6.5.2013 Korisliigaa pelaava Tampereen Pyrintö on solminut kaksivuotisen pelaajasopimuksen Pyrinnön omiin kasvatteihin kuuluvan Petri Heinosen, 24, kanssa. Viimeksi Pyrinnössä kaudella 2006/07 pelannut 207-senttinen Heinonen on viettänyt viimeiset neljä kautta Uudenkaupungin Korihaissa.

Petri Heinonen palaa kasvattajaseuraansa Pyrintöön. Kuva: Francois Perthuis.
Syyskuussa 25 vuotta täyttävä Heinonen palkittiin Tampereen Pyrinnön kanssa vietetyn 2006/07-kauden jälkeen vuoden tulokkaana, jonka jälkeen laituri on edustanut Espoon Honkaa (2007–09) ja Uudenkaupungin Korihaita (2009–13). Kaudella 2010/11 Heinonen nimettiin Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi, kun hän urakoi Korihaille 11,5 pistettä ja 5,3 levypalloa ottelua kohden.
– Valitsin Pyrinnön, koska tahdoin uusia haasteita. Olin ollut Uudessakaupungissa jo jonkin aikaa ja maiseman vaihdos tuntui oikealta ratkaisulta kehittymisen kannalta tässä vaiheessa uraa. Olen kotoisin Tampereelta, joten on hienoa palata tuttuun kaupunkiin ja perinteikkääseen seuraan, Heinonen kertoo Pyrinnön tiedotteessa.
Päättyvällä kaudella Heinonen ehti pelata vain kahdeksan ottelua polvivamman vuoksi. Polven tähystysoperaatiosta kuntoutuva Heinonen odottaa innolla paluuta Pyrinnön peliasuun.
– Kuntoutus on sujunut suunnitelmien mukaan ja jalan kunto on edennyt odotetusti. Odotan mielenkiinnolla ensi kautta. Toivon pääseväni joukkueeseen ja pyrintöläiseen pelitapaan hyvin kiinni, Heinonen kommentoi.
Heinosella on tilillään 11 miesten maaottelua. Lisäksi Heinonen on pelannut 58 nuorten maaottelua.
Heinosen lisäksi Pyrinnöllä on voimassa sopimukset tulevasta kaudesta Antero Lehdon, Damon Williamsin, Topias Palmin, Osku Heinosen, Ville Pekkolan sekä Michael Myllyniemen kanssa.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.