeKa eteni jälleen välieriin

Kotkan Peli-Karhut eteni Naisten Korisliigan välieriin, kun se haki vierasvoiton Vimpelistä 90-58. Ottelusarjan PeKa vei otteluvoitoin 3-1.

28.3.2024 21:34 Naisten Korisliiga

Pyrintö taisteli välierien kynnykselle

Naisten Korisliigan puolivälierät jatkuivat yhdellä ottelulla. Siinä Pyrintö kaatoi kotikentällään FoA:n 88-82 ja siirtyi ottelusarjassa 2-1 johtoon.

27.3.2024 20:42 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin – Peli-Karhut voiton päässä jatkopaikasta

Naisten Korisliigan ensimmäiset välieräjoukkueet ovat selvillä, kun Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin otteluvoitoin 3-0. Illan kolmas voittaja Peli-Karhut siirtyi johtoon ottelusarjassa Vimpeliä vastaan.

Näytä lisää vastaavia