Korikobrat vahvistuu Cedric Latimerilla

28.6.2013 Toiseen Korisliiga -kauteensa valmistautuva Lapuan Korikobrat sorvasi perjantaina merkittävän pelaajasopimuksen. Viime kaudella Namika Lahtea edustanut monipuolinen laitahyökkääjä Cedric Latimer, 25, pukee Kobra-paidan ylleen kaudella 2013/14. Sopimuksessa on lisäksi jatko-optio seuraavaksikin kaudeksi.

Cedric Latimer siirtyy Namika Lahdesta Lapuan Korikobriin. Kuva: Kai Kilappa.

Latimer rekisteröi pelikauden 2012/13 aikana Namika Lahdelle 11,3 pistettä, 5,2 levypalloa sekä 1,7 syöttöä ottelua kohden.

 

Kolmen Suomen Korisliigassa pelaamansa kauden aikana Latimer on viimeistellyt joka vuosi kaksinumeroiset pistekeskiarvot: kaudella 2011/12 Korihaissa 12,5 pistettä ja kaudella 2010/11 Namika Lahdessa 13,2 pistettä ottelua kohden.

 

– Cedricin nimi nousi esiin jo viime kauden aikana mahdollisena tulevan kauden pelaajana. Ensimmäisessä Lahden ja Lapuan välisessä kohtaamisessa Cedric takoi meitä vastaan 30 pistettä ja seitsemän levypalloa ja käytännössä oli ottelun ratkaisija, Kobra-manageri Markku Turja kertoo Kobrien tiedotteessa.

 

– Neuvottelut sujuivat hyvässä hengessä ja nopeasti, koska meillä oli halu saada Cedu ja myös Cedulla oli halu tulla Lapualle. Cedu sopii hyvänä kaukoheittäjänä erinomaisesti joukkueemme pelitapaan. Lisäksi saamme joukkueeseen myös aimo annoksen kokemusta, Turja jatkaa.

 

– Olen mielissäni syntyneestä sopimuksesta ja nyt tehdään töitä sen eteen, että Lapualla pelataan ensi kaudella ensimmäistä kertaa Korisliigan pudotuspelejä, sanoo kesän Los Angelesissa harjoitteleva Latimer.

 

Uudenkaupungin Korihaiden kasvatteihin lukeutuva Latimer pelasi vuosina 2006–10 USA:n yliopistoliiga NCAA:ta Santa Claran ja St. Francis Pennsylvanian joukkueissa. Latimer palasi Suomeen kaudeksi 2010/11, jolloin hänet äänestettiin Korisliigan vuoden tulokkaaksi.

 

Latimer on pelannut urallaan lisäksi 36 nuorten maaottelua ja upottanut Suomi-paidassa 326 pistettä.

 

Latimerin lisäksi Kobrilla on voimassa sopimukset tulevasta kaudesta lapualaiskasvattien Matias Salon (194/15) ja Roni Hyvärisen (186/16) sekä georgialaistakamies Givi Bakradzen (180/22) kanssa.

 

Korikobrat julkistaa maanantaina lisää pelaajasopimuksia.

 

Lisätietoja: Cedric Latimer

 

Lisätietoja: Korikobrien uutinen
 
17.4.2024 09:15 Korisliiga

Rakkaat viholliset välierissä: Helsinki Seagulls ja Kauhajoki mittelevät keskenään finaalipaikasta

Helsinki Seagullsin Okko Järvi ja Kauhajoen Topias Palmi odottavat kumpikin vesi kielellä välierien tunnelmaa. Seurojen välisissä kohtaamisissa on aina erityinen lataus ilmassa.

14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

5.4.2024 21:03 Pääjuttu

Korisliigan playoffit käyntiin: Kauhajoki mitätöi Vilppaan kotiedun ja Korihait avasi rytinällä

Miesten Korisliigassa pelattiin ensimmäiset puolivälieräottelut. Seagulls ja Korihait voittivat kotona, Kauhajoki yllätti vieraskentällä.

4.4.2024 13:15 Korisliiga

Playoff-ennakossa Korihait, Kataja, Vilpas ja Kauhajoki – neljä kilpailijaa, joiden sarjajärjestys ratkesi vasta viimeisenä iltana

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Nyt toisessa playoff-ennakossa esittäytyvät kotietua nauttivat Korihait ja Salon Vilpas sekä heidän vastustajansa Kataja Basket ja Kauhajoki.

Näytä lisää vastaavia