Naisten haastajamaajoukkueelle kitkerä tappio Unkarille

9.7.2013 Suomen naisten haastajamaajoukkue johti universiadien alkulohkon ottelussaan Unkaria parhaimmillaan 12 pisteellä, mutta virhevaikeuksiin ajautuneet sinivalkoiset joutuivat kuitenkin ottelun lopussa todistamaan johtonsa häviävän. Unkari puristi Suomesta lopulta niukan voiton luvuin 59–64 (37–28).

Laura Saarisen loukkaantuminen söi tehoja naisten haastajamaajoukkueelta. Kuva: Francois Perthuis.

Maltillisesti ja fiksusti pelanneen Suomen johto oli suurimmillaan lukemissa 44–32, kun ottelun kolmas jakso oli ehtinyt vanheta kolme minuuttia.

 

Hiljalleen Suomi alkoi kuitenkin joutua ottelussa puolustuskannalle virhevaikeuksiin jouduttuaan. Laura Saarisen loukkaantumisen jälkeen Unkarin väkivahva Tijana Krivacevic (28/9) alkoi mellastaa korin alla mielin määrin, ja Unkari viimeisteli neljännellä jaksolla kahdeksanminuuttisen 11-0 varmistaen voittonsa.

 

– Katkera tappio. Peli oli hyvin hanskassamme 30 minuuttia ja pelasimme varsinkin toisen neljänneksen erittäin fiksusti ja aggressiivisesti. Valitettavasti virhevaikeutemme ja Saarisen loukkaantuminen söivät joukkuetta, eikä lopun taistelu enää riittänyt, naisten haastajamaajoukkueen päävalmentaja Anton Mirolybov harmitteli.

 

Kaikki 12 vapaaheittoaan säkittänyt Noora Järvikangas (15/6) oli Suomen pisteniekka. Myös Linda-Lotta Lehtoranta (14/3/3 syöttöä), Laura Saarinen (9/5) ja Henna Salomaa (9/4/4 riistoa) kuuluivat joukkueen parhaimmistoon.

 

Suomen naiset kohtaavat universiadien alkulohkon viimeisessä ottelussaan keskiviikkona Australian.

 

Suomi – Unkari 59–64 (13–17, 37–28, 53–48), naisten haastajamaajoukkueiden maaottelu, universiadien alkulohko, Kazan (Venäjä) 9.7.2013

 

Suomi: Noora Järvikangas 15/6, Linda-Lotta Lehtoranta 14/3/3 syöttöä, Laura Saarinen 9/5, Henna Salomaa 9/4/4 riistoa, Krista Gross 4/2/4 riistoa, Meral Bedretdin 3/1, Hanna Vapamaa 2/1, Anissa Pounds 2/1, Anni Mäkitalo 1/1, Saara Wahlgren 0/0, Emmi Leino 0/0, Sofia Pelander 0/0.

 
27.8.2017 Maaottelu

Suomen paikka universiadien välierissä heiton päässä, Serbia ratkaisi toisella jatkoajalla

Suomen miesten haastajamaajoukkue oli lähellä kesän suuryllätystä pitämällä väkivahvaa Serbiaa kolme neljännestä naruissa universiadien puolivälierissä sunnuntaina. Serbia sai kuitenkin Suomen raiteiltaan vaihtamalla varsinaisen peliajan päätösneljänneksellä paikkapuolustukseen ja siirsi Suomen pelaamaan kisasijoituksista 5.-8. hakemalla toisella jatkoajalla yhden pisteen voiton.

24.8.2017 Maaottelu

Suomi piinasi hopeamitalisti Saksaa universiadeissa

Suomelta kesti aikansa keksiä, mitä universiadikoripallon hallitsevan hopeamitalijoukkueen Saksan haastamiseen samalla kentällä vaaditaan. Bundesliiga-pelaajia vilisevä Saksa oli helisemässä Suomen puolustuksen kanssa pelin päätösneljänneksellä, mutta Saksa kirjautti kuitenkin Suomelle avaustappion pistein 71-64 (38-29).

13.7.2015 Maaottelu

Haastajamaajoukkueen universiadiurakka päätökseen, Montenegro voitti Suomen

Suomen haastajamaajoukkue päätyi 14. sijalla Etelä-Korean Gwangjussa pidetyissä universiadeissa hävittyään päätösottelussa Montenegrolle 74-57 (41-29). Kahdesta väsyneestä joukkueesta Montenegro oli se vähemmän väsynyt ja nappasi vankan johtoaseman jo avausneljänneksellä.

12.7.2015 Maaottelu

Kiina suupala Suomen haastajamaajoukkueelle

Kiinasta ei ollut vastusta Gwangjun universiadeissa Suomen haastajamaajoukkueelle, kun suomalaiset dominoivat peliä mielensä mukaan pelin alkuminuuteista lähtien. Suomen heittopelin lukko avautui vihdoinkin ja haastajamaajoukkue pääse ilottelemaan 53-89 (21-45) -voiton. Suomi pelaa huomenna 13. sijasta Montenegroa vastaan.

11.7.2015 Maaottelu

Serbian paikkapuolustus pysäytti haastajamaajoukkueen

Suomen haastajamaajoukkue hävisi Gwangjun universiadeissa laadukkaalle Serbialle 78-65 (34-28). Serbian paikkapuolustus hyydytti Suomen hyökkäyksen, kun suomalaispelaajat osuivat kehnosti kaaren takaa. Suomi pelaa tappion myötä sijoista 13.-16. ja huomenna vastaan astelee Kiina.

9.7.2015 Maaottelu

Haastajamaajoukkue voittoon Taiwanista, Murphy hurjassa vireessä

Suomen haastajamaajoukkue pelaa sijoista 9.-16. Gwangjun universiadeissa, kun Suomi voitti alkulohkonsa viimeisessä ottelussa Taiwanin 86-62 (42-32). Suomen ylivoimainen ykköspelaaja oli Alex Murphy, joka laadukkaan puolustuksensa lisäksi keräsi tupla-tuplan 30 pistettä ja 13 levypalloa.

8.7.2015 Maaottelu

Haastajamaajoukkueen heikko avausneljännes kostautui Australiaa vastaan

Miesten haastajamaajoukkue sai oppia kansainvälisten pelien raakuudesta universiadeissa, kun Australia käytti armottomasti hyväkseen Suomen heikon avausneljänneksen. Suomi joutui takaa-ajajan asemaan ja kelvollinen toinen puoliaika ei riittänyt, vaan Australia nappasi 82-69 (44-27) -voiton.

7.7.2015 Maaottelu

Urheilullinen Ranska selkeään voittoon Suomen haastajamaajoukkueesta

Suomen haastajamaajoukkue jäi alkulohko-C:n ennakkosuosikki Ranskan jalkoihin universiadeissa numeroin 85-47 (36-24). Selkeästi urheilullisempi Ranska dominoi levypallopeliä ja rankaisi jokaisesta pallonmenetyksestä.

5.7.2015 Maaottelu

Liettua vei Suomea universiadeissa

Suomen haastajamaajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa Etelä-Korean Gwangjussa pidetyissä universiadeissa, kun fyysinen Liettua nappasi 87-70 (41-32) -voiton. Suomi mitteli tasaisesti reilun vartin, mutta Liettua kuroi eroa rankaisemalla jokaisesta virheestä.

4.7.2015 14:30 Maaottelu

Lindbom heitti haastajamaajoukkueen voittoon universiadien avauksessa

Suomen haastajamaajoukkueen universiadiurakka sai häkellyttävän alun, kun Carl Lindbom ratkaisi trillerimäisen ottelun viimeisten hetkien kolmosellaan. Suomelle kirjattiin Lindbomin ”game winnerin” avulla 73-72 (36-29) -voitto Japanista.

Näytä lisää vastaavia