Delle Donnen Delaware tiputti North Carolinan jatkosta

27.3.2013 Krista Grossin North Carolina Tar Heelsin urakka NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa päättyi maan 32 parhaan joukkueen joukkoon. North Carolinan kohtaloksi koitui NCAA:n suurimpiin tähtiin lukeutuvan Elena Delle Donnen edustama Delaware, joka haki lopputurnauksen toisen kierroksen ottelusta 78–69 (35–43)-kirivoiton.

Krista Grossin yliopistoura päättyi keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa. Kuva: UNC Athletics.

North Carolina hallitsi ottelua ensimmäiset 25 minuuttia ja johti vielä lukemissa tilanteessa 50–42, kun otteluaikaa oli jäljellä 15 minuuttia. Silloin Delawaren Delle Donne otti ottelun omiin käsiinsä.


Delle Donne nakutteli lähietäisyyksiltä 33 pistettä ja sai tulitukea 20 pistettä upottaneelta Trumae Lucasilta, kun virhevaikeuksiin joutunut North Carolina menetti otteensa ja tipahti täysin viimeisen viisiminuuttisen aikana. Delaware eteni NCAA:n 16 parhaan joukkoon lopulta yhdeksän pisteen voitolla.

 

Krista Gross urakoi North Carolinan aloitusviisikosta käsin yliopistouransa viimeisessä ottelussa 31 minuutissa seitsemän pistettä, viisi levypalloa ja neljä syöttöä.

 

North Carolinan kausi oli kaikkiaan mallikas. Joukkue voitti 36 ottelustaan 29. Gross pelasi seniorikaudellaan kaikki 36 ottelua ja viimeisteli 6,4 pistettä, 8,4 levypalloa, 1,7 syöttöä ja 2,1 riistoa ottelua kohden. Grossin peliaika oli 28,9 minuuttia per ottelu.

 

North Carolina Tar Heels – Delaware Blue Hens 69-78 (43-35)
North Carolina:
Waltiea Rolle 23/6/6 blokkia, Megan Buckland 17/4.
Delaware: Elena Delle Donne 33/8/2 blokkia, Trumae Lucas 20/4/4 syöttöä/4 riistoa.
K.Gross:
Aloitusviisikossa, Minuutit 31, Pisteet 7 (2p 2-2, 3p 0-3, 1p 3-4), Levypallot 5, Syötöt 4.

 

Salmion kausi NJCAA:ssa päättyi kahdeksan parhaan joukkoon

 

Viime vuodella USA:n junior college -liigan (NJCAA) valtakunnallista mestaruutta juhlinut, Julia Salmion edustama Nova Southeastern päätti kautensa liigan kahdeksan parhaan joukkoon.

 

Nova Southeastern kohtasi keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa Western Washingtonin valtakunnallisessa puolivälierässä. NSU:n taistelusta huolimatta Western Washington eteni NJCAA:n Final Four -turnaukseen 76–80 (29–42, 68–68)-jatkoaikavoitolla.

 

184-senttinen, 21-vuotias Salmio pelasi kauden aikana 21 ottelua 9,2 minuutin, 2,6 pisteen ja 2,0 levypallon keskiarvoilla.

Henkilöt

 
9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

26.5.2026 10:44 Susijengi

Hanno Möttölä Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon

Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.

25.5.2026 20:43 NCAA

Lilli Onnela on valinnut yliopistokseen Davidsonin

Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.

25.5.2026 09:30 WNBA

Wings selkeään voittoon New Yorkissa – Kuier 10 pistettä, 6 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.

Näytä lisää vastaavia