Joensuun Katajalla tiistaina edessään vuosisadan ottelu

25.2.2013 Joensuun Areenalla todistetaan tiistaina erästä kotimaisen koripallon lähihistorian merkittävimmistä otteluista, kun Kataja kohtaa EuroChallengen jatkosarjan päätösottelussa turkkilaisen Pinar Karsiyakan. Selvitäkseen kahdeksan parhaan joukkoon on Katajan voitettava EuroChallengen mestarisuosikkeihin kuuluva Karsiyaka – sekä saatava vetoapua Romaniasta.

Petri Virtasen Kataja on tutussa tilanteessa tiistaina - vain voitto kelpaa.

Antti Kanervo on pelannut tasaisen vahvan kauden EuroChallengessa.

Edellisessä kohtaamisessa Turkissa Katajan alkujännitys kostautui 5,000-päisen kotiyleisön mylviessä.

"Kuin HJK kohtaisi Liverpoolin", arvioi Kataja-kapellimestari Jukka Toijala tiistain ottelua.

Selkä seinää vasten pelaaminen on Katajalle kuitenkin tuttu tilanne. Viime viikolla joensuulaisten oli voitettava kotonaan romanialainen CS Gaz Metan Medias kolmella pisteellä säilyttääkseen jatkomahdollisuutensa. Kataja pelasi ”varman päälle” ja päihitti romanialaiset neljällä pisteellä.

 

Asetelmat tiistain otteluun ovat ainutlaatuiset: jos Kataja voittaa Pinar Karsiyakan ja Medias kukistaa samaan aikaan kotonaan latvialaisen BK Ventspilsin, etenee Kataja historiallisesti EuroChallengen kahdeksan parhaan joukkoon.

 

– Jos joku olisi tullut syys-lokakuussa sanomaan, että jatkosarjan viimeiseen otteluun lähdettäessä panokset ovat nämä, en tiedä miten päin olisin ollut, Katajan päävalmentaja Jukka Toijala nauraa.

 

Kataja on osoittanut EuroChallenge-kautensa aikana hämmästyttävää venymiskykyä nousten kerta toisensa jälkeen liki mahdottomista paikoista voittoon – viimeksi viikko sitten, kun Kataja vei neljännen jakson Mediasia vastaan 30–13 oltuaan tappiolla lähes koko ottelun.

 

Voitto Pinar Karsiyakasta ja selviytyminen Euroopan kolmoskilpailun kahdeksan parhaan eliittiin olisi jälleen yksi komea luku lisää Katajan jo satumaiseen eurotaipaleeseen. Ja vaikka haaste on kova, Toijala tietää, että turkkilaisten peittoaminen ei ole mahdotonta.

 

– Karsiyaka on viime kierroksilla jo näyttänyt hieman horjumisen merkkejä. Heidän pelinsä ei ole yhtä terävää kuin vielä muutama viikko sitten. Lisäksi on täysin erilaista lähteä Joensuuhun tai Romaniaan kuin pelata 5,000 huutavan katsojan edessä kotikentällään, Toijala huomauttaa.

 

”Kuin HJK pelaisi Liverpoolia vastaan”

 

Paperilla Pinar Karsiyaka on eräs EuroChallengen selkeistä mestarisuosikeista, ja paljon kertoo myös se, että joukkue on tällä hetkellä Euroopan parhaimpiin kansallisiin sarjoihin kuuluvassa Turkin liigassa kolmantena kivikovien Fenerbahcen ja Banvitin takana. Karsiyakan alapuolella sarjataulukossa ovat mm. legendaariset Galatasaray, Efes Pilsen sekä Besiktas.

 

– Kun puhutaan alkulohkossa vastaan tulleesta Krasnije Krilijasta tai Karsiyakasta, puhumme joukkueista, jotka kohtaavat omien maidensa sarjoissa Euroliiga-joukkueita. Esimerkiksi Krilija on kaatanut Venäjällä Petteri Koposen Himkin ja Karsiyaka Turkissa Efes Pilsenin ja Besiktasin, Toijala linjaa.

 

– Jalkapallosta vertailukohtaa hakemalla puhuttaisiin ehkä samasta asiasta, jos HJK pelaisi esimerkiksi Eurooppa-liigassa Liverpoolin pudottanutta Kazania – tai Liverpoolia – vastaan.

 

EuroChallengen runkosarjassa Karsiyaka voitti kuudesta ottelustaan viisi ja avasi jatkosarjan runnomalla CS Gaz Metania 30 pisteen erolla, mutta jatkosarjan vierasottelut ovat olleet turkkilaisille vaikeita. Ensiksi joukkue haki täpärän viiden pisteen voiton Latviasta Ventspilsin vieraana ja taipui sitten Romaniassa Mediasin kotiluolassa kahdeksalla pisteellä.

 

Kataja kohtasi Karsiyakan tammikuun lopussa vieraskentällä ja tipahti heti ottelun alussa 4-20-tappioasemaan. Toijala kuitenkin uskoo Katajan olevan nyt valmiimpi vastaamaan Karsiyakan vahvuuksiin.

 

– Peliin on päästävä heti kiinni. Vaikka tästä on tullut vähän tällainen die hard -tarina, emme halua antaa taas liikaa eteen ja yrittää sitten tehdä ihmeitä. Meidän on tarkoitus pysyä hengissä tämänkin jälkeen, mikä tarkoittaa, että olemme koko ottelussa parempia – emme ainoastaan viidellä viimeisellä minuutilla.

 

Karsiyaka on matkannut Joensuuhun ilman loukkaantunutta Jon Diebleriä (198 cm/24 v), mutta joukkueen materiaali on riittävän laaja kestääkseen Dieblerin poissaolon.

 

Pelinrakentaja Bobby Dixon (178/29) kuuluu EuroChallengen parhaimpiin pelaajiin, kolmikko Alade Aminu (210/25)-Will Thomas (203/26)-Ümit Sonkol (206/30) partioi korin alla sekä turkkilaiset Evren Büker (194/27) ja Can Maxim Mutaf (193/22) tuovat päävalmentaja Ufuk Saricalle ratkaisuvoimaa takakentällä.

 

Kataja pääsee otteluun parhaalla kokoonpanollaan lukuun ottamatta Jerald Fieldsiä, joka on yhä loukkaantuneena sivussa.

 

Näin EuroChallenge etenee

 

Kataja etenee jatkoon EuroChallengen jatkolohko I:n kakkossijalta, jos Kataja voittaa Karsiyakan ja Medias samaan aikaan Romaniassa Ventspilsin. Jos Kataja sekä Ventspils voittavat, etenee jatkopaikkansa varmistaneen Karsiyakan lisäksi kahdeksan parhaan joukkoon Ventspils. Katajan ja Ventspilsin hävitessä lunastaa jatkopaikkansa Medias.

 

J-lohkon voittoon on venymässä Ranskan liigan kärkisijaa pitelevä BCM Gravelines Dunkerque. Lohkon toisena joukkueena jatkoon etenee tiistaisen KK Szolnoki Olaj (Unkari)-Paris Levallois (Ranska)-ottelun voittaja.

 

K-lohkon voittajaksi on selviytynyt Katajan alkusarjassa kohtaama Krasnije Krilija Samara Venäjä). Lohkon toinen jatkopaikka ratkeaa BC Khimikin (Ukraina), Tofas Bursan (Turkki) ja Norrköping Dolphinsin (Ruotsi) välillä.

 

L-lohkosta jatkoon etenee varmuudella EWE Baskets Oldenburg (Saksa). Lohkon toinen todennäköisin jatkoonmenijä on Telekom Baskets Bonn (Saksa).

 

Jos Joensuun Kataja etenee EuroChallengen kahdeksan parhaan joukkoon, kohtaavat joensuulaiset suurella todennäköisyydelä puolivälierävaiheessa J-lohkon voittajan BCM Gravelines Dunkerquen. Puolivälieräparit ratkaisevat lopputurnauspaikat paras kolmesta -mallin ottelusarjalla.

 

EuroChallengen jatkosarjan päätösottelu Joensuun Kataja – Pinar Karsiyaka Joensuun Areenalla tiistaina 26. helmikuuta klo 18:30 alkaen.

 


 

Henkilöt

 
8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

Näytä lisää vastaavia