Tuovi ja Niskanen jatkavat Lappeenrannassa

26.4.2013 Korisliigan puolivälieriin päättyvällä kaudella selvinnyt Lappeenrannan NMKY jatkaa tutun päävalmentajan komennossa, kun Lassi Tuovi, 26, allekirjoitti joukkueen kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Tuovin lisäksi joukkueessa jatkaa erinomaisen kauden pelannut takamies Antti Niskanen, 26.

Lassi Tuovi jatkaa LrNMKY:n vetovastuussa myös ensi kaudella.

Antti Niskanen jatkaa myös Lappeenrannassa ainakin ensi kauden verran. Kuvat: Tytti Nuoramo & Francois Perthuis.

– Päätös jatkamisesta kypsyi pudotuspelien aikaan, ja viime päivien keskustelut seurajohdon kanssa vakuuttivat. Meillä on mahdollisuus pitää viime kauden joukkueen runko kasassa, joten projekti on mielestäni tällä hetkellä kesken, Tuovi kertoo.

 

– Tilanne on myös minulle uusi, sillä edellisillä kausilla joukkueemme on kasattu pitkälti juhannuksen jälkeen. Tällä hetkellä näyttää siltä, että olemme hyvässä aikataulussa, ja pystymme samalla panostamaan kesäharjoitteluun aivan eri lailla. Tämä oli myös yksi suuri kehityskohde, josta seurajohdon kanssa keskustelimme.

 

Namikan kapteeni Antti ”Jumppa” Niskanen pelasi erinomaisen kauden kahden loukkaantumisten hajottaman kauden jälkeen. Niskanen nousi liigan puolustajaeliittiin sekä urakoi 6,6 pistettä ja 4,2 levypalloa ottelua kohden.

 

– Menneessä kaudessa parasta oli omalta osaltani erinomainen mahdollisuus oppia uutta erilaisissa rooleissa, ja ennen kaikkea mahdollisuus oppia uutta omista taidoista ja puutteista. Kehityskohteita kesälle on jo mietitty, Niskanen valaisee.

 

– Joukkueelta pirteästi sujuneet pudotuspelit vahvistivat halua jatkaa Namikassa. Toivottavasti saadaan samaa runkoa jatkamaan, niin voidaan jatkaa siitä, mihin nyt keväällä jäätiin, jatkaa diplomi-insinöörin opintojaan Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa viimeistelevä Niskanen.

 

Lisätietoja: LrNMKY:n tiedote
 
25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

5.5.2026 20:38 Korisliiga

Kataja ei taipunut kotonaankaan – Korisliiga-finaalit 2–0-tilanteessa

Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.

2.5.2026 21:21 Korisliiga

Kataja rynnisti finaalien avausvoittoon – Vilppaan kotietu mennyttä

Kataja Basket otti harvinaisen kovan vierasvoiton Korisliiga-finaalien ensimmäisessä ottelussa.

Näytä lisää vastaavia