Puola karisti sinnikkään Belgian kannoiltaan

7.6.2013 Ärhäkkä Belgia pisti parhaimpansa mukaan kapuloita Puolan rattaisiin naisten vuoden 2015 EM-karsintaturnauksen avausottelussa Töölön Kisahallissa perjantaina. Belgia sinnitteli vielä päätösjakson alussa yhdeksän pisteen päässä, kunnes Puola nousi tasolleen ja juoksi 60–79 (23–39) -voittoon. Suomen Naarassudet ottavat Puolasta mittaa lauantaina.

Agnieszka Skobel upotti 24 pistettä, kun Puola avasi EM-karsintaturnauksen voitolla Belgiasta.

Sofie Hendrickx oli Belgian tehopelaaja. Kuvat: Francois Perthuis.

Belgia otti ennakkoarvioiden mukaan hurjia riskejä pallollisen pelaajan puolustuksessa, vetäytyi 5-5-tilanteissa paikkapuolustukseen ja pystyi parhaimmillaan turhauttamaan rutinoituneempia puolalaisia rohkeilla läpiajoilla ja kaukoheitoilla, mutta ennakkosuosikki Puola onnistui tahmeallakin esityksellä kuittaamaan ottelusta odotetun voiton.

 

Puola viritteli karkumatkaa ensi kerran toisen jakson alussa ja toisen kerran kolmannen jakson puolivälissä, mutta Belgia nousi kuvia kumartelematta molemmista kuopista takaisin iskuetäisyydelle.

 

Belgia piipahti vielä neljännen jakson alussa tilanteessa 45–54, kunnes sisuuntunut Puola tukki vuodot puolustuksessaan sekä haki maltillisilla ekstrasyötöillä tasapainoiset heittopaikat hyökkäyspäässä. Puola vei neliminuuttisen 11-0 ja petasi siten 60–79 (23–39)-avausvoittonsa.

 

Puolan ja koko kentän pisteykkönen oli Agnieszka Skobel (24/2), joka tykitti 18 pistettä jo ensimmäisellä puoliajalla. Puola jyräsi ottelussa myös laajemmalla materiaalillaan: Puolan vaihtopelaajat tekivät hurjat 54 pistettä, kun taas Belgian vaihtopelaajat vaivaiset viisi.

 

Belgian tehoykkönen oli joukkueen taisteluilmeen ruumiillistuma Sofie Hendrickx (17/11/3 syöttöä).

 

Immonen: ”Emme nähneet tänään parasta Puolaa”

 

Naarassusien apuvalmentaja Jussi Immonen kuvaili Puolan pelanneen pitkään käsijarru päällä.

 

– Emme varmasti nähneet tänään parasta Puolaa. Aika keskinkertaisella pelillä veivät 20 pisteen voiton, Immonen arvioi.

 

– Puola oli suurissa vaikeuksissa Belgian pelatessa paikkaa, ja he eivät päässeet rytmiin lainkaan. Tauon jälkeen he muuttivat puolustusta aggressiivisemmaksi ja intensiteetti alkoi löytyä. Ottelun lopulla he pääsivät jo toteuttamaan omaa pelitapaansa.

 

Immonen kiinnitti huomion myös Puolan joukkueen tasaisuuteen. Joukkueen kahdestatoista pelaajasta vain kahden minuutit jäivät alle kymmenen, kun taas muut pelaajat pelasivat 15 ja 24 minuutin välillä.

 

– Agnieszka Skobel nousi tänään esille, mutta Puolan joukkueessa on paljon muitakin korintekoon kykeneviä pelaajia. Leveä on joukkue, Immonen arvioi.

 

– Meidän on pistettävä palloon huomenna painetta ja pelattava sisällä fyysisesti; Puola on pitkä, mutta hoikka joukkue. Irtopalloihin pitää mennä todella kovaa. Tänään Puola tuli lisäksi muutamaan otteeseen todella hitaasti alas, ja niissä tapauksissa meidän on oltava valmiita iskemään vastahyökkäyksillä.

 

Suomi ja Puola kohtaavat lauantaina Töölön Kisahallilla klo 17:00 alkaen.

 

Belgia – Puola 60–79 (10–15, 23–39, 43–54), naisten maaottelu, Helsinki 7.6.2013

 

Belgia: Sofie Hendrickx 17/11/3 syöttöä, Jana Raman 12/4, Romina Ciappina 11/4.

Puola:
Agnieszka Skobel 24/2, Joanna Walich 9/3, Weronika Idczak 8/4/4 syöttöä, Dominika Owczarzak 8/1.

 
21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

20.11.2018 14:23 Susiladies

Walker ja Marginean Romanian kulmahampaat

Susiladies saa vastaansa keskiviikkoiltana EM-karsintojen päätösottelussa Romanian Cluj-Napocassa. Susiladiesin valmentaja Jussi Räikkä kuvailee Romaniaa joukkueeksi, jonka korintekovastuu keskittyy Ashley Walkeriin ja Gabriela Margineaniin.

19.11.2018 12:24 Susiladies

Susiladies lievin muutoksin Romaniaan

Susiladies lähtee keskiviikon EM-karsintaotteluun Romaniaa vastaan miltei samalla kokoonpanolla, joka nähtiin lauantaina Töölön Kisahallissa Sloveniaa vastaan. Romania ja Susiladies kohtaavat keskiviikkoiltana Cluj-Napocassa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

9.8.2018 08:37 Pääjuttu

Susiladies saa vastaansa valmistavissa maaotteluissa Viron

Marraskuun EM-karsintaikkunaan valmistautuva Suomen naisten maajoukkue kohtaa ensi viikolla Viron kahdesti vieraissa. Tiistaina 14.8. ja keskiviikkona 15.8. Susiladies ottaa mittaa Virosta Paidessa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 EM-karsinnat

Susiladies-valmentaja Jussi Räikkä: ”Henkinen kapasiteetti saatava paremmin käyttöön”

Suomen naisten maajoukkueen valmentaja Jussi Räikkä näkee, että nuori joukkue on mennyt marraskuusta paljon eteenpäin, mutta kaipaa parketille vielä lisää pelirohkeutta.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

Näytä lisää vastaavia