Huima vei Keski-Suomen paikallisväännön

14.3.2013 Naisten SM-sarjan torstai-illan ainoassa ottelussa nähtiin vierasvoitto, kun Äänekosken Huima nujersi HoNsUn 53–66 (31–29) Jyväskylässä pelatussa Keski-Suomen paikallisottelussa. Huima otti ottelun hallintaan puolustuspelillään kolmannesta jaksosta alkaen, mutta ratkaisi pelin vasta viimeisillä minuuteilla.

Swayze Blackin Huima haki arvokkaan vierasvoiton HoNsUsta. Kuva: Tytti Nuoramo.

HoNsU sai kolmannella kymmenminuuttisella aikaiseksi vain yhdeksän pistettä, mutta ei ollut vielä valmis luovuttamaan, vaan kiipesi Brandi Davisin kolmosella pisteen päähän (51-52) runsaat viisi minuuttia ennen loppua.


Viimeiset minuutit kuluivat kuitenkin vahvasti Huiman merkeissä. Swayze Black nosti ensiksi kakkosellaan Huiman kolmen pisteen johtoon, jonka jälkeen Karoliina Rytkönen tyylitteli riiston päätteeksi kakkosen ja bonusvapaaheiton koriin. HoNsU ei enää onnistunut pelitilanneheitossa ottelun lopussa.

 

Huimalta kaksinumeroisten pisteiden kerhoon pääsivät Swayze Black (16/8), Kenya Robinson (15/18), Jasmin Holliday (15/10) sekä Salla Viitanen (13/4). HoNsUn parhaat olivat Brandi Davis (13/6), Nia Jackson (12/5/7 riistoa) ja Minna Sten (10/13/5 blokkia).

 

Huima jatkaa SM-sarjan kuudentena ja voiton enemmän hakenut HoNsU neljäntenä.

 

Lisätietoja: Naisten SM-sarja 
 
12.4.2024 20:37 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peka pelaavat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan finalistit ovat selvillä. Finaalipaikat ratkesivat, kun ToPo ja PeKa hakivat voitot illan otteluissa vieraskentiltä.

9.4.2024 21:29 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa voiton päässä finaaleista

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin kolmannet ottelut. Illan voittajilla ToPo:lla ja Peli-Karhuilla on mahdollisuus edetä finaaleihin perjantaina.

6.4.2024 20:19 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA tasoittivat välieräsarjat

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin toiset ottelut. Kotijoukkueet olivat jälleen vahvempia, kun Kouvottaret ja FoA avasivat voittotilinsä välierissä.

3.4.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kotijoukkueille voitot välieräavauksissa

Naisten Korisliigan välierät käynnistyivät kotijoukkueiden voitoilla. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissaan johtoon.

3.4.2024 12:35 Naisten Korisliiga

Kouvottaret hienoon kevätlentoon johdattanut Shaiquel McGruder maaliskuun kuukauden pelaaja

Upeaa kevättä pelaavan Kouvottarien Shaiquel McGruder on valittu naisten Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 09:14 Naisten Korisliiga

ToPo saa vastaansa Kouvottaret – PeKa ja FoA taistelevat toisesta finaalipaikasta

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Helsingissä ja Kotkassa. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

1.4.2024 19:12 Naisten Korisliiga

FoA nappasi välieräpaikan huimalla heittopelillä

Naisten Korisliigan neljä parasta joukkuetta on selvillä. Viimeisenä joukkueena välieriin paineli FoA, joka kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 104-80 ja vei ottelusarjan 3-2.

30.3.2024 19:20 Naisten Korisliiga

FoA puolusti Pyrinnön nurin ja siirsi ratkaisun viidenteen otteluun

Pyrinnön ja Forssan Alun ottelusarjassa ratkaisu siirtyi ratkaisevaan viidenteen otteluun, kun FoA kaatoi kotikentällään Pyrinnön 78-49.

29.3.2024 21:18 Naisten Korisliiga

PeKa eteni jälleen välieriin

Kotkan Peli-Karhut eteni Naisten Korisliigan välieriin, kun se haki vierasvoiton Vimpelistä 90-58. Ottelusarjan PeKa vei otteluvoitoin 3-1.

28.3.2024 21:34 Naisten Korisliiga

Pyrintö taisteli välierien kynnykselle

Naisten Korisliigan puolivälierät jatkuivat yhdellä ottelulla. Siinä Pyrintö kaatoi kotikentällään FoA:n 88-82 ja siirtyi ottelusarjassa 2-1 johtoon.

Näytä lisää vastaavia