Anderson ja Vapamaa jatkavat Catzissa

20.6.2013 Kahta perättäistä tuplamestaruutta Catzin riveissä juhlineet Alexandria Anderson ja Hanna Vapamaa jatkavat kissalaumassa myös kaudella 2013-14. Kissakapteeni Andersonille tuleva kausi on kolmas ja maajoukkuelaituri Vapamaalle neljäs Saimaan rannoilla.

Suomen maajoukkuelaituri Hanna Vapamaa jatkaa Catzissa.

Myös Catzin viime vuosien menestystehtailjoihin kuulunut Alex Anderson on sopinut jatkostaan. Kuvat: Tytti Nuoramo.

Catzin päävalmentaja Mika Haakana myhäili jatkosopimusten jälkeen tyytyväisyyttään.

- Alex on tärkeä johtaja joukkueelle ja pelasi jo ensimmäisen vuoden hienosti, mutta paransi rutkasti vielä viime kaudella. Hienoa, että tuon tason pelaaja jatkaa jo kolmatta vuotta Catzissa. Iso kiitos tästä kuuluu taustaryhmällemme ja erityisesti Karjalaisen Tuirelle ja Sepelle, jotka tekevät todella ison työn pelaajien viihtyvyyden ja asioiden eteen.

Anderson tehtaili kuluneella menestyskaudella keskimäärin 16,0 pistettä ja poimi 8,7 levypalloa ottelua kohden.

- On vaikeata jättää voittava joukkue, jossa tunnet olosi mukavaksi. Rakastan joukkuetovereitani ja valmentajiani, joten minun oli helppo tehdä päätös paluusta, kommentoi Anderson Catzin tiedotteessa.

Haakanan mukaan maajoukkueeseen jo murtautunut Vapamaa tulee tulevalla kaudella kehittymään vain entisestään.

- Hanna on kehittynyt tasaisesti ja parantanut kausi kaudelta. Uskon, että sama suunta jatkuu ja näemme entistäkin kokonaisvaltaisemman pelaajan tulevalla kaudella. Hanna on ollut todella iso palanen menestystämme ja hienoa, että pääsimme jälleen sopimukseen.

Vapamaa nimettiin juuri naisten haastajamaajoukkueeseen, joka valmistautuu Kazanissa, Venäjällä pelattaviin universiadeihin. Viime kaudella Vapamaan tehot olivat 10,2 pistettä ja 5,5 levyriä.

Viime kauden kissalauman aloituskokoonpanon viidestä pelaajasta nyt jo neljä ovat tehneet jatkosopimuksen, kun Anderson ja Vapamaa liittyivät Anni Mäkitalon ja Jelena Reshetkon seuraan. Lisäksi Catzilla on sopimukset nuorten maajoukkuerinkeihin kuuluvien Lotta Hämäläisen, Essi Pohjosen ja Marianne Kalinin kanssa.

Lisätiedot: Catzin tiedote

Henkilöt

 
28.3.2024 21:34 Naisten Korisliiga

Pyrintö taisteli välierien kynnykselle

Naisten Korisliigan puolivälierät jatkuivat yhdellä ottelulla. Siinä Pyrintö kaatoi kotikentällään FoA:n 88-82 ja siirtyi ottelusarjassa 2-1 johtoon.

27.3.2024 20:42 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin – Peli-Karhut voiton päässä jatkopaikasta

Naisten Korisliigan ensimmäiset välieräjoukkueet ovat selvillä, kun Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin otteluvoitoin 3-0. Illan kolmas voittaja Peli-Karhut siirtyi johtoon ottelusarjassa Vimpeliä vastaan.

25.3.2024 21:48 Naisten Korisliiga

ToPo ja Kouvottaret voiton päässä välieristä – Pyrintö ja ViVe tasoittivat sarjat

Naisten Korisliigan puolivälierissä pelattiin toiset ottelut. ToPo ja Kouvottaret pelasivat itsensä välierien kynnykselle. Pyrintö ja ViVe avasivat voittotilinsä omissa ottelusarjoissaan.

23.3.2024 19:58 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA voittoihin vieraskentällä – myös ToPo ja PeKa avasivat puolivälierät voitoilla

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät. Kouvottaret ja Forssan Alku kävivät ryöstöretkillä, kun taas ToPo ja PeKa ottivat ensimmäiset kiinnitykset välieräpaikkoihin kotikentillään.

23.3.2024 09:31 Naisten Korisliiga

Puolivälierä ennakko 2/2: HBA haastaa runkosarjan voittaneen ToPo:n – PeKa ja ViVe vastakkain

Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

22.3.2024 17:50 Naisten Korisliiga

Puolivälierä ennakko 1/2: Honka ja Kouvottaret taistelevat jatkopaikasta – Pyrintö ja FoA kohtaavat jälleen puolivälierissä

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät lauantaina. Edelliskausista poiketen tänä vuonna myös välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

20.3.2024 20:45 Naisten Korisliiga

HBA nappasi viimeisen pudotuspelipaikan – ToPo vei runkosarjan suvereenisti

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan viimeiset ottelut. Voitot kirjattiin HBA:lle, FoA:lle, PeKa:lle sekä ToPo:lle.

16.3.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kouvottaret vahvempi Kymenlaakson derbyssä – ToPo:lle ja Hongalle vierasvoitot

Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Illan voittajia olivat Kouvottaret, ToPo ja Honka. Runkosarjan viimeinen pelipäivä on edessä ensi viikon keskiviikkona.

15.3.2024 20:50 Naisten Korisliiga

FoA:n johto kesti loppuun asti

Naisten Korisliigan ainoassa ottelussa FoA haki vieraspisteet Helsingistä. HBA-Märsky jäi joukkueen jalkoihin 65-61.

15.3.2024 15:17 Naisten Korisliiga

Helmikuun kuukauden pelaaja Ilmar’I Thomas: ’’ Tavoitteenamme on voittaa mestaruus’’

ToPo:n Ilmar’I Thomas valittiin helmikuussa Naisten Korisliigan kuukauden pelaajaksi. Valinta oli pelaajalle toinen. Edellinen valinta tuli viime kaudella.

Näytä lisää vastaavia