URHOtv-ennakko: Kataja hakee välieräpaikkaa Lappeenrannassa

20.4.2013 Joensuun Katajan edellinen puolivälierävierailu Lappeenrantaan päättyi mahalaskuun, kun Clifton Jonesin paluusta latautunut LrNMKY nujersi selkeänä ennakkosuosikkina peliin lähteneen Katajan neljännen jakson unelmapelillään. Kolmannessa osaottelussa torstaina Kataja löysi kuitenkin pudotuspelitasonsa ja hakee lauantain URHOtv-ottelussa välieräpaikkaa.

Jason Conley LrNMKY narraa toista puolivälierävoittoaan Joensuun Katajasta. Kuva: Vesa Kuukka/Kuvanmaailma.

Joensuulaismiehistössä vallitsi rikkumaton hiljaisuus hävityn toisen puolivälieräottelun myötä, mutta kolmannessa osaottelussa Kataja pesi kasvonsa. LrNMKY kaatui Joensuun Mehtimäellä 32 pisteellä, ja päävalmentaja Jukka Toijala totesi joukkueensa pelanneen ensimmäisen kerran tänä keväänä pudotuspelitason intensiteetillä.

Vaikka Kataja on ollut sarjan ylivoimainen ennakkosuosikki, LrNMKY on pystynyt viskelemään kosolti kapuloita joensuulaisjunan rattaisiin. Eritoten Clifton Jonesin paluu sairastuvalta toiseen osaotteluun oli Lassi Tuovin joukkueelle todellinen kipinä, unohtamatta Antti Niskasen ja Lasse Aavamäen vahvoja suorituksia. Selvää on, että kun LrNMKY:lla on taas neljännessä osaottelussa kotiyleisön tuki takanaan, Kataja ei tule selviämään helpolla.

Katajan missio neljänteen puolivälieräotteluun lähdettäessä on selvä: ottelusarja katki ja välieriin Bisonsin ja KTP:n seuraksi. Pudotuspelien ottelutahti on hurja, ja jokainen ansaittu välipäivä on tarpeen - erityisesti Katajalle, joka on Korisliigan otteluiden lisäksi pelannut syyskuusta maaliskuuhun EuroChallengea.

LrNMKY:n asetelma on yhtä lailla tuttu. Joukkue pelaa selkä seinää vasten ja tappio merkitsisi samalla kauden päättymistä. Namikalla ei ole lauantain ottelussa mitään hävittävää, vaan joukkue voi lähteä itsevarmoin ja turvallisin mielin kiusaamaan ennakkosuosikkia. Ja jos LrNMKY onnistuu toisen kerran nujertamaan joensuulaiset kotonaan, on viidennessä osaottelussa paineet Katajan harteilla.

Suora lähetys Lappeenrannasta alkaa URHOtv:lla lauantaina 20. huhtikuuta klo 15:00. Ottelun selostaa Henri Inki.

Henkilöt

 
27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

Näytä lisää vastaavia