23.5.2013 KTP-Basketin puolessatoista vuodessa Korisliigan toiseksi viimeiseltä sijalta finaaleihin komentanut Sami Toiviainen, 38, jatkaa ensi kaudellakin kotkalaisjoukkueen ruorissa, kertoo torstain Kymen Sanomat. Jatkosopimuksen ovat solmineet myös Toiviaisen apuvalmentaja Sauli Lanki, huoltaja Pekka Kettunen ja joukkueenjohtaja Heimo Heinonen.

Viikset lähtivät, mies pysyy - Sami Toiviainen jatkaa KTP:n päävalmentajana myös kaudella 2013/14. Kuva: Tytti Nuoramo.
Toiviainen toimi Namika Lahden päävalmentajana Korisliigassa 2007–11 ja komensi joukkueen Suomen mestaruuteen keväällä 2009. Kaudella 2011/12 Toiviainen pyydettiin kesken kauden liigan jumbosijoille jämähtäneen KTP:n päävalmentajaksi, ja KTP nousi Toiviaisen komennossa SM-puolivälieriin.
Päättyneellä kaudella KTP jyräsi Toiviaisen komennossa Korisliigan runkosarjan kolmanneksi sekä ensimmäisiin finaaleihinsa 19 vuoteen. Finaaleissa hallitseva mestari Nilan Bisons osoittautui kuitenkin paremmaksi otteluvoitoin 3-2.
Kymen Sanomat kertoo, että KTP:n ensi kauden joukkueen kokoaminen on alkanut.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.