Namika Lahti vei jatkoaikatrillerin lakeuksilla

26.3.2013 Putoamispeikkoa vastaan Korisliigassa taisteleva Namika Lahti jatkoi tärkeiden päänahkojen metsästystä tiistai-illan ottelussaan. Ilkka Palviaisen iskuryhmä haki jatkoajalla Lapuan Korikobrista 83–90 (76–76, 38–41)-vierasvoiton. Illan toisessa ottelussa sisuuntunut Joensuun Kataja löylytti Forssan Koripoikia 79–104 (30–51).

Emmanuel Hollowayn Namika Lahti haki elintärkeän voiton Lapualta.

Dan Colemanin Kataja rymisteli Forssassa. Kuvat: Kai Kilappa & Vesa Kuukka/Kuvanmaailma.

Korikobrat aloitti lahtelaisia vastaan vahvasti ja johti Aleksi Huuskosen heittovireen saattelemana peliä toisella jaksolla suurimmillaan jo 40-29. Lahtelaiset kirivät kuitenkin juuri ennen taukoa hyviin iskuasemiin.

 

Kolmas ja neljäs jakso edettiinkin rinta rinnan. Lahti oli lähempänä voittoa jo varsinaisella peliajalla, mutta Samuel Haanpää tasoitti pelin kakkosellaan päätössummerin jo soidessa. Jatkoajan Lahti kuitenkin aloitti räväkästi 6-0-kiskaisulla ja meni Jordan Hasquetin tahdittamana nopsasti menojaan.

 

– Hyökkäyspelaamisemme ei ollut kaunista, mutta taisteluilmeemme oli erinomainen. Onnistuimme myös hyvin Samuel Haanpään puolustamisessa, lahtelaisvalmentaja Palviainen summasi.

 

Jordan Hasquet (24/8) ja Emmanuel Holloway (26/5/7 syöttöä/5 riistoa/2 blokkia) onnistuivat kumpikin kolme kertaa kaaren takaa.

 

Lapualaisista Aleksi Huuskonen (18/3) upotti korkeimmat pisteet ja Dominique Coleman (16/5/9 syöttöä) kirjautti suurimmat tehot.

 

Namika Lahti nousi voitollaan Korisliigan 11. sijalle ja jätti kymmenen voiton FoKoPon yksin liigajumboksi.

 

Kataja ei antanut otteluruuhkan häiritä

 

EuroChallenge-peliensä jälkeen Korisliigassa todelliseen otteluruuhkaan ajautunut Joensuun Kataja haki tiistaina jumbojoukkue Forssan Koripojista vierasvoiton pistein 104–79 (51–30). Ottelu oli joensuulaisille kolmas neljään päivään.

 

Eilen kärkiottelun Bisonsille Loimaalla hävinnyt Kataja jaksoi nyt pitää kaasua pohjassa alusta lähtien. FoKoPo ei päässyt hätyyttelemään liigakolmosta kuin aivan ensimmäisillä minuuteilla, ja jo tauolle mentäessä ottelu oli käytännössä ratkennut.

 

Kataja teki jälleen tuhojaan kolmoskaaren takaa. Joukkue upotti 12 kaukoheittoa 41% osumatarkkuudella. Isännät onnistuivat kolmosessa vain kolmesti.

 

Viisi edellistä liigaottelua huilannut Jonte Flowers (25/3) palasi kentälle tehokkaana ja myös Petri Virtanen (22/2/8 syöttöä/3 riistoa) oli mainiossa pelivireessä. Dan Coleman (18/3) käytti myös heittopaikkansa tehokkaasti hyödykseen.

 

FoKoPon paras oli Andrais Thornton (19/12/4 syöttöä). Jahmar Thorpe (23/4/2 blokkia) keräsi korkeimman pistesaldon, mutta sortui kahdeksaan pallonmenetykseen.

 

(STT)
 

Lisätietoja: Korisliiga
 
23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

9.3.2024 20:31 Korisliiga

Seagulls ensimmäisenä 20 voiton saldoon, BC Nokialta kolmannen jakson täystyrmäys Vilppaalle

Helsinki Seagulls näyttää selättäneen vaikean talvikautensa. Gulls haki nyt toisen perättäisen voittonsa ylemmässä jatkosarjassa tykittämällä ilmiömäisellä kolmosnäytöksellä Karhu Basketin nurin kotonaan. BC Nokia vankisti asemiaan kakkospaikalla nuijimalla Salon Vilppaan kolmannella jaksolla peräti 25 pisteen marginaalilla.

8.3.2024 20:28 Korisliiga

KTP jatkaa voittojen tiellä – Korisliiga-veteraani Jeremiah Wood jälleen vedossa

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa KTP-Basket päihitti Bisons Loimaan 84–76.

Näytä lisää vastaavia