Tarmo hallitsi hermopelin Honkaa vastaan divarin finaaliavauksessa

15.4.2013 Miesten I Divisioonan runkosarjan nimiinsä vienyt Porvoon Tarmo otti ensimmäisen kiinnityksen paikkaan Korisliigassa peittoamalla divarin finaaliavauksessa Tapiolan Hongan kotonaan 76–69 (39–27). Porvoolaiset ottivat pelin haltuunsa toisen jakson alussa ja pitivät Hongan kaukana selkänsä takana loppuvihellykseen asti kovalla hermokontrollilla.

Jarkko Kyllönen johdatti Tarmon divarin finaalien avausvoittoon. Kuva: Francois Perthuis.

Finaaliavauksen ensimmäinen kymmenminuuttinen pelattiin tasatahtia, mutta toisen jakson alussa Tarmo nostatti tunnelmaa kotiyleisössä viemällä pariminuuttisen 10-0. Tarmo jatkoi vierasjoukkueen turhauttamista puolustuksellaan aina kolmannen jakson loppuun asti, jolloin Eemil Oikari vei hyppyheitollaan kotijoukkueen jo 51–36-johtoon.

 

Honka nousi kuitenkin vielä ennen neljännen jakson alkua Malik Mooren ja Ronnie Clarkin onnistumisilla yhdeksän pisteen päähän ja kavensi piste-eron viiteen (51–46) neljännen jakson alussa. Jarkko Kyllönen palautti kuitenkin komennollaan komennon porvoolaisille, jonka jälkeen Isaiah Tate juoksi Jerrah Youngin riistosta tilanteeksi 56–46.

 

Honka kärkkyi vielä takaisin peliin neljännen jakson viime minuuteilla, mutta porvoolaiset eivät antaneet tuumaakaan periksi ja pitivät lopussa pintansa tarkoilla vapaaheitoillaan.

 

– Erittäin hyvä finaali vähän hermostuneen alun jälkeen. Tiesimme, että Hongan vahvuuksia ovat fyysisyys, kova puolustus ja hyvä kaukoheittopeli, mutta pärjäsimme näillä osa-alueilla hyvin ja saimme pidettyä paletin hyvin kasassa, Tarmon päävalmentaja Jouni Grönroos myhäili.

 

– Kolmannen ja neljännen jakson taitteeseen meille tuli vähän huonompi jakso, mutta pidimme hyvin Hongan turvallisen välimatkan päässä. Lopussa käytimme Hongan virheet hyödyksemme ja pistimme vaparit sisään, kun niitä tarjottiin.

 

Kentän hahmo oli energisesti pelannut Jarkko Kyllönen (16/3/3 syöttöä/2 blokkia), jonka lisäksi Vernon Taylor (17/8) ja Isaiah Tate (15/4) kuuluivat Tarmon parhaimmistoon.

 

Hongalta Tuomas Iisalo (19/2), Malik Moore (17/11/3 syöttöä) ja Ronnie Clark (14/11) muodostivat kolmen kovan koplan.

 

Toinen finaaliottelu pelataan Espoossa perjantaina.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
11.12.2023 12:00 Korisliiga

Seagulls ja Lahti Basketball käynnistävät hurjan korisviikon – pääsarjoissa 34 ottelun viikko

Alkanut viikko tarjoaa korisfaneille hienon kattauksen, kun korisliigoissa ja divisioonissa pelataan yhteensä 34 ottelua. Viikon aikana pelataan vähintään yksi ottelu joka päivä Ruudussa tai Koristv:ssä.

28.9.2023 12:00 Miesten I divisioona A

Uusi Koristv-palvelu välittää kaikki divisioonaottelut kotikatsomoihin

Tulevalla kaudella miesten I divisioona A ja B sekä naisten I divisioona näkyvät SolidSportin alustalle rakennetussa Koristv-palvelussa. Kaikki divisioonien ottelut tuotetaan automaattikameroilla.

20.6.2023 19:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2023–24 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2023–24. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään tulevalla kaudella 64 joukkuetta.

22.6.2022 20:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2022–23 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2022–23. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään ennätykselliset 64 joukkuetta.

19.11.2021 11:00 Koripalloliitto tiedottaa

Toimintaohjeet Koripalloliiton ottelutapahtumiin yleisörajoitusten aikana - suositus koronapassin käyttöön rajoitusten alaisissa tapahtumissa

Aluehallintovirastot ovat tehneet tai ovat tekemässä päätöksiä koskien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä koronapandemian aikana. Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia ei tarvitse noudattaa.

17.6.2021 20:00 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2021–22 myönnetty – mukana ennätysmäärä joukkueita

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2021–22. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Suurin muutos nähdään miesten I divisioona B:ssä sekä naisten I divisioonassa, joiden joukkuemäärät kasvavat.

25.5.2021 10:00 Korisliiga

Aalto, Luukkonen ja Salonen divisioonien parhaat pelaajat, Vilppaan Vihiniemi Vuoden seurajohtaja

Mikael Aalto valittiin I divisioona A:n parhaaksi pelaajaksi, I divisioona B:n paras oli Eemi Luukkonen. Naisten I divisioonan Vuoden pelaajaksi valittiin Sanni Salonen. Mestaruutta juhlineen Salon Vilppaan toiminnanjohtaja Marko Vihiniemi palkittiin Vuoden seurajohtajana. 

15.1.2021 17:00 Korisliiga

Sarjamääräyksiin muutoksia: Koripallon pääsarjoista ei putoa yksikään joukkue kauden 2020–21 päätteeksi

Suomen Koripalloliiton liittohallitus on hyväksynyt aikuisten pääsarjaryhmän esitykset naisten Korisliigan, miesten I divisioona A ja B:n sekä naisten I divisioonan seurakokousten muutosehdotukset liittyen sarjasta putoamiseen.

7.12.2020 15:00 Naisten Korisliiga

Pääsarjojen tulevien viikkojen otteluohjelma on varmistunut

Naisten Korisliigassa ja miesten sekä naisten divisioonissa pelataan otteluita kyseisenä ajanjaksona mutta ilman yleisöä.

20.11.2020 19:45 Korisliiga

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän päätösten vaikutukset aikuisten pääsarjoihin sekä eteläisen alueen sarjatoimintaan

Koronakoordinaatioryhmä linjasi kokouksessaan 19.11.2020, että pääkaupunkiseutu on siirtynyt koronaepidemian leviämisvaiheeseen. Korisliiga ja muut pääsarjat jatkuvat pienin muutoksin, Eteläisellä alueella aikuisten harrastetoiminnassa, senioreiden SM-sarjoissa ja Unified-sarjoissa sarjatoiminta keskeytetään loppuvuodeksi.

Näytä lisää vastaavia